sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kalustoa vaihtoon ja uutta tilalle

Kevään kynnyksellä tulee aina kaikenlaista ostovimmaa eikä siihen tänäkään vuonna tullut poikkeusta. Tosin nyt oli ihan perusteltujakin syitä ostaa uutta kamerakalustoa.

Täysikennoiseen siirtyminen on ollut mielessä jo pitkään. Tarkoituksena oli hommata FF-kennoinen peli studio-/mainos- ja videokuvauksiin ja jättää 1DmkII sitten urheiluun sun muuhun sarjakuvausnopeutta ja sähäkkää tarkennusta vaativiin kuvauksiin. 500D:lle ja Sigman 18-50milliselle löytyikin ostajat oikeastaan ennenkuin ehdin niitä pahemmin edes kaupitella. Tilasin itselleni uudeksi rungoksi 5DmkII:n ja sille kaveriksi 24-70mm f2.8L:n, jotka ovat juurikin passeleita tämän hetken tarpeisiin.




 5DmkIII:ssa olisi ollut tietenkin edeltäjäänsä parempi af + muuta parannusta, mutta hinta on vielä aikamoisen suolainen. Lisäksi uusi 5-sarjan malli on kärsinyt kameran päällä olevan kirkkaan näytön aiheuttamasta valovuodosta. Koko hommasta tuli melkoinen farssi, kun selvisi kuinka Canon-huolto oli korjannut vian. Ai miten? No mustalla teipillä tietysti :) Liekkö korjauslapussa  allekirjoituksena "Your camera has been fixed by MacGyver"?


Lue lisää tuosta jutusta TÄÄLTÄ.

Ei kommentteja: