sunnuntai 14. elokuuta 2011

Vanhoilla kulmilla

Pari viikonloppua sitten tuli vietettyä pari päivää vanhoissa kotimaisemissa eli Lappeenrannassa. Tehtiin sellainen yhdistetty työ-/huvireissu koko perheen voimin. Minulla oli sovittu hääkuvaukset lauantaille ja sunnuntaille oli suunnitteilla vaan rentoilua.

Varattiin hotelli pariksi yöksi ja suunnattiin Etelä-Karjalaan jo hyvissä ajoin perjantaina. Ajeltiin ensin Savosta Puumalan kautta Imatralle moikkaamaan kummityttöä perheineen. Täytyisi koittaa päästä vierailemaan useimminkin, kun nuo lapset tuntuu kasvavan silmissä! Mutta onneksi me "vanhat" ei ikäännytä laisinkaan ;) Visiitin jälkeen suunnattiin Lappeenrannan Cumulukseen.

Seuraava päivä alkoi treeneillä vanhalla kotisalilla Lehmuksella, joka sijaitsee näppärästi Cumuluksen tuntumassa. Salilta tultua vetäistiin tukevat tankkaukset päivää varten hotellin aamiaisella, jonka jälkeen saikin heittää jo juhlarensselit päälle.

Päivä oli hiostavan kuuma ja vasta illansuussa alkoi lämpötilat tippua inhimillisemmälle tasolle. Päivä sujui kaikenpuolin mukavasti ja saatiin taas tehtyä paljon hääkuvia pariskunnalle katseltavaksi!



Sunnuntaina jäi sitten aikaa lomailuun ja käytiin tsekkaamassa mm. hiekkalinna, jossa tänä vuonna oli teemana sirkus.







Hiekkalinnan pyörimisen jälkeen mentiin syömään entiseen vakkaripaikkaan Tang Capitaliin. Seisova pöytä oli uudistunut ja tarjolla oli entistä runsaampi kattaus kaikenlaista herkkua. Jos olet vierailulla Lappeessa, niin suosittelen ehdottomasti käymään kyseisessä Kiinalaisessa!


Ekaa lautasta aloitellaan :) Kuva ei todellakaan tee oikeutta itse annokselle.

Ei kommentteja: