After the Kodak moment

Alunperin Yhdysvaltalaisena kemikaalialan yrityksenä tunnetuksi tullut yritys Eastman Kodak (tavallisemmin puhutaan vain Kodakista) aloitti valokuvauspuolen toimintansa aloittamalla valmistamaan amatöörikuvaajille tarkoitettua helppokäyttöisiä kameroita. Myöhemmin Kodak vakiinnutti paikkansa laadukkaana filmivalmistajana. Digitaaliajan vyöryessä päälle Kodak teki useita yritysostoja ja se saavuttikin vuonna 2005 Yhdysvaltain suurimman digitaalikameroiden valmistajan tittelin.

Tiesitkö muuten, että herra nimeltään Steve Sasson keksi maailman ensimmäisen digitaalikameran työskennellessään Kodakilla. Tarina kertoo, että yrityksen johtoporras oli pyytänyt Sassonia pitämään asian omana tietonaan (suojellakseen filmien myyntiä.).

Kodak ei kuitenkaan pysynyt kameroiden osalta kehityksessä mukana, vaan yritys joutui hakeutumaan velkasaneeraukseen vuonna 2012. Saman vuoden kesäkuuhun mennessä ajettiin alas kameroiden valmistus Kodak-brändin alla.

 "Kodak moment"-sanonta on varmasti tullut vastaan usealle kuvaajalle. Ainakin filmiaikana kameroiden kanssa tekemisissä olleille ihmisille. Kodak-hetkellä tarkoitetaan tärkeää / hauskaa / kuvaamisen arvoista hetkeä. Hauskat hetket Kodakin leirissä vähenivät merkittävästi velkasaneerauksen aikoihin, mutta mitä olikaan Kodak-hetkien jälkeen?

Kurkista alla olevan videon kautta, millainen meininki aikoinaan valtavassa Kodak Parkissa (Nykyisin Eastman Business Park) tapahtuu.

Filmille

Tuli taas nakuteltua jokunen rulla kuvia filmille ihan harrastusmielessä. Kestipä muuten ihan jonkun aikaa ennen kuin kaikki rullat oli kuvattu. Yhtään ruutua ei tehnyt mieli "tuhlata" johonkin turhaan, vaan aina koitin löytää jotain kuvaamisen arvoista. Siinäpä onkin suurin ero mitä tulee kuvauskäyttäytymiseen, kun vertaa filmille ja digille kuvaamista. Filmille kuvatessa tulee kiinnitettyä enemmän huomiota mm. rajaukseen ja sommitteluun. Digillä sitä saattaa ottaa samasta kohteesta useamman kuvan ja valita sitten jälkikäteen sen parhaimman ja deletoida turhat ruudut pois kovalevyn tilaa tuhlaamasta. Filmillä taas puolestaan tulee tehtyä parhaan kuvakulman valinta jo ennen kuin painaa laukasinta ja kahta lähes samanlaista kuvaa tulee harvoin otettua.

Kamerana oli käytössä jälleen vuoden -80 Zenit EM ja linssiarmeijana Fujinon 35mm f2.8, Helios 58mm f2, Jupiter 85mm f2 sekä Pentacon 135mm f2.8. Kahdella jälkimmäisellä tykkään kuvata tosi paljon. Molempia onkin kehuttu nimenomaan pehmeän bokehin ansiosta ja voin kyllä yhtyä kehumiseen.

Elvis ja Kokki Kuopion keskustassa. Jupiter 85mm f2.

Kuopion torimyyjä.  Jupiter 85mm f2.

Kuopion toriremontti ja paketoitu kauppahalli. Fujinon 35mm f2.8.

Kuopion tori. Fujinon 35mm.

Tuulimylly Fagernäsin kartanon pihamaalla Kuopiossa. Jupiter 85mm.

Lintujen ruokintaa Helsingin keskustan liepeillä. Pentacon 135mm f2.8.

Varkauden Pirtinvirta talvella. Linssi ??

Pirtinvirran rantapenkit. Fujinon 35mm.

Nuorin Jäntti touhuaa kotipihassa. Jupiter 85mm.

Tykkään myös tosi paljon tuosta filmin rosoisuudesta. Virheet tuo vaan lisää fiilistä kuviin ja tälläinen lookki sopisi erittäin hyvin esimerkiksi johonkin bändikuvauksiin. Pitääkin seuraavan kerran ottaa myös filmikalusto mukaan, kun tehdään musaporukalle promokuvia.

Agfa

Tuli taas vaihteeksi kuvattua (ja sählättyä) filmille kuvia. Latasin Zenit:iin Agfa 200:sta sisään ja kävin räpsyttelemässä kaikkea sekalaista. Tossa kameravanhuksessa on takakannen avaussalpa vasemmalla sivulla ja se on erittäin herkkä aukeamaan varsinkin, jos pitää nahkaista koteloa kameran suojana. Noh, niinpä taas kävi, että kun rulla oli kuvattu puolilleen, niin takakansi naksahti raolleen. Toinen kämmellys sitten sattui, kun olin lataamassa viimeistä kuvaa. Tai niin oletin, että siellä olisi ollut vielä yksi jäljellä. Latausvipua taakse vääntäessä napsahtikin filmi poikki kameran sisään. Ai kun kivaa...

Ei muuta kuin vessasta valot pois ja tilkitsemään oven rakoja umpeen. Sain käsikopelolla ongittua filkan pois kamerasta ja kiikutettua kehitykseen.

Osa kuvista oli mennyt harakoille lähinnä sen kannen avautumisen takia, mutta noin 15 kehityskelpoista kuvaa 24:sta oli kuitenkin ihan ok määrä.







Filmille kuvaamisessa on aina oma jännityksensä, koska lopputuloksen näkee sitten vasta kun saa kuvat käteen. Taidan kuitenkin pysytellä vielä pääosin digivermeiden parissa juurikin sen helppouden vuoksi. Eikä tuo filminkehitys nyt niin halpaa touhua ole, että se kannustaisi enemmän kuvaamaan. Mutta hmmm, pitäisikö ostaa litkut/pöntöt kotiin ja kehitellä kuvat itse? Ehkäpä en osta. Ehkä. ;)