tiistai 4. toukokuuta 2010

Työväenjuhlaa

Vappu tuli ja meni niinkuin joka vuosi :) Sattuu sen verran mukavasti kaikkia juhlia tähän alkukesään, joten päätettiin viettää vappua suht rauhassa. Aattona ajeltiin Imatralle vapun viettoon ja käytiin ystäväpariskunnan, sekä heidän tyttösen kanssa Rossossa syömässä. llta jatkui tarinoiden mukavia olusten ja munkkien äärellä. Vappupäivänä käytiin sitten pyörimässä linnoituksella, jonne oli huonosta säästä huolimatta kerääntynyt porukkaa perinteiselle vappubrunssille.



Saatiin myös uusia ranskiskavereita vapun aikana. Törmäsin kaupungilla veikeän näköiseen Donna-ranskikseen, joka lyttykuononsa lisäksi näytti siltä kuin olisi myös peruuttanut seinään :) Eli lyhyttä sorttia oli hän. Ehkä noin 2/3 Peetun pituudesta, mutta massaa kuitenkin jonkin verran. Aika valloittava pallero :) Peetun tyttökaveria Roosaakin nähtiin eräänä aamuna lenkkeillessä. Peetu touhotti onnesta sekaisin niinkuin tavallisestikin. Kotipihalla sitten törmättiin vielä Tildaan ja Eetlaan (kuvassa), jotka olivat sukulaistensa luona kyläilemässä.



Peetu ihastui vappupalloihin ikihyviksi ja niiden kanssa piti sitten temuta useampi päivä. Tässä vähän meininkiä kotipuistosta :)

Kelien ollessa vähän epävakaisia, niin sadepäivinä on tullut keskityttyä sisätilojen tarjoamiin virikkeisiin (=Xbox ja leffat). Leffasuosituksena voisin heittää Boondock Saints II - All Saints day, joka on jatkoa jo vuonna 1999 julkaistulle esikoisosalle. Ihan samalle tasolle ei jatko-osa yllä, mutta jos olet ekan osan nähnyt, niin haluat nähdä tämänkin. Klikkaa linkkiä ja lue lisää leffasta imdb:n sivuilta.

Ei kommentteja: