Varkautelaisen pitkän linjan valokuvaajan Vesa Harisen valokuvanäyttely "Tähtäys" on nähtävillä Varkauden kaupungin kirjastolla 2.3-30.3. Kuvauskohteina on pitkälti luontoa ja maisemia ympäri maailmaa. Suosittelen tutustumaan, jos Savossa päin satutte liikkumaan.
Varkauden kaupungin kirjasto
Osmajoentie 1
78200 Varkaus
KARTTA
Vesan sivut: www.vesankuva.fi
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
Bone5 @ Next Step (Nekkari)
Luuvitoset veti hyvän keikan Varkautelaisessa kosteikossa Nekkarissa 19.2. kuluvaa vuotta. Porukkaa oli kerääntynyt paikalle mukavasti ja kuten aiempien keikkojen perusteella olikin jo odotettavissa, bändi ei jättänyt kuulijoita kylmiksi.
Biisilistalla oli jo julkaistua sekä myös uudelle levylle tulevaa matskua. Bändi lähteekin nyt tauolle työstämään uutta levyä, jonka on määrä ilmestyä myöhemmin tänä vuonna. Taatusti kova lätty on tuloillaan!
Uutta levyä odotellessa voi vanhaa matskua käydä fiilistelemässä vaikka bändin myspace-sivuilta --> Bone5band @ myspace
Kuvauskamoina oli Canon 1DmkII / 50mm f1.8 / 20-40mm f2.7-3.5. ISO:t sai tuupata tonniin saakka, että sai liikettä pysähtymään. Yllättävän vähän kuitenkin tuli kohinaa. Muutama jannu oli jäänyt harmittavasti parkkiin juurikin etuspottien eteen ja bändin edusta jäi pimeähköksi. Ehkäpä spotit olisi voinut nostaa rinnan korkeudelta ylemmäksi, jolloin niiden valoa ei olisi blokannut kuin koripalloilijat.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Stina Girs
Idolseissa vilahtikin eräs tuttu kasvo, jonka veikkasin jo ennen esiintymistä pääsevän jatkoon. Ja niinhän siinä kävikin :)
Laulaja Stina Girs esiintyi eräissä häissä viime syksynä, joissa olin kuvaamassa. Täytyy sanoa, että jo silloin tykkäsin kovasti hänen vedostaan ja kävin myöhemmin häntä siitä kehumassakin. Peukut pystyyn Stinalle, että hoitaa Idolsseissa koko homman kotiin!

tiistai 15. helmikuuta 2011
Pari katsottua elkkaria
Pitkästä aikaa on tullut katseltua leffoja hieman enemmän, joten laitetaas niistä vähän jutun juurta.
Salt (2010)
Angeline Jolie esittää Evelyn Salt nimistä CIA-agenttia, joka saa erään kiinnioton yhteydessä erikoisen, mutta vakavan syytöksen. Kiinniotettu mies väittää hänen olevan venäläinen vakooja, jonka duuni CIA-agenttina on vain kulissia. Syytösten kaatuessa Saltin niskaan jää pakeneminen ainoaksi vaihtoehdoksi.
Elokuvassa riittää toimintaa ja juonikäänteitä mikä pitää katsojan hyppysissään. Juonen aihe itsessään alkaa tosin olla jo aika käytetty. Kuitenkin ihan ok leffa. Elokuva on ollut myös ehdolla parhaan äänimiksauksen Oscariin.
Salt @ IMDB
Jonah Hex (2010)
Kostonhimoinen elokuva miehestä, jolta on viety kaikki. Kuulostaa aika kliseiseltä ja ehkäpä sitä onkin, mutta hyvä casting, erikoiset aseet, epänormaalit kyvyt auttaa nostamaan tämän elokuvan esiin perinteisistä länkkäreistä.
Jonah Hex (Josh Brolin) on mies, joka on kirjaimellisesti merkattu ja kostonhimoinen. Quentin Turnpull (John Malkovich) murhasi Hexin perheen kostoksi hänen poikansa surmasta. Turnpull sitoi Hexin käsistään kiinni puihin, sytytti tämän perheen talon tuleen ja pakotti tämän katsomaan sairasta veritekoa. Lisäksi hän merkkasi Hexin naamaan polttoraudalla omat nimikirjaimensa, jotta tämä muistaisi lopun elämäänsä kuka hänelle kosti poikansa kuoleman. Jonah vannoo kostoa, mutta ennen kuin hän ehtii toteuttaa kostonsa, niin Turnpullin kerrotaan kuolleen hotellipalossa.
Hexin sielu on täynnä vihaa ja hän päättää purkaa sen ryhtymällä palkkionmetsästäjäksi. Tehokas palkkionmetsästäjä tuleekin tunnetuksi säälimättömänä miehenä, jonka eteen on turha asettua poikittain. Valtion kamppaillessa erästä terroristia vastaan virkamiehet päättävät palkata Hexin leipiinsä, jotta koko maata runtelema tuholainen saataisiin kuriin. Hex ei herroja kumarra ja kieltäytyy suorilta tarjotusta työstä...kunnes hän saa tietää kuka terroristi on...
Kosto, tuo elokuvien juonien ikisuosikki, antaa tähänkin rainaan kontrastia. Toiminnan, säälimättömyyden ja hieman yliluonnollisten kykyjenkin sävyttämä elokuva oli mielestäni ihan katsomisen arvoinen. Elokuvaan täytyykin suhtautua mielikuvituksellisesti eikä katsella niinkään kriittisesti. Valaistuksen osalta elokuva jää liian tummaksi monelta osin, josta täytyy antaa miinusta.
Brolin vetää roolinsa hyvin, mutta John Malkovich ei pääse läheskään käyttämään koko osaamistaan Turnpullina. Muista mainitsemisen arvoisista näyttelijöistä voi mainita Megan Foxin, joka esittää Lilah nimistä ilotyttöä.
Jonah Hex @ IMDB
Operation Endgame
Syvyisyyksissä maan alla sijaitsee salainen toimielin, joka koostuu johdon lisäksi kahdesta ryhmästä salamurhaajia. Koko lafkan pomo murhataan ja ryhmät joutuvat taisteluasemiin keskenään. Veri lentää ja juonittelu entisten ystävysten välillä koituu kohtaloksi. Pakoon ei pääse eikä oikein piiloonkaan. Vahvimmat selviytyvät, mutta keitä he ovat?
Paperilla ehkä hyvä idea elokuvalle, mutta jotenkin lopputulos jäi pliisuksi. Ei temmannut mukaansa kyllä missään vaiheessa. Plussaa annettakoon Rob Corddryn roolisuorituksesta hieman alkoholisoituneen Chariotin roolissa.
IMDB
EDIT: Pakko lisätä vielä yksi leffa, joka tuli vielä katsottua.
Shelter (2010)
Julianne Mooren tähdittämä psykiatri Cara Harding saa potilaakseen monipersoonallisuushäiriöitä sairastavan miehen. Tutkimusten edetessä selkeneekin, että kaikki potilaan (Jonathan Rhys Meyers) persoonallisuudet ovat joutuneet murhatuiksi. Koko tilanne saa karmivia piirteitä, kun hahmoja alkaa ilmaantumaan lisää potilaan sisälle...eivätkä ne ole tuntemattomia Caralle.
Itse tykkäsin leffasta! Psykologiset jännärit on aina mielenkiintoisia ja juoniin saadaan tehtyä hyviä käänteitä. Juoni oli jännä ja hyvin etenevä. Näyttelijäsuorituksista mainittakoon Jonathan Rhys Meyeyrsin rooli potilaana, joka oli mielestäni hyvä valinta tähän leffaan. Suosittelen tsekkaamaan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)