keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Saaristokaupunki

Ollaan rouvan kanssa tykästytty kovasti Kuopion Saaristokaupunkiin. Ympäristöstä löytyy niin lenkkipolkua, hiihtoreittiä, järveä, luontopolkua, fribailurataa, futiskenttää, biitsikenttää, hyvät uimarannat jne. Täältä keskustaan vievän Saaristokadun varsi on otollinen paikka tallentaa hienoa järvinäkymää auringonlaskulla maustettuna. Eräs ilta, kun oltiin Peetun kanssa iltalenkillä klo: 23.00 jälkeen katselin puiden päälle piirtyvää tulenpunaista taivasta. Ei muuta kuin kamera + laajis mukaan ja autolla rantaan kuvaamaan. Vaikka työviikolla alkaa jo tuohon aikaan olla valmis nukkumaan, niin onneksi tuli kuitenkin lähdettyä fotaamaan.



Lehtoniemen sillan vierustaa "vartioi" pari uhmakkaan korkeaa kerrostaloa (15 kerroksinen Siltavahti ja 13 kerroksinen Keilanpurje)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Treeniä puolitehoilla

Onpas mennyt kevään/kesän treenit vähän puolitehoilla johtuen ajan puutteesta, hajonneesta kalustosta ja huonolle huollolle jääneestä urheilijasta.



Kun päivittäin ajelee 150km työmatkaa (ajallisesti n.2h), tekee päätoimen parissa 8,5h työpäivän, siihen sivuun kuvaushommia, useammat illat kuvankäsittelyä sekä touhuilee kaikenlaista perheen parissa, niin alkaa päivässä olla melko rajattu aika liikunnalle. Liikunnasta on kuitenkin vuosien saatossa muodostunut sellainen henkireikä, että liika vaje sillä saralla alkaa kiristämään koteloa. Noh, tälläistä se välillä on. Syksyyn mennessä alkaa (toivottavasti) reissuhommat hellittämään ja jää siten enemmän aikaa.



Fillarikalusto otti myös itseensä jo heti kauden ekalla maastolenkillä. Yhdestä takalinkun laakerista jäi vain ulkokehä muistoksi, kun paukuttelin totuttuun tapaan pitkin juurakoita ja kivikoita. Uudet rosterilaakerit löytyi tilaustavarana paikallisesti liikkeestä ja fillari on taas ajokunnossa.


Punaisella ympyröity hajonnut kohta linkusta.

Reisiä on toki jumppattu myös maantiellä ja Puijon nousu on tullut kyllä tutuksi. Fillaritreenit ovat kulkeneet letkeästi (mutta hikisesti) ilman tulostavotteita, koska jouduin skippaamaan TahkoMTB:n ekaa kertaa kahdeksaan vuoteen. Ehkäpä olikin jo tauon paikka.

Kovasti kuitenkin polttelisi päästä kisaamaan jonnekin, joten nähtäväksi jää ehtiikö sitä mukaan vielä tämän kesän rientoihin.

Täältä voit tsekata SPU:n tekemän listan kesän fillaritapahtumista --> TAPAHTUMAKALENTERI


Olkapäävaivat on varmasti tuttuja kaikille punttia nostaville harrastajille. Itsellä kipeytyi pari kuukautta sitten oikea olkapää pirun pahasti ja sen jälkeen ei ole paljon pystypunnerrusta tehty. Vaikea sanoa mistä se noin pahasti itseensä otti. Useamman viikon kun on malttanut kevyesti ottaa, niin alkaa jo kummasti löytyä elonmerkkejä kädestä.



Ettei olkapää nyt jo tarpeeksi aiheuttanut harmia, niin tekipä vielä samaiseen hanskaan tenniskyynärpäänkin. Se jos mikä on viheliäs vaiva. Puristusote nostettaessa jotain vähänkin painavaa suoraan ylöspäin saa aikaan melko epämiellyttävän kivun syvällä kyynärpään sisässä sekä forkun alaosassa. Tähän syypäänä on liian pitkät kuvankäsittelytuokiot huonossa asennossa jäkittäen hiirikättä. Lääkkeenä tähän vaivaan suositellaan ensisijaisesti lepoa ja otinkin siis neuvosta vaarin. Paransin myös työergonomiaa sekä pidän työteosta taukoa paljon useammin.


(Kuva: www.tenniselbownow.com)

Pitää nämäkin jutut taas oppia kantapään kautta. Mutta pääasia, että saa taas kropan kuntoon ja treenit pyörimään normaalisti.


Frisbeegolffia on myös tullut heiteltyä ja peli kulkee rennon mukavasti. Kunhan käsi alkaa kestämään kunnon rasitusta, niin alkaa varmasti heittoihinkin tulla lisää metrejä. Tänä vuonna on kierretty pelkästään Lappeenrannan ja Kuopion kenttää, mutta tarkoitus olisi päästä heittämään ainakin Varkauteen, Leppävirralle ja ehkäpä siilinjärvellekin.



P.S: Kiireestä kertoo näköjään sekin, että olen aloittanut kirjoittamaan tätä blogipostausta kuukausi sitten. Nyt oli vasta aikaa kirjoittaa se loppuun ja laittaa julkaisuun :)

P.S.S: Lisättäköön vielä saman otsikon alle yksi kappale lohjenneita hampaita. Aamulla hampaita pestessä lähti hampaasta vanha paikka + köntti itse hammasta irti...Saikkua luvassa tälle päivälle. En kyllä edes muista milloin olisin viimeksi sairaslomalla ollut.

iPhone revival

Eilen illalla IPhone teki tepposet, kun yritin poistaa operaattorilukitusta. Mulla on siis tuollainen iPhone 3G 8Gb, joka on ollut Sonera-lukittu. Nyt "karenssiajan" päätyttyä ajattelin poistaa lukituksen. No sepä ei nyt jostain syystä mennytkään kuin Strömsössä ja tuloksena oli jumiutunut luuri. Olin aiemminkin koittanut poistaa lukitusta, mutta silloin vika oli Soneran/Applen päässä. Nyt luuri meni juntturaan heti, kun käynnistin sen toisen operaattorin kortilla.


(Kuva: iphonehelp)

Noh, siinä hetken kirottuani aloi googletella vastausta ongelmaan. Kyseinen vika on melko yleinen ja ongelmaan tuntuu olevan neuvoja, jos jonkinlaisia. Jokusen kerran piti testailla pari eri juttua ennen kuin oikea elvytystapa löytyi.

Ohje Mac-käyttäjille:

1. Mene tähän osoitteeseen: http://www.applehack23.com/AppleHack23/Downloads.html
(Huom. jonkun ohje neuvoi lataamaan kaikki alla mainitut tiedostot työpöydälle ja asentamaan ne sieltä. Näin toimin itsekin)
2. Lataa libusb 10.6.pkg (Snow Leopardille). Leopardille 10.5 ja Tiikerille 10.4.
3. Lataa iRecovery.mpkg
4. Lataa Faster iRecovery
5. Asenna paketit koneelle. Työpöydälle ilmestyy "Automatic recovery"-kuvake.
6. Paina puhelimesta home-nappi pohjaan ja kytke sitten vasta piuha puhelimeen.
7. Pidä home-nappia pohjassa niin pitkään, että ruutuun tulee itunes/kaapelin kuva. Puhelin on nyt recovery modessa.
8. Klikkaa Automatic iRecovery (kuvake työpöydällä).
9. Odota n. 9s ja puhelimen pitäisi buutata.
10. Jos puhelin on ollut käyttämättä pitkään, niin luonnollisesti menee pidempi hetki ennen kuin käynnistyy.
11. Ei välttämättä onnistu ekalla kertaa, joten testatkaa uudestaan. Itse onnistui kolmannella vai neljännellä kerralla.


Applen on huhuiltu julkaisevan uuden iPhone 5:n ihan tässä lähikuukausina. Puhelin menee aika varmasti vaihtoon, mutta nähtäväksi jää ostaisiko vitosen vai sitten käytettynä nelosen joiden hinta tulee putoamaan taas uuden myötä.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Valokuvaus ja raha


(kuva: makingbuck.com)

Valokuvaus ja raha. Nuo kaksi asiaa kulkevat useasti käsi kädessä. Itsellä kuvausharrastus alkoi ihan puhtaasta mielenkiinnosta joka on kasvanut vuosien varrella intohimoksi. Rahaa on lähinnä vaan palanut kuvauskamppeisiin :D No, onneksi on niin mukavasti mennyt asiat, että harrastuksesta on tullut jo toinen työ. Näitä hommia en ainakaan minä pysty tekemään liukuhihnamaisesti pelkästään palkka mielessä vaan hyvän lopputuloksen saavuttaminen palkitsee paremmin kuin itse rahallinen palkkio. Ja toisekseen kun sivuduunina näitä hommia tekee, niin ei ole niin kovia tulospaineitakaan. Toisaalta joskus tätä hommaa voisi kuvitella tekevänsä ihan päätyökseen. Se vaatii vielä kuitenkin paljon asioiden loksahtelua paikoilleen, että uskaltaisi täysin hypätä päätyöstä pois.

Jokainen kuvaaja varmasti haluaisi joskus saada otettua sen "Money shotin", joka toisi leipää pöytään eläkepäiviin saakka. Tälläiset kuvat on toki erittäin harvassa ja hinnan kohoaminen pilviin vaatii luonnollisesti jotain erityislaatuisuutta.

Tässäpä maailman kalleimmat valokuvat:

1. Cindy Sherman, Untitled #96 (1981), $3,890,500, May 2011, Christie's New York

2. Andreas Gursky, 99 Cent II Diptychon (2001), $3,346,456, February 2007, Sotheby's London auction. A second print of 99 Cent II Diptychon sold for $2.48 million in November 2006 at a New York gallery, and a third print sold for $2.25 million at Sotheby's in May 2006.

3. Edward Steichen, The Pond-Moonlight (1904), $2,928,000, February 2006, Sotheby's New York auction.

4. Unknown photographer, Billy the Kid (1879-80), tintype portrait, $2,300,000, June 2011, Brian Lebel's Old West Show & Auction.

5. Dmitry Medvedev, Kremlin of Tobolsk (2009), $1,750,000, January 2010, Christmas Yarmarka, Saint Petersburg.

6. Edward Weston, Nude (1925), $1,609,000, April 2008, Sotheby's New York auction.

7. Alfred Stieglitz, Georgia O'Keeffe (Hands) (1919), $1,470,000, February 2006, Sotheby's New York auction.

8. Alfred Stieglitz, Georgia O'Keeffe Nude (1919), $1,360,000, February 2006, Sotheby's New York auction.

9. Richard Prince, Untitled (Cowboy) (1989), $1,248,000, November 2005, Christie's New York auction.

10. Richard Avedon, Dovima with elephants (1955), $1,151,976, November 2010, Christie's Paris auction.

11. Edward Weston, Nautilus (1927), $1,082,500, April 2010, Sotheby's New York auction.

12. Peter Lik, One (2010), $1,000,000, December 2010, Anonymous Collector

13. Joseph-Philibert Girault de Prangey, 113.Athènes, T[emple] de J[upiter] olympien pris de l'est (1842)$922,488, 2003, auction.

14. ustave Le Gray, The Great Wave, Sete (1857)$838,000, 1999.

15. Eugène Atget, Joueur d'Orgue, (1898-1899), $686,500, April 2010, Christie's New York auction.

16. Robert Mapplethorpe, Andy Warhol (1987)$643,200, 2006.

17. Ansel Adams, Moonrise, Hernandez, New Mexico (1948) $609,600, Sotheby's New York auction, 2006.