lauantai 26. elokuuta 2017

Finntriathlon Vierumäki 2017

Viime vuoden kisasta Vierumäeltä jäi sen verran mukavat fiilikset, että tämän vuoden karkeloihin raapaisin nimen listaan jo hyvissä ajoin. Mielenkiintoinen uintireitti kahdessa eri järvessä, suht haastava ja mäkinen pyöräreitti sekä monipuolinen juoksureitti (asfaltti, hiekka, rata) urheiluopiston ympäristössä. Tämä pitää kokea uudestaan!

Valmistautuminen

Varvas ei enää pahemmin vaivannut ja pystyin tekemään viimeistelyt tähän kisaan ilman jalkakipuja. Perheen pienimmissä oli vaan pyörinyt kevään aikana useampi räkätautiaalto ja varmasti jollain lievemmällä tasolla se vaivasi itseänikin. Ennen kisaa kunto tuntui olevan suht hyvällä mallilla, mutta yleisvointi oli ollut vähän valju ja palautuminen treeneistä tuntui olevan hitaampaa. Ei kuitenkaan mitään kovin huolestuttavaa. Olo ei ollut kuitenkaan ihan niin "ladattu" kuin normaalisti ennen kisaa. Oliko sitten joku pöpö kierrossa vai enkö ollut keventänyt harjoittelua tarpeeksi? Intoa kuitenkin piisasi kesän ekaan triathlonkisaan, joten hyvillä fiiliksillä lähdettiin kokeilemaan mihin paukut riittää!

Ajeltiin edeltävänä iltana kohti Vierumäkeä ja tuttuun tapaan majoittauduttiin Scandicissa, joka on kätevästi kisakeskuksen ytimessä. Tällä kertaa päästiinkin viettämään vaimon kanssa viikonloppua kahdestaan Vierumäelle lasten jäädessä mummolaan kannustamaan.

Kisa-aamuna fiilis oli hieman jännittynyt ja meinasipa tuttu jännityspäänsärkykin hiipiä takaraivoon. Maittavan aamupalan jälkeen venyttelin huolellisesti ja rullailin niskaa/kallonpohjaa Blackrollin pallolla. Sain orastavan nuppikivun asettumaan ja kohtahan se olikin jo aika suunnata kohti kello kymmenen kisainfoa. Kisainfon jälkeen hoidin pyörän ja varusteet vaihtoalueelle sekä ehdin vielä syömään kevyesti. Aamu meni nopeasti ja olikin aika vedellä kisa-asua niskaan.

Tankkaushommia!
Vaihtoalue vielä autiona hetken aikaa.
Tuttuun tapaan kisakanslia löytyi urheiluhallin radalta.
Pöhinää kisainfossa urheiluhallin auditoriossa.
Keli hellii :)
Uinti

Valkjärven rantaa kohti astellessani huomasin, että sinnepä olikin jo kerääntynyt kiitettävästi porukkaa katsomaan starttia. Vetäisin märkkärin päälle ja kävin pulahtamassa noin 16-asteiseen veteen. Raikasta, muttei tuntunut epämiellyttävän kylmältä. Suurjärven puolella oli puolestaan luvassa noin pari astetta lämpimämpää vettä. 18-asteinen vesi oli Suomen kesäkuussa jo luksusta :)

Vartti starttiin!
Lyhyen alkuverryttelyn jälkeen asettauduin sitten (ehkä hieman liiankin itsevarmasti) alle 25 minuutin tavoiteaikaa tavoittelevien porukkaan. Kyllähän se hyvänä päivänä meneekin ehkä tuota tahtia, mutta nyt olisi kannattanut käyttää harkintakykyä. Olo oli kuitenkin yllättävän rentoa ja päätin kokeilla lähteä matkaan suht reipasta tahtia.

12:45 paukahti lähtölaukaus ja rolling start lähti rullaamaan kohti laiturin päätä. Porukka liikkui rauhallisesti ja kohta oltiinkin jo starttimaton kohdalla. Sit mentiin! Hyppäsin jalat edellä veteen, koska halusin taata lasien pysymisen päässä. Rauhallisuus jäi laiturilla ja vedessä oltiin jo kisamodessa. Lähdin aivan liian reippaasti matkaan ja vauhti oli liian kovaa Valkjärven ekalla osuudella. Yläkroppa oli jo melko hyvin jumitettu Suurjärveen siirryttäessä ja huonon vauhdinjaon seuraukset alkoivat tuntua... Seuraavat 500m mentiinkin hengitystä, sykettä, tahtia ja oloa tasaillessa. Vauhti putosi vähän liiaksikin ja meinasi alkaa jo harmittamaan. Sain kuitenkin kasattua itseni ja tasattua tahdin jokseenkin siedettävälle tasolle. Meno tuntui kuitenkin melkoisen epämiellyttävältä. Valkjärven viimeinen osuus tultiin hieman vajailla tehoilla ja uinnin aika oli vajaan minuutin edellisvuotta hitaampi.

T1 ja pyörä

Järvestä noustuani olin melkoisen hengästynyt ja sykkeet olivat edelleen aivan liian korkealla. Rannasta vaihtoalueelle menevä jyrkkä nousu tuntui edellisvuotta jyrkemmältä ja vaihtoon tuhraantui puoli minuuttia aiempaa enemmän aikaa. Uinti oli rokottanut vähän liiaksikin voimia.

Pyörälle päästyäni olo alkoi kuitenkin tasottua ja vauhtia sai heti kelattua hyvin ylös. Ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu! Mäkinen pyöräreitti oli jäänyt mieleen ja tiesin seuraavan neljänkymmenen kilometrin sisältävän myös jonkin verran ylämäkijumppaa. Mäet nousivat kuitenkin ihan mallikkaasti ylös ja sain pidettyä tavoitevauhdista aika hyvin kiinni. Tämä nosti fiiliksiä, koska nyt keväällä juoksukunnon nostamisen ollessa pääsijalla kovemmat pyörätreenit olivat jäänyt hieman vähemmälle. Uinti oli kuitenkin selkeästi syönyt voimia ja pyörän loppu tuli vähän nihkeästi. Pyöräilyn aika oli lopulta vajaat puoli minuuttia edellisvuotta huonompi. Ihan ok kuitenkin.

T2 ja juoksu

Vaihdossa nappasi ekan kerran kramppi kiinni pohkeesta, mutta ajattelin sen kyllä sulavan pois kunhan pääsen juoksemaan. Pari kymmentä sekuntia tuli taas vaihdossa takkiin edellisvuoteen verrattuna. Ihme hidastelua.

Juoksuun lähdettiin vauhdikkaasti liikkeelle ja eka kilometri tulikin 4:14/min vauhtia. Noin 1,5km kohdalla tuntui sitten kuin joku olisi lyönyt puukot takareisiin. Aivan jäätävät krampit! Täytyi laittaa homma täysin seis. Ei puhettakaan, että olisi nostanut edes jalkaa maasta. Kovat krampit helpottivat vasta noin puolentoista minuutin ja muutaman kymmenen p*rkeleen jälkeen. Lähdin varovasti liikkeelle ja koitin alkaa hiljalleen saada juoksua kohdalleen. Jokunen kilometri siihen meni, mutta kuin ihmeen kaupalla pääsin vielä lähes alun vauhteihin kiinni! Eka kierros tuli 4:28/min keskivauhtia ja päätin koittaa ottaa vielä tokalla vitosen lenkillä takaisin sen mitä otettavissa oli. Sain pidettyä lopulta 4:19/min vauhdit ja kuroin itseni vielä viidennelle sijalle (loppuaika 2:22:43)!

Pahimmat krampit selätetty ja jäljellä vielä toinen vitosen lenkki!
 
Maalissa oli tärkein kannustaja vastassa (sydän) :)

 
Palautumista käyntiin terveellisellä tavalla...

 
...ja vähemmän terveellisellä! Rommirusina on kyllä kestosuosikki :P

 
Kesken kisan tuli mieleen, että ihan kuin jotain olis unohtunut... Aurinkorasva!


Jälkipuinti

Vaikeaan päivään verrattuna sijoitus oli hyvä. Toki tietysti harmittaa pirusti, että jäin nelosesta vain 16 sekuntia ja kolmosesta 1:40 minuuttia. Ilman jalkakramppeja pronssista oltaisiin oltu varmasti taistelemassa. Välillä sattuu huonojakin päiviä kisoissa ja analysoitavaa riittää. Etenkin uinnin vauhdinjaon sekä kisaan valmistautumisen puolesta. Ehkä jännitystä ja "höyryä" oli miehessä liikaa talven jäljiltä ja nyt kauden ekassa kisassa ne sitten häiritsivät liikaa. Tästä opitaan ja korjataan virheet seuraavaa kisaa varten.

Kiitokset 

-Kotiväelle tuesta ja kannustuksesta
-Koutsille vahvasta valmennustyöstä
-Finntriathlonille hienon kisan järjestämisestä
-Valokuvaajille tapahtuman ikuistamisesta
-Scandic Vierumäelle mukavasta majoituksesta sekä maistuvasta ruuasta

perjantai 25. elokuuta 2017

Varkaus Puolikas 2017

Valmistautuminen

Jalkavamman jälkeen takaraivossa kolkutteli eniten juoksukunnon tilanne. Kun pääsin taas kuuden viikon paussin jälkeen juoksemaan niin koutsi-Mika sorvasi treeniohjelmaa sille mallille, että saataisiin muutettua hidas könkkäävä askellus pikaisesti juoksua näyttävälle tekemiselle. Haastavaksi tilanteen teki tietysti se, että kisakausi oli aluillaan, aikaa kuntoutua oli suht vähän, kovaa pitäisi treenata ja varvasta pitäisi edelleen varoa. Treenit menivät aluksi vielä varmuuden vuoksi varvas teipattuna ja osittain särkylääkkeidenkin avulla. Aluksi haastetta oli saada huonoksi mennyt askellus paremmaksi ja lisätä juoksuvauhtia. Onneksi takapakkeja ei tullut ja treenit alkoivat kulkemaan paremmin ja paremmin. Omituisia rasituskipuja kuitenkin tuntui toispuoleisesti kehossa. Vaikka mielestään sitä varasi jalalle jo täydellä painolla ja juoksi olevinaan tasapainoisesti niin jotainhan siellä vielä mätti. Noh, eiköhän se fiksulla treenillä ja hyvällä lihashuollolla ala asettumaan.

Hieman itsenikin yllättäen päätinkin aloittaa kisakauteni juoksukisalla Varkaus Puolikkaalla 10.6. Jo varpaan vuoksi en kuvitellut todellakaan kisaavani kauden alkuun puhtaasti juoksemalla. Varvas kuitenkin parani sen verran hyvin, että sain tehtyä hyvää treeniä riittävästi pohjille ennen tätä kisaa.

Suomen kesä on jälleen näyttänyt kylmää ja kosteaa huumoriaan piiskaamalla taivaalta alas jos vaikka minkälaista märkää tavaraa. Jos ei vettä, niin tokihan sitä nyt voi kesäkuussa vielä lunta vähän tupsauttaa. Koska kauden avaus oli tarkoitus tehdä Savossa, niin en ollut lainkaan huolissani. Savoon on aina tilattu kisapäiviksi hyvät kelit...paitsi viime vuonna Joroisissa. No, ei nyt muistella enää sitä. Kuinka ollakaan kisapäivän lähestyessä alkoi säätiedotuksiin ilmaantumaan pilvien ja vesipisaroiden tilalle auringon mollukkaa ja jopa yli +20´C lämpöasteita!

Kisa


Kisapäivänä aurinko tosiaan paistoi aamusta alkaen! Saavuin Päiviönsaareen jo hyvissä ajoin, jotta ennätin tehdä riittävät alkuverryttelyt pohjille. Olo tuntui hyvältä ja jos mitään ihmeellistä ei sattuisi kisassa niin tavoiteaika 1:27:xx olisi varsin mahdollinen. Suunnitelma kisaa oli hyvin yksinkertainen. Kun hyvät lämmöt oli otettu jo pohjille, niin ajattelin nostaa heti paukusta vauhdin vähintään 4:00- 4:10/km välimaastoon ja (koittaa) pitää sen siinä tasaisesti koko kisan ajan sen kummempaa repimättä.

Kellon lyödessä 12:00 päästiin sitten matkaan! Vauhti oli suunnitelman mukaisesti heti vauhdikasta. Ekan kilometri meni hieman kovempaa, mutta sitten vauhti tasaantui. Juoksu tuntui hyvältä. Vatuskin hiekkatienousussa piti vähän irvistää, mutta Osmajoentielle päästessä olo tasoittui nopeasti. Loput ekasta kierroksesta tultiin hyvällä jalalla Päikkäriin. Puoliaika näytti 42:33, joten tässähän oltiin jopa ennätysvauhdissa! Nappaisin yhden geelin tokan kierroksen alkuun, jotta paukkuja riittäisi vielä toiselle puolikkaalle.

Hyvä keli, hyvä fiilis :) Kilsat taittui vauhdikkaasti ja rantasuoralla heiteltiin kannustusjoukkkojen kanssa vitosia!

Toisella kierroksella vauhti pysyi edelleen yllä, mutta keskisykkeiden ollessa yli 170 alkoi kropassa jo vähän tuntua. Matka eteni kuitenkin hyvin. Ekan kierroksen tapaan Vatuskin nousi tuntui yhtä pahalta. Sen selätettyäni päätin laittaa pökköä pesään ja loppumatkan reilusta kolmen kilometristä jokainen kellottui joko tasan neljään minuuttiin tai alle. Loppukirin jälkeen jalat oli tyhjät ja kaikki jäi matkalle. Se näkyi myös loppuajassa (1:25:34), joka oli oma ennätys puolimaratonilla! Sen lisäksi kotiin viemisiksi tuli kilpasarjan hopeaa :) Voittajalle hävisin lopulta vain 46 sekuntia. Enpä olisi todellakaan uskonut vielä reilu kuukausi takaperin pääseväni heti kauden ekaan kisaan ennätysjuoksukuntoon! Kaikkea voi näköjään tapahtua, kun motivaatio on kohdallaan ja treenaaminen on fiksua.

Nämä pienet kannustajat pitivät jälleen ääntä reitin varrella ihan kiitettävästi :)


Kisan jälkeiset mietteet ja kiitokset sanat

Tämän kisan onnistumisen avain löytyy ehdottomasti vauhdinjaosta. Tässäpä vielä kisan kilometriajat jaoteltuna:

3:54 - 4:00 - 3:59 - 4:03 - 4:07 - 4:03 - 4:09 - 4:07 - 3:57 - 4:02 - 4:00 - 3:57 - 4:04 - 4:06 - 4:07 - 4:02 - 4:10 - 4:17 - 3:58 - 3:59 - 4:00 - 3:18 (Viimeinen 100m)

Vaikka kisa meni varpaan osalta hyvin eikä kipua ollut häiritsevästi, niin illalla se muistutti lähinnä  oliivia. Pysyi se kuitenkin kiinni, joten ehkä se kestää mukana muissakin kesän karkeloissa :D

Kiitokset jälleen kisan järjestäjille! Varkauden reitti on todettu aiemminkin hyväksi ja sitä se oli jälleen. Kaupungissa kiertävä reitti on myös varsin katsojaystävällinen. Huolto toimi reitin varrella mallikkaasti ja järjestelyt olivat muutoinkin erinomaiset. Ilopisara myös toimii hyvänä kisakeskuksena ja uintimahdollisuus kisan jälkeen on todella hyvä juttu. Kisaruokailut hoituvat myös kätevästi uimahallin välittömässä läheisyydessä olevassa Ravintola Tyyskänhovissa. Kokonaisuutena siis erinomainen paketti.

Kausi on nyt siis avattu! Jatketaan treenejä ja tavataan jälleen viivalla :)

Kiitokset kotijoukoille kannustuksesta, sekä myös koutsille (Mika Martikainen) askelmerkkien kohdalleen asettamisesta :)


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Telakalla

(15.3.2017) Kolaus. Silmissä välähtää. Sattuu niin perkuleesti. Mitä hittoa just tapahtui? Vasen pikkuvarvas näyttää normaalista asennosta poiketen 45-astetta sivullepäin. Ilmoille pääsee melkoisen painokas veellä alkava viiskirjaminen sekä spontaanisti pari muuta voimasanaa kauneimpien suomalaisten kirosanojen kirjastosta. Vaikka viime syksynä tulikin plakkariin teräsmies-titteli, niin silti mies (ja luut) on ihan paperia, kun otat punttisalilla puolihuolimattoman törmäystestin varpaallasi vinopenkin jalkaan...Poikkihan se meni.Varvas siis. Vinopenkkejä ei vahingoitettu tässä episodissa.

Könkkäsin uudelleen muotoillun varpaani kanssa pikaisesti samassa rakennuskompleksissa sijaitsevaan Terveystaloon, josta sitten sain lähetteen asemakadun toimipisteeseen. Muutaman eri lääkärin tutkimuksen, röntgenkuvauksien ja ortopedin lausunnon jälkeen päästiinkin sitten ottamaan kirjaimellisesti hikeä pintaan varpaan suoristamisoperaation muodossa. Topakka juuripuudutus, topakampi ote jalasta/varpaasta ja sitten vetämällä kokeilemaan miten pienen luunpäät osuisivat kohdalleen. Tarkoitus oli saada 45-asteen kulma lähelle nollaa. Onneksi puudutus ja lääkitys oli "heitä huolesi pois"-luokkaa, joten homma onneksi vaan näytti pahemmalta kuin miltä tuntui. Puudutuksen voimin menisi tämä päivä helposti, mutta tulevia viikkoja varten sain lääkäriltä mukaan ostoslistan farmasian karkkikauppaan.


Kun varvas oli oikaistu parhaiden yritysten mukaan ja kapaloitu pysymään aloillaan, niin oli aika hengähtää ja mietiskellä vähän tulevien viikkojen kuvioita uusiksi. Sain mielestäni melko pitkän parin viikon sairasloman, mutta palasin töihin jo kahden saikkupäivän (ja viikonlopun) jälkeen.

Treenien osalta muutoksia tulikin sitten vähän enemmän. Kaikki jalkaterää rasittava treeni (juoksu, pyöräily, tietyt jalkaliikkeet salilla jne.) oli karsittava pois. Ekalla toipilasviikolla panostin eniten uintiin jättäen potkut lähestulkoon kokonaan pois. Muuta aerobista liikuntamuotoa ei oikein pystynyt harrastamaan. Tokalla viikolla otin mukaan kevyttä sisäsoutua ja kolmannella päästiin sitten pyörän selkään. Juoksua pystyi alkuperäisen arvion mukaan harkitsemaan alustavasti neljännellä toipumisviikolla, mutta kontrollikäynnin jälkeen napsahti vielä kaksi viikkoa lisää panttausta juoksun suhteen. Luutuminen oli sikäli mennyt hyvin ilman takapakkeja, mutta koska varpaan luu oli mennyt kokonaan poikki, niin se vaatisi sen 6 viikkoa ollakseen täysin luutunut. Harmittihan tuo, mutta eipä tämän suhteen voinut oikein höntyillä. Pari viikkoa piti mennä vielä edellisviikkojen tapaan ja alkaa sitten vasta varovasti kokeilemaan juoksua.

Kuuden pitkän viikon jälkeen (26.4) pääsin vihdoin vetäisemään juoksukengät jalkaan ja juoksemaan! Hieman kipeetähän se teki ja askellus oli pielessä, mutta kylläpä oli leveä hymy naamalla :) Vielä olisi pitkä matka tästä siihen, että juoksu olisi ennallaan. Paluu on kuitenkin nyt tehty ja motivaatio on ennallaan. Eiköhän tästä vielä sporttikesä tule :)





sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Määrää vai laatua?

Vuosi 2016 oli blogin puolella hiljaisin vuosi ikinä. (Eikä tämä vuoden 2017 alkukaan ihan niin vauhdikas ole ollut kirjoitusten osalta :) ) Syitä siihen löytyy varmasti useampiakin, mutta päällimmäisenä varmasti on sosiaalisen median palvelujen kasvava suosio...sekä monelle hektistä perhe-elämää elävälle tutuksi tullut fiilis tuntien riittämättömästä määrästä vuorokaudessa.

Uudenlaisia somepalveluja putkahtelee tasaisesti tarjolle kuin puolukoita Puijolle ja usein yksittäinen henkilö käyttääkin usempaa palvelua samanaikaisesti. Itseni mukaan lukien. Viime vuonna omassa somen käytössä nousua oli eniten Twitterin puolella, jonka kautta olen saanut monta uutta tuttavaa, kaveria sekä työhön liittyviä kontakteja. Some on tullut tukevasti osaksi niin ihmisten arkea kuin työtä. Useasti myös jonkun somepalvelun kautta sovitaan ystävien kanssa treenijuttuja, vaihdetaan kuulumisia, lähetetään kuvia yms. Tietysti henkilökohtaisemmat ja kiireisemmät tarkempaa selontekoa vaativat jutut hoidetaan yleensä sitten soittamalla mikäli ei päästä näkemään kasvotusten. Ihmisten kohtaamista nenäkkäin ei tietenkään mikään palvelu korvaa.

Ehkä siitäkin syystä, että Twitter toimii todella tehokkaana, tavoittavana sekä hyödyllisenä mikroblogipalveluna (ja siinä ohella myös Facebook ja Instagram), niin jäi varsinaisen blogin päivitys vähemmälle. Takaraivossa kolkutteli kyllä koko ajan, että "pitäisi sitä varmasti tännekin joskus ehtiä kirjoittamaan", mutta hieman vähälle se jäi. Ja ehkä ihan hyvä niin, jos ei kerran fiksua julkaistavaa tullut mieleen.

Määrää vai laatua?

Somepalvelut ovat luonteeltaan todella nopeita käyttää ja sinne tulee usein heiteltyä juttua/linkkejä/kuvia/videoita yms. ihan spontaanisti hetken mielijohteesta.Varsinkin Instan My Storyyn tulee pudoteltua simppeleitä tilannekuvia ja videoita päivittäin omasta elämästä ja tekemisistä. Twitteriin ja Instagrammiin on helppo jakaa ihan arkipäivisiä juttuja, sekä seurailla mielenkiintoisia henkilöitä ja ilmiöitä.  Somepalvelujen kautta on myös hyvä etsiä vinkkejä, inspiraatiota, motivaatiota omiin tekemisiinsä.



Valokuvaajana olen kuitenkin tottunut noudattamaan periaatetta "panosta enemmän laatuun kuin määrään". Esimerkiksi Instagramin (ei My Story) puolella julkaistaviin kuviin pyrin näkemään hieman enemmän aikaa ja vaivaa, vaikka pääosin ihan kännykällä niitä tuleekin kuvattua ja editoitua. Sama homma pätee omassa blogissa. Pyrin aina näkemään hieman vaivaa julkaistavan tekstin suhteen. Olipa se sitten kisaraportti, lomareissutarina, valokuvausaiheinen linkkivinkki, kuvauskeikkakertomus, treeniaiheinen bloggaus tai mikä vaan asia, niin pyrin kirjoittamaan sen niin, että lukijakin saisi siitä jotain irti. Taso varmasti vaihtelee enkä pyri mikään Ruuneperi olemaankaan.

Vaikka laatu mielestäni korvaakin määrän niin nyt on aika hieman nostaa tämänkin blogin päivitystahtia. Juttujen aiheet tulevat jatkossakin pyörimään perheen, urheilun, valokuvauksen sekä harrastamisen parissa pienellä savolaisella vääräleukaisuudella maustettuna.

Vaikkei tämä bloggaus nyt ehkä tuonutkaan monelle mitään sen kummoista, niin laitetaan tämä vaikka jäykistyneiden blogin kirjoitussormien verryttelyn piikkiin :) Jatketaan!

Tsekkaa:

Instagram: @ollijantti
Twitter: @OlliJantti
Fb: Olli Jäntti Photography

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vilkaisu viime vuoteen

Hieno ja tapahtumarikas vuosi jälleen takana, josta jäi vähintäänkin repullinen muistoja muisteltavaksi sitten kiikkustuolissa! Vaikka vuoden vaihtumisen jälkeen katse onkin suunnattu jo kohti tulevia juttuja, niin pysähdytään vielä hetkeksi fiilistelemään elettyä vuotta.

Viime vuotta kuvaa varmasti parhaiten termi "ikimuistoinen". Pääsin toteuttamaan useammankin unelman, jotka voin nyt pyyhkiä pois bucket listaltani. Jotkut niistä olivat niin sanottuja "pienen pojan unelmia" ja osa sitten kovalla työllä ansaittuja saavutuksia.


Ironman

Triathlonin aloittaminen on ollut minulle iso juttu. Kun pari vuotta sitten päätin aloittaa lajin harrastamisen toden teolla niin vatsassa oli juuri samanlaista kutinaa, kun seisoessani ensimmäistä kertaa Fokkerin ovella köytettynä T-10B-varjoon valmiina hyppäämään elämäni ensimmäistä kertaa lentokoneesta ulos. Jännittävää ja uutta! Triathlonin lajit eivät sinänsä olleet minulle vieraita, koska mtb-/maantie- ja juoksukisoissa oli tullut kisattua jo vuosien ajan. Uinnin aloittamisen suhteen oli suurin kynnys. Aiemmin olin vain katsonut kadehtien triathlonisteja, mutta nyt oli aika tehdä omista unelmista totta. Triathlonissa kiehtoo eniten juuri se kokonaisuus. Hioa useamman lajin tekniikkaa, taitoa ja kestävyyttää niin hyväksi kuin mahdollista ja suorittaa ne sitten peräkkäin oman osaamisen ylärajoilla. Rajathan ovat myös venyvät, joten sitä mukaa kuin kunto kasvaa niin rima nousee.

Triathlonissa haaveenani on aina ollut täyden matkan kisa. Tai ainakin siitä asti, kun uintitreeneissä meininki alkoi näyttämään siltä, että pitkänkin matkan uinti tulisi kunnialla rannalle saakka :D Vaikka harjoittelu onkin välillä tähdännyt lyhyempiin kisoihin, niin jokaisessa treenissä on takaraivossa kolkutellut ajatus siitä, että jonain päivänä sitten startataan vähän pitempään kisaan. 21.8.2016 oli  tuon päivän aika koittanut!

Tuo elokuinen kuuma sunnuntai jää ikiajoiksi mieleen hienona päivänä. Pienistä vaikeuksista huolimatta kisan lopputulema oli enemmän kuin onnistunut. Maaliviivan ylittyessä miesten yleisen sarjan kolmosena alle kymmenen tunnin aikaan aiheutti melkoisen epätodelliset fiilikset :) Urheilun saralla tämä unelma oli ollut vahvasti bucket listalla ja nyt voin hyvillä mielin rastia sen yli! Tosin ennätyksethän on tehty rikottaviksi ;)


Elokuvat

Kukapa ei olisi joskus fiilistellyt miten hienoa olisi päästä näyttelemään tai edes vilahtamaan elokuvateatterin valkokankaalla? Ainakin itse olen pyöritellyt ajatusta jo pikkunappulasta lähtien. Kyllähän sitä toki penskana kuvattiinkin paljon omia elokuvia, mutta ne tosin eivät koskaan löytäneet tietään muualle kuin kavereiden vhs-nauhureihin ja putkitelkkareihin :) Luojan kiitos youtubea ei ollut silloin vielä keksitty!


Viime vuoden aikana sain jopa kaksi mahdollisuutta päästä kameran eteen isomman mittakaavan elokuvissa. Näyttelemiseksi sitä nyt ei juurikaan voi kutsua, mutta mikäli elokuvan leikkaus on suotuisa, niin saatan jopa vilahtaa näissä tänä vuonna teattereihin tulevissa leffoissa. Näistä tulee juttua blogiin sitten hieman myöhemmin.

Luonnollisesti valo- ja videokuvaajana olin jo aivan liekeissä, kun pääsin edes tutustumaan elokuvien tekemiseen ja tavata kotimaisen näyttelijäkaartin nimekkäitä näyttelijöitä. Elokuva-ala on kiinnostanut minua aina sekä kameran edessä, että sen takana. Toivottavasti mahdollisuuksia päästä tekemään elokuvia tulisi jatkossakin! "Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä. Täs siul on sellane." ;)


Valokuvaus / Videokuvaus

Valo- ja videokuvauksen puolella vuosi oli myös mielenkiintoinen. Oli kunnia saada jälleen liuta uusia asiakkaita, joiden toimeksiannot toivat mukanaan mielenkiintoisia kuvauksia! Lisäksi omia kuvausprojekteja tuli toteutettua useampia. Monen monta hyvää ideaa jäi vielä aikataulusyistä toteuttamatta, mutta onhan se hyvä pitää ideoita jemmassa siellä perinteisessä pöytälaatikossa.

Kuluneena vuonna tein valokuvauksen lisäksi entistä enemmän myös liikkuvaa kuvaa. Videotuotannoissa pääsin hyödyntämään monipuolisesti kalustoani aina 5D mk III:sta Canonin G-sarjalaisiin sekä kuvauskopterista Gopro:hon. Videopuolella työskentelystä sai taas uutta potkua kuvaustouhuihin ja sillä saralla pyrin tänä vuonna kehittämään itseäni entistä enemmän.


Valokuvauspuolella mielenkiintoisin kalustolisäys oli varmasti 360-kameran hommaaminen kamera-arsenaaliin. Ricohin Theta:lla saa kuvattua täydellisen pallon muotoisen kuvan äärimmäisen helposti ja nopeasti. Thetan avulla kuvatun materiaalin avulla saan luotua kätevästi esim. virtuaalikierroksen asunnosta myyntiä ajatellen. Potentiaalinen ostaja pääsee tarkastelemaan myytävää asuntoa entistä monipuolisemmin ja tarkemmin mukavasti omalta kotisohvalta käsin! Tätäkin kuvaustarjontaa tulen kehittämään jatkossa entistä paremmaksi.


Perhe

Viimeisenä ja tietysti kaikkein tärkeimpänä asiana täytyy mainita perhe. Vaikka pienten lasten vanhempana voisi mennyt vuosi tuntua pikaisesti ajateltuna ainaiselta arjen pyörittämiseltä, niin toi vuosi tullessaan perheellemmekin isoja muutoksia. Ja ei, ruokakuntamme nuppilukuun ei ole tullut lisäystä eikä eläinkantaan ole tullut uusia karvakorvia. :)

Loppuvuodesta laitettiin arkirytmi aikalailla uusiksi, kun lapset vaihtoivat kotitouhut päiväkodin vilinään ja rouva pääsi pitkästä aikaa muuttamaan titteliään kotiäidistä palkkaa nauttivaksi työntekijäksi! Muutokset toivat varmasti meille kaikille mielenkiintoista vaihtelua. Lapset viihtyvät päiväkodissa mahtavan hyvin ja uusia kavereita on tullut paljon :) Se on vanhempien mielenrauhan kannalta myös todella tärkeä juttu, että tietää lastensa viettävän päivää laadukkaassa päivähoidossa ja mikä parasta, niin he todella viihtyvät siellä.

Tänä vuonna ei päästykään kotimaan matkustelua lukuunottamatta käymään missään sen kauempana lomailemassa, mutta toivottavasti tänä vuonna tilanne olisi erilainen. Matkailun ja lomailun tuomien kokemusten lisäksi tekisi mieli lähteä kuvaamaan vieraiseen maahan ja kulttuuriin.