Power of digital makeup

Minulta kysellään usein kuinka paljon esim. kasvokuvia pystyy ehostamaan jälkikäsittelyssä. Tuohon on vaikea vastata suoraan, koska se riippuu paljon kuvasta (laatu, koko jne.). Usein eli lähes aina kasvoista löytyykin jotain pientä minkä kuvattava haluaa poistettavan. Ja sehän onkin ihan normaalia, että ihmisillä on kasvoissaan näppyjä, punoituksia, itikanpuremia, tummia silmänalusia, naarmuja, ihon kiiltämistä tai muuta mikä kaipaisi jälkikäsittelyä.

Itse kuvaan aina raw:ina, koska se antaa paljon enemmän liikkumavaraa kuvankäsittelypuolella. Välillä kuitenkin minulta kysytään pystyisinkö ehostamaan/parantamaan jotain asiakkaan omaa kuvaa ja nämä kyseiset kuvatiedostot on yleensä pokkarilla kuvattuja jpg-kuvia. Onko jpg:n rankempi käsittely lähtökohtaisesti tuhoon tuomittua vai taipuuko nekin käsittelyn jälkeen vielä laadullisesti käyttökelpoisiksi ruuduiksi? Tätähän pitää kokeilla :)

Tässä kokeilussa testasin kuinka Canon A540-pokkarilla otetun meikkaamattoman naisen naamakuvaan (jpg) saadaan vetäistyä puuterit, kajaalit, ripsivärit, puuterit ja koko hoito photarin puolella. Tässä pienessä projektissa tein yhteistyötä amerikkalaisen mallin Dana Hamm:n kanssa, joka luovutti yhden itse ottamansa kuvan käyttööni.

Lähtökohtana siis tämä kuva.

(Photo: Dana Hamm)

Hetki ehostusta photarin puolella ja a'vot:

Photo: Dana Hamm / Retouching: Olli Jäntti

Jpg-kuvaakin saa siis melko kivasti muokattua, joskin siitä kaikista haastavimmasta osa-alueesta eli ihosta ei saa läheskään niin hyvää, kuin mitä raw:sta muokkaamalla saisi irti. Ihosta meinaa tulla väkisinkin hieman liian blurrattu, vaikka koitin käsitellä sen niin vähällä siloittelulla kuin virheet peittämällä saa tehtyä. Lisäksi pokkarin suora/kova salama vie detaileja ihosta keskeltä naamaa.

Danan kommentit kuvasta, "Thank you for the very cool photo!!  I love what you did - How amazing!!

Kun asiakas tykkää lopputuloksesta, niin voi siihen itsekin olla sitten tyytyväinen :)

Muistetaan kuitenkin, että tämä oli vain kokeiluluontoinen kuva. Jos pitäisimme oikeat promokuvaukset Danan kanssa, niin silloin olisi käytössä "hieman" erilainen kalusto niin valaistuksen, optiikan kuin kamerankin suhteen.

Lisää Danasta täällä:

www.iconicbeautyimages.com
https://www.facebook.com/dbarbourhamm

Lightsphere

Vaikeat kuvausolosuhteet laittavat kuvaajan miettimään entistä tarkemmin valaisuteknisiä ratkaisuja. Hankala paikka on kuvata tilannekuvia esim. todella hämärässä, korkeassa ja tummaseinäisessä tilassa. Salamaa ei voi heijastaa pinnoista ja suora salama on tappaa tunnelman aika tehokkaasti. Herkkyyksiä nostamalla ja riittävällä kameran tuennalla pääsee tietysti aina lähemmäksi vallitsevaa valoa, mutta usein kuvaan tarvitsisi täytevaloa.

Katon kautta heijastettu salama voi aiheuttaa myös niin sanotut "pandakarhusilmät". Katosta heijastuva valo aiheuttaa varjot silmien alueelle, koska kulmakarvat jäävät ikäänkuin lipaksi yläpuolelta tulevan valon tielle. Tätä voi toki kompensoida käyttämällä valkoista fillikorttia salamassa ohjaamaan valoa myös eteenpäin, mutta aina se ei riitä.

Itse ratkaisin edellä mainitut ongelmat Gary Fongin Lightspherella. (Kuva: Rajala)

Alkuperäinen Gary Fongin tötterö maksoi ostohetkellä esim. Rajalassa 139 euroa, joka on kyllä huikea hinta tuollaisesta muovisesta kapineesta. Siinä rapisee voittoa myyjälle samaan tahtiin kuin menneen kesän hillakauppiaille! Tilasin omani jostain ebay:n syövereistä huomattavasti huokeammin. Tosin GF:n leimaa ei lue missään, mutta rakenteeltaan se on täysin vastaavanlainen ja paketista löytyy samat lisäpalikat. Omani on Cloud-malli eli diffuuseri on maitolasin väristä eikä läpinäkyvää. Lightsphereistä löytyy myös kokoonpainuva malli, joka säästää kameralaukusta tilaa roimasti.

1,000,000,000,000 Frames/Second

Maailman ensimmäisestä valokuvasta (Joseph Nicéphore Niépce, 1826) lähtien on kuvan tuottamista ja laitteistoa pyritty parantamaan/kehittämään. Valokuvauksen perustekniikka pysyi pitkään samanlaisena eli valoherkälle materiaalille ikuistettiin nopea pilkahdus valosta, joka kehitettiin sitten näkyväksi valokuvaksi. Valokuvausmaailma eli todellista murrosvaihetta, kun analogisen kuvaustavan rinnalle/tilalle kehitettiin digitaalinen kuvaaminen ja kuvatuotanto. Tämä uudisti täysin valokuvauksen monellakin tapaa. Kuvatuotanto nopeutui hurjasti, kuvamäärät kasvoivat räjähdysmäisesti, kuvankäsittely sai aivan uudet toimintatavat, paperikuvien sijasta kuvia katsellaan ruuduilta jne. Elämme nyt hetkessä, jossa digikuvaus on arkipäivää ja filmikameroita aletaan kummastella. Voi hyvinkin olla ettei nuorimmat valokuvaajan versot ole koskaan filmikameraa nähneetkään.

Seuraava murrosvaihe muhii jo suunnittelijoiden/tiedemiesten/valmistajien pääkopissa ja tietokoneiden uumenissa. Nähtäväksi jää mitä on tulossa seuraavaksi. Olisiko tässä välähdys tulevasta:

 

 

Olen samaa mieltä Mr.Raskarin kanssa. "We should stop obsessing about the megapixels in cameras and start focusing on the next dimension in imaging".

Extreme City Run 2012

Varkaudessa toista kertaa järjestetty ECR eli Extreme City Run keräsi satakunta kilpailijaa mittelöimään keskustaan ja osittain Kämärille/Taipaleeseen rakennetun radan herruudesta. Rata oli kokenut muodonmuutoksen viime vuoteen nähden ja tänä vuonna reilun 8km pituinen rata kierrettiin (kilpasarjassa) kaksi kertaa.

Viime vuonna tämä kisa jäi harmittavasti väliin (olisiko ollut yllättäen hääkuvaukset), mutta tänä vuonna kyseinen päivän kohdalle oli laitettu hiirenkorva kalenteriin jo hyvissä ajoin.

Valmistautuminen

Koko kesän vaivannut selkä se jatkoi vaan sinnikkäästi temppuiluaan, kun piti alkaa herättelemään juoksutaitoa näitä koitoksia varten. Alkukesästä kohtalaisen hyvin kulkenut juoksu (21km 1h35min) tuntui nyt jotenkin tahmivan ja askel tuntui raskaalta. Alaselän jumitus sai vielä kaverikseen mojovan yläselän lukon, joka oli viikon takaisen koko päivän hääkuvauskeikan tulos. Keikan jälkeen sai tosissaan etsiä hyvää nukkuma-asentoa, koska selkä tuntui siltä kun olisin tippunut parvekkeelta suoraan selälleen. Pari päivää pitäisi nyt malttaa lepäillä, että voisi edes harkita juoksemista.

Alkuviikosta ajattelin tehdä viimeisen pitkän lenkin ja katsoa miltä juoksu maistuu. Lepo tuntui auttaneen ja juoksu tuntui taas melko hyvältä. Sain pidettyä vauhdin 4.30min/km, joka on normaali treenivauhtini. Keskiviikkona selkä teki taas totaalistopin ja en muista milloin viimeksi lapojen väli olisi ollut niin kipeä ja jumissa. Keuhkoihin ei saanut vedettyä kuin n.2/3 ilmaa ennen kuin "veitsi alkoi työntymään lapaluiden alle". Vieläkään (tietysti) en mennyt kenenkään ammattiauttajan luokse, vaan Voltaren-geeliä selkään ja buranaa huiviin. Terävin kipu katosi seuraavaan aamuun (torstai) mennessä, mutta katsoin parhaimmaksi viimein mennä urheiluhierojalle.

Ennen hierontaa tein todella kevyen 5km / 30min hölkyttelylenkin. Ei ollut itku kaukana, kun Technopoliksessa toimiva urheiluhieroja Marko Taavitsainen teki 1h 15min töitä selkäni kimpussa. Olo oli kuin rekan alle jääneellä, mutta pari tunnin päästä sen pitäisi jo olla parempi. Ja olihan se :)

Perjantaina olikin taas tankkauspäivän aika, joten menussa oli pääsääntöisesti hiilaria ja reippaasti nestettä.

Tavoitteet

Koska kisa oli minulle täysin uusi tuttavuus, niin en mitään aikatavoitteita asettanut. Sijoituksellisesti oli tavoitteena olla maalissa kuuden sakissa, jos ei matkalla tulisi suurempia ongelmia.

Kisa

Kisa-aamu valkeni viileänä (+8´C) ja pelkkä mielikuva mahdollisista vesiesteistä sai aikaan kylmiä väreitä. Kävin aamulla heti ysin jälkeen hoitamassa ilmoittautumisen/maksamisen ja kävin autolla hieman pyörimässä reitin tuntumassa. Sitten vielä viimeiset kevyet välipalat huiviin ja vetämään juoksutrikoita jalkaan. Vaikka keli lämpeni puoleen päivään mennessä +13´C tuntumaan, niin päätin silti lähteä pitkissä vermeissä liikkeelle.

Kisakeskus aamulla varhain.

Aamuinen Kauppakatu näytti vielä autiolta, mutta puolen päivän tienoilla siellä olikin jo täysi tohina päällä.

"Lähtölaukaus" saatteli juoksijat matkaan hieman yli kaksitoista ja lähdin heti kärkimiehen peesiin. Tarkoitus oli tunnustella eka 8km kierros vauhtia ja sitten tehdä mahdollisia ratkaisuja toisen kierroksen puolen välin jälkeen, jos paukut siihen riittäisivät. No tuo suunnitelma meni ihan uusiksi heti alusta lähtien, koska kärjessä painanut Heikki (Puurtinen) piti aika pirun kovaa vauhtia. Ekat neljä kilometriä mentiin lähes oman sykerajan ylärajoilla ja neljän miehen porukka (Heikki, Minä, Mika Lamberg ja Samuli Haapalainen) irtautui selkeästi muusta massasta.

Olin hieman ketterämpi muita ensimmäisillä esteillä ja otin johtopaikan pariinkin otteeseen. Vesiesteillä (Taipaleen vanha kanava) pystyin pitämään vielä muut takana. Heikki tuli kakkosena, Mika kolmosena ja Samuli neljäntenä. Samuli oli valinnut juoksuhousuiksi collegehousut, jotka vettä imaisseena hidastivat matkaa aika rajusti ja Samuli alkoi tippua kyydistä. Rantauduttuaan Heikki kuitenkin pisti taas parastaan eikä allekirjoittaneella ollut enää isompia vaihteita vastata haasteeseen. Pyrin löytämään alun repivän tahdin jälkeen oman vauhdin, pitämään Mikan takana ja ottamaan Heikin sitten jossain vaiheessa mahdollisesti kinni. Heitin aika pahat kopit joen ylitys esteellä jäähallin kupeessa ja sääreen/sormeen/kyynärpäähän tuli haavoja. Menoja ne eivät haitanneet vaan pystyin jatkamaan normaalisti. Kiitos tapissa olevien adrenaliinitasojen :)

Ekan kierroksen loppupuolella olleilla auton alitus esteillä (Kauppakatu) reidet alkoi antamaan vinkkiä geelien tarpeesta. Otin nopeasti yhden geelin paidan taskusta ja ennen maalia sitten juomapisteeltä kupin vettä. Eroa Heikkiin oli tullut jo noin minuutti, joka alkoi olla liian kova pala. Päätin pitää yllä kuitenkin kovaa vauhtia, koska Mika tuli takana noin minuutin päässä.

Toisella kierroksella juoksu tuntui tosi hyvältä, vaikka esteiden jälkeen saikin vähän aina hakea juoksurytmiä kohdalleen. Heikki kuroi etumatkaa, mutta samoin tein minäkin Mikaan verrattuna. Selvää oli ettei tässä vaiheessa kannattanut enää hätäillä, vaan pitää kiinni kakkospaikasta. Kuin toisintona ekaan kierrokseen verrattuna heitin turvalleen saman joen kivikoihin kuin ekallakin kierroksella :D Ja vieläpä kahdesti. Kirosanojen saattelemana nousin kuivalle maalle päätä myöten aivan likomärkänä. Ohuet juoksuvaatteetkin muuten painaa märkänä yllättävän paljon ja tulin miettineeksi, että lämpötiloista huolimatta shortsit olisivat olleet paremmat. Tosin sijoitukseen se ei olisi vaikuttanut millään tavalla.

Viimeisessä auton alituksissa oikeaan reiteen iski mojova kramppi, mutta sain sen loppumatkan aikana sulateltua onneksi pois. Heikki kuittasi ykkössijan, allekirjoittanut tuli 1min 25s perässä kakkoseksi ja Mika sitten 2min 37s minun perässä kolmoseksi. Kaikkien selkävaikeuksien jälkeen tähän täytyy olla todella tyytyväinen! Tavoitteet ylittyi, mutta vielä jäi mukavasti sijan verran parannettavaa ensi vuoteen ;)

Maalisuoralla

Kaikkensa kun antaa, niin ei jää jossiteltavaa :)

Kämärin koskesta löytyi kivikot ihan ilman etsimistä.

Hieman ryytyneen oloinen mitalisti :)

Kisadata

Matka: noin 16.5 km (ECR)
Aika: 1.11.59 (Suunto / ECR)
Keskinopeus: n. 13.75km/h
Sijoitus: 2./97
Keskisyke: 167bpm (Suunto)
Maksimisyke: 180bpm (Suunto)
Kalorit: 1080kcal (Suunto)

Palautteet, mietteet ja kiitokset

Mahtavaa, että Varkaudessa järjestetään tälläisiä tapahtumia! Varkaus kaipaa tällä hetkellä kaikki mahdolliset virikkeet ja tapahtumat, jolla kaupunkiin saataisiin lisää eloa. Hyvä fiilis välittyi tänään varmasti kaikkien juoksijoiden sekä järjestäjien naamoilta.

Tämän vuoden reitti oli mielestäni onnistunut ja esteiden vaikeusasteet vaihtelivat helposta haastaviin. Juomahuolto ja ajanotto toimivat hyvin ja reitillä toimineet valvojat olivat valppaita neuvomaan ja tsemppaamaan juoksijoita. Muutamassa kohtaa meinasi reitin nauhoitus olla puutteellinen ja itsekin lähdin erään vesirastin jälkeen väärään suuntaan. Tämä ei ole kovinkaan poikkeuksellinen puute, vaan monessa muussakin tapahtumassa tähän kaipaisi parannusta. Pointsit järjestäjälle kuitenkin huumoripitoisista katuteksteistä matkan varrella :)

Kisan jälkeen maistui kisakeskuksessa ruoka ja juoma, joiden tarjoilu hoitui myös täsmällisesti ja aikataulun mukaisesti. Kun vielä tähän lisää palkinnot, illan bileet ja bänditarjonnan, niin 45 euron hintaan tässä tapahtumassa sai rahalleen varmasti vastinetta.

Palkintojen jakoa ja kiitoksen sanoja.

Musiikkia ja festarikansaa iltaisella.

Tapahtumaa olisi ehkä voitu kuitenkin markkinoida vieläkin tehokkaammin, jotta porukkaa olisi saatu karkeloihin lisää. Juoksijoita tänne olisi mahtunut paljon paljon enemmän. Kuulin myös kannustusjoukoilta, että Kauppakadulla oli ollut aika paljon porukkaa liikenteessä täysin tietämättömänä miksi katu on suljettu ja mikä on homman nimi.

Yksi ehdottomasti parannettava asia viime vuodesta on juoksutapahtuman taltiointi. Viime vuodelta ei löytynyt ainakaan järjestäjän sivuilta kuin vain muutama valokuva. Youtubesta löytyi 240-resolla olevia videoita myös muutama. En tiedä toimiko tänä vuonna tapahtumassa ketään virallista valokuvaajaa/videokuvaajaa, mutta todella toivon että asia oli nyt hoidossa. Tiedän, että monelle tapahtumaan osallistuminen on itsensä voittamista ja asia, jota haluaa muistella pitkään. Kun bongaa itsensä kuvagalleriasta, niin se tuo aina hymyn huulille. Hyvät kuvat toimivat myös tehokkaana houkuttimena seuraavaa vuotta ajatellen, kun tulevat kisaajat näkevät millainen meininki ECR:ssa on.
Enkä mainosta tässä itseäni, koska koitan tulla juoksemaan myös ensi vuonna ;)

Kiitokset omalle perheelle, vanhemmille, kavereille tsemppauksesta reitin varrella. Yleensä kisoissa painaa menemään niin keskittyneesti (lue: nollat taulussa) ettei yleisöstä meinaa nähdä ketään tuttua. Olitte kuitenkin kaikkein kovaäänisimpiä, joten bongaus oli helppoa :) Kiitokset myös kanssakilpailijoille tsemppauksesta ja hyvästä seurasta!

Kiitokset vielä ECR:n järjestäjille kaikinpuolin onnistuneesta päivästä!

Pari vinkkiä

Ajattelin jakaa muutamia hyväksi todettuja kikkoja, jotka auttavat suojaamaan kalustoa tai sitten palauttamaan kadonnutta varustusta. Nämä ovatkin (toivottavasti) monelle jo ihan päivän selviä juttuja, mutta usein ne saattavat unohtua.

TURVALLISUUS

Sarjanumerolista

Heti näin aluksi, jokainen valokuvaaja menköön ja kirjatkoon kaikista varusteistaan sarjanumerot ylös. Mikään muu asia laitteessa ei ole niin konkreettinen todiste omistuksesta kuin sarjanumero. "Mun kamerassa oli just samanlainen naarmu tuossa alakulmassa" on vähän horjuva todistus. Toki kuka tahansa ihminen joka tietää jonkin tuotteen sarjanumeron voi väittää sitä omakseen, mutta sarjanumeron lisäksi omistajalla on hyvä olla kuitit (ja niistä kopiot) tallessa. Näin pystytään jo melko luotettavasti todistamaan omistajuus.

(kuva: cpn.canon-europe.com)

Muistikortit

Vaikkei muistikortit olekaan (yleensä) hinnalla pilattuja (pois lukien supernopeat kymmenien tai yli sadan gigan kortit), niin ne voivat sisältää kuitenkin mittaamattoman arvokasta kuvamateriaalia.
Perinteisesti on kortin kylkeen rustattu jotkut kirjaimet kertomaan omistajasta, mutta esim. sd-korttiinkaan ei kovin kummoista tekstiä mahdu. CF-kortin kylkeen mahtuu kuitenkin vaikka puhelinnumero. Analogisten merkintätapojen lisäksi kannattaa ehdottomasti suosio sähköistä merkintätapaa. Eli tekaise vaikka wordpadilla/wordilla tai muulla tekstinkäsittelyohjelmalla tiedosto josta löytyy yhteystietosi, jonka sitten kopioit kortille. Voit kirjoittaa pilkun tarkat ohjeen mihin kortti pitää palauttaa ja keneen ottaa yhteyttä, jos kortin sattuu joku ulkopuolinen löytämään.

Kannattaa myös suosia useamman muistikortin käyttöä keikalla. Eipähän katoa kaikki kuvat, jos se yksi ja ainoa kortti hajoaa/katoaa.

(Kuva: whatdigitalcamera.com)

Rungot

Rungon valmistenumerot kannattaa tietysti olla kirjoitettuna talteen, jotta voit katoamis-/löytymistilanteessa tunnistaa sen omaksesi. Entäs jos ajatellaan asiaa toisinpäin? Löydät metsän mättäältä sinne pudonneen järjestelmäkameran, mutta mikään ulkopuolinen asia kamerassa ei kerro sinulle kenen työkalu se on. Sisällä ei ole edes muistikorttia, joka voisi kertoa omistajastaan enemmän. Digitaalisessa maailmassa ratkaisu voi löytyä taas kerran kameran uumenista.

Kameroissa, joista löytyy sisäistä muistia, voi käyttää aiemmin kerrottua tekstitiedostokikkaa. Suurimmassa osassa käytössä olevista kameroista ei kuitenkaan sisäistä muistia ole, joten on turvauduttava toiseen keinoon. Monissa järkkäreissä on mahdollista lisätä kameran muistiin signeeraus/leima, joka siirtyy samanlaisena jokaisen kyseisellä rungolla otetun kuvatiedoston exif-tietoihin. Signeeraukseen kannattaa laittaa muutakin kuin oma nimi. Jokin konkreettinen tieto kuten sähköpostiosoite tai puhelinnumero, jolla löytäjä saa yhteyden kameran omistajaan. Edellä mainitussa tapauksessa löytäjän tarvitsee siis lisätä kameraan mikä tahansa käypäinen muistikortti, ottaa kuva ja tsekata sen exif-tiedot.

(Itsekin olisi aiheellista lisätä tuon pelkän nimen perään sähköpostiosoite...)

Muut varusteet

Yleensä kaikissa tuotteissa on jonkinlainen sarjanumero, mutta varsinkin Kiinan poikain kasaamissa tuotteissa niitäkään ei aina ole. Myöskään ei-elektronisissa varusteissa, kuten jalustoissa ei ole yleensä sarjanumeroita. Siispä sellainen kannattaa tehdä/teetättää siihen.

Hieman näkyvämpi merkkaustapa on tarrat. Itsellä jalustat yms. on merkitty firman tarroilla. Tilaisuuksissa joissa pyörii usempi kuvaaja on aina riski, että joku ottaa vahingossa mukaansa samanlaisen varusteen kuin itsellään luullen sitä omakseen. Selkeästä tarrasta huomaa kuitenkin jo selkeästi kenen laukku, jalusta, softboxi, vv-suoja tms. se on. Merkinnät siis kuntoon.

MATKUSTUS

Säilytä kamera ja runko erillään

Tottakai hyvä ja suojaava kameralaukku on matkustettaessa kaiken a ja o, mutta matkan varrella voi laukku saada kylkeensä osumaa aikalailla. Yksi heikoimmistä lenkeistä tuossa rytäkässä on linssin kiinnityskohta kameran runkoon. Pitämällä linssin ja rungon erillään eliminoit ainakin yhden riskitekijän.

Lisäksi linsseissä on hyvä pitää aina jotain suodinta kiinni. Rytäkässä voi etulinssin suoja irroita ja silloin on hyvä olla vielä suodin backuppina suojaamassa varsinaista linssipintaa. Halpa tapa säästää iso raha.

(kuva: 123rf.com)

Blogiin muutoksia

Lisäsin blogiin pari toiminnallista juttua.

Myytävänä

Kun tätä tavaraa tuntuu kertyvän jatkuvasti ihan myyntiin asti, niin ajattelin tekaista niille sitten oman pysyvämmän myyntipalstan. Myyntipalstalle voit surffata blogin otsikon alla olevasta linkkipalkista klikkaamalla "Myytävänä"-linkkiä. 

Päivitän sivua aina sitä mukaa kun kauppa käy tai uutta tavaraa tulee myyntiin. Edellisen päivityksen päivämäärän näet heti sivun ylälaidasta. Myyntiartikkelit vaihtelevat kaikesta harrastuksiin, vaatetukseen, kotiin yms. liittyvästä uudesta ja käytetystä tavarasta. Tuotteet ovat lähtökohtaisesti tietysti ehjiä, mutta jos jossain jotain mainitsemisen arvoista vikaa tms. löytyy, niin siitä toki aina mainitsen.

Tuotteiden toimitus hoituu joko noutamalla, postittamalla tai jossain tapauksissa voin myös toimittaa tuottee(n)/(t) ostajalle.

Piipahda tsekkaamaan aina aika ajoin, jos sieltä löytyisi jotain ostettavaa ;)

Instagram

IPhoneen kun on saatavilla jos sun vaikka minkälaista kamerasovellusta, niin ajattelin laittaa omasta Instagramminsta streamin tonne oikeaan sivupalkkiin. Jotenkin kännykällä tulee kuvattua ihan häröjä juttuja, koska se on kuitenkin jatkuvasti mukana. Oikealla kamerakalustolla otetut kuvat on aina enemmän/vähemmän suunniteltuja ja tietynlainen arkipäivän spontaanisuus puuttuu. Puhelimella kuvaaminen on ihan hyvä tapa pitää yllä luovuuttaa /sommittelua yms. ja irtautua niistä manöövereistä joita on "oikean" valokuvaamisen myötä itselleen kehittänyt.

Kuopio Triathlon 2012

Pienestä pojan koltiaisesta lähtien on tullut kisattua vaikka sun missä lajissa, mutta triathloniin ei ole tullut koskaan eksyttyä. Kertapa se on ensimmäinenkin ja Kuopion Triathlon 2012 (11.8.2012) on lajin ensimmäinen kisa johon allekirjoittanut osallistuu. Tosin vieläkään ei voi sanoa itseään kuin 1/3-triathlonistiksi, koska kyseessä on joukkuekisa. :)

Sponsorin mukaan nimetyssä "Scorpion Bikes 2"-tiimissä kisasi kolme sankaria.
Juha Kuosmanen, Uinti (1500m)
Olli Jäntti, Pyöräily (40km)
Jussi Mynttinen, Juoksu (10km)


Uinti- ja juoksureitit

Pyöräilyreitti

Valmistautuminen:
Tätä kisaa ajatellen treenasin pyöräilyä pelkästään maantietä ajamalla ja jätin suosiolla maastopyöräilyt myöhemmäksi. (Tosin BeOne on vieläkin jarrurempassa varastossa, joten siitä ei pahemmin työkaluksi vielä ole.) Koitin pitää treenilenkit noin 40km mittaisina, jotta saisi hieman tuntumaa siitä minkälaista vauhtia kroppa antaa pitää yllä tuon matkan ajan.

Treenivälineeksi vaihtunut Radon R1 4.0 on aiempaan kalustoon verrattuna paljon enemmän kisapeli, joka korostuu ajoasennon aggressiivisuutana. Sain jo ajettua sillä selkäni kipeäksi ennen kuin oikeat säädöt / ajoasento alkoivat löytyä kohdalleen. Muutin myös hieman pyörän kokoonpanoa kisaa varten. Tankoon ruuvattiin aika-ajokahvat, alle heitettiin Dura-acen hiilikuitukiekot (1380). Sitten eikun pastaa + marjapiirakoita ääntä kohti ja odottelemaan kisapäivää.

Kisaa varten tuunattu Radon.

Tavoitteet:

Ensisijaisena tavoitteena oli päästä kunnialla maaliin ja toissijaisena tavoitteena oli päihittää Joroisten joukkueet. Veikkasin itse, että hyvällä ajolla saisin hoidettua pyöräosuuden aikaan 1.12.00.

Herra numero 517.

Kisan kulku:

Lähtölaukaus pamahti lauantaiaamuna kello 9.00 ja Juha säntäsi muiden uimarien seassa kohti ensimmäistä poijua. Veden lämpötila oli pirteät 17.5´C, joten viimeistään veteen juostessa karisi aamu-unisimmiltakin uimareilta unihiekat silmistä. Uimareiden päivätyönä oli uida kaksi kertaa 750m lenkki ja käydä kierrosten välissä kääntymässä rannalla. Noin 9.25 aloin vetämään pyöräilykenkiä jalkaan ja otin yhden geelin antamaan virtaa heti starttiin.

Juha hoiti osuutensta aikaan 32.16 ja juoksi vaihtopaikalle, jossa suoritettiin pikainen chipin vaihto. Uinnin jälkeen sijoituksemme oli 5/8 ja Joroisten tiimit olivat saaneet tässä vaiheessa jo hieman etumatkaa. Ajaminen kulki alusta alkaen hyvin ja sainkin herrat kiinni toisen kierroksen aikana. Koitin pitää kadenssin mahdollisimman tasaisena ja olla repimättä turhia. Tilaa oli paikoittain todella vähän ja mutkat piti ajaa tarkasti, että tule kolaroitua. Peesikielto oli voimassa ja reittivalvojat huomauttelivat vähän väliä kisaajia jättämään riittävästi väliä toisiinsa. Suorilla sai tehdä töitä, että kesti muiden vauhdissa, mutta ylämäissä sain kurottua aina hieman etumatkaa. Maastopyöräilyn ylämäkitreenit alkaa siis tuottaa tulosta :) Keli oli nopea (14'C ja tuuleton) ja pystyin pitämään vähän kovempaa vauhtia kuin mitä oli ajatellut. Viimeiselle kierrokselle lähdettyäni otin yhden geelin, että saisin puristettua reisistä kaiken tehon irti. Vaikka voimia tuntui olevan vielä pieneen loppukiriin, niin reisissä/pohkeissa alkoi tuntumaan jo pientä nykimistä.

Loppukiritys sujui kuitenkin hyvin ja 40 kilometriä taittui aikaan 1.06.51, joka yllätti todella positiivisesti. Siitä kun miinustaa vaihtoon menneen ajan (1-2min), niin keskarit nousee yli 36km/h. Extravauhti tuntuikin korventavan mukavasti keuhkoputkea ja ääni olikin kateissa hetken aikaa oman osuuden jälkeen. Chipin vaihdon jälkeen Jussi pääsi ankkuroimaan juoksuosuutta. Tässä vaiheessa oltiin noustu jo toiseksi! Jussilla kulki juoksuaskel hyvin ja kymppi taittui tasan 44 minuuttiin. Kakkossija säilyi maaliviivalle asti ja Team Scorpion Bikes 2 pääsi podiumille!

Fitnesspeukku ja mitalihymy :)

Mietteet ja palautteet

Kisa oli hyvin järjestetty ja homma toimi niinkuin pitikin. Vaihtoalueella ja reiteillä merkinnät olivat selkeät. Ymmärrän toki, että kilpailu halutaan tuoda lähelle katsojia, mutta pyöräilyreitin sijoitus kaupunkialueelle ei ole ajatuksena ihan paras mahdollinen. Mielummin olisin itse halunnut ajaa ehkä mielummin yhden pitemmän kierroksen kuin neljä lyhyttä. Näihin puitteisiin sijoitettuna pyöräilyreitti oli kuitenkin melko onnistunut.

Miinukset:

-Useat jyrkät käännökset pyöräilyreitillä (Yhdeksän 90 asteen mutkaa sekä yksi 180 asteen käännös per kierros.)
-Kaupunkialueella ongelmana on varsinkin sadekelillä suojateiden maalaukset mutkissa. Ovat muuten todella liukkaita! Tästä ei kuitenkaan nyt kuivalla kelillä ollut haittaa.
-Saaristokadun mukulakivipätkät. Näissä kohdissa meinasi kolista yhden kerran kovaa, mutta onneksi säilyttiin pystyssä. Lisäksi mukulakivien aiheuttama tärinä ravistelee pyöristä juomapullot sun muut tykötarpeet pitkin tietä. Tosin näihin varusteiden väistelyihin reitillä on tottunut jo Tahkolla :)

Plussat:

-Puutteinensakin pyöräilyreitti oli viihdyttävä myös kuskille. Kaunista maisemaa ja kaupungin vilinää. Oli hieno kokemus ajaa kisaa vaihteeksi kaupunkireitillä.
-Buffi ja tuotepalkinnot.
-Tapahtuman läheisyys.
-Järjestäjien toiminta ja liikenteen ohjaus.

Kiitokset vielä omalle perheelle ja ystäville tsemppauksesta, sponsorille sponsoroinnista sekä kiitos loistaville tiimikamuille! :)

www.scorpionstore.net
kuopiotriathlon.sporttisaitti.com