tiistai 30. elokuuta 2011

Portfolio päivitetty!

Kesän kuvaussatoa on taas aika laittaa näkyville ja portfoliostani löytyykin iso liuta uutta kuvaa. Sen verran tuli fiksattua sivuja ja kuvia, että selkeintä varmasti laittaa hieman listaa mitä on tullut tehtyä.

-Dokumentaarisiin hääkuviin tuli paljon uusia kuvia tältä vuodelta.
-Hääpotretteja lisätty myös tältä vuodelta.
-Muiden gallerioiden kuvakokoja fiksattu isommiksi.
-Muutamia vanhoja kuvia fiksattu paremmiksi. (Silmät alkaa havaita vanhoja käsittelyvirheitä helpommin. Kehitystä tullut? Toivottavasti edes hieman)
-Uusia kuvia lisätty ja siivoiltu vanhoja tekeleitä pois.

Tervetuloa tutustumaan portfoliooni --> www.ollijanttiphoto.tk

Towards future

maanantai 29. elokuuta 2011

Loma!

Enpä muista, että olisin koskaan odottanut näin kovasti lomaa alkavaksi! Tänään se kuitenkin virallisesti alkoi :) Vaikka kalenteri alkaakin kääntyä jo syksyn puolelle, niin kelien puolesta ei ainakaan vielä ole valittamista. Kuusi viikkoa tätä autuutta olisi edessä ja melkoisella tohinalla vietetyn kesän jälkeen on hyvä ottaa lepiä vähän enemmän. Mutta eritoten tästä lomasta ainutlaatuisen tekee tuleva perheenlisäys, jota tässä jo kovasti odotellaan syntyväksi :)

Käytiin perjantaina aloittelemassa lomaa Kuopion Sataman yössä, jossa oli häppeninkiä jos jonkinlaista. Suomen Tivolin lisäksi juhlakansaa viihdytti komia ilotulitus.





Tässä lomaillessa tulee touhuttua kuitenkin kuvaushommien parissa ja uutta matskua tulee ilmoille lähiaikoina. Kuvia voi bongailla blogin lisäksi kohta päivittyvästä portfoliosta sekä mun Flikkeristä (nimim. Oskari-).

Stay tuned! ;)

lauantai 27. elokuuta 2011

Miittiä Kuopiossa

Järjestettiin heinäkuun loppupuolella Kuopiossa pienimuotoinen kuvausmiitti. Kaveri kertoi yhdestä uudesta kuvauspaikasta joka käytiin katsastamassa. Vanha teollisuusmiljöö tarjosi aika mahtavat puitteet valokuvaukselle! Aloin heti mielessäni visioida mahdollisia tulevia bändikuvauksia sinne :) Strobisteltiin tällä kertaa käsisalamoilla varjojen ja softboksien kera.


Käytin tässä kuvassa kahta salamaa. Päävalo mallin edestä heijastettuna hopeisesta varjosta ja sitten laitoin yhden tuikun ilman pehmentimiä ampumaan kellarista ylöspäin, jotta näkyisi paremmin mistä malli on nousemassa ylös.



Kahden valon setti tämäkin. Päävalo 45 asteen kulmassa mallin etuvasemmalta valkoisen varjon läpi ja sitten yksi valo suoraan takaa ilman diffuusereita. Toi takaa suoraan tuleva kova valo toimii mun mielestä aika kivasti pimeähkössä tilassa. Mallin piirteet piirtyy kivasti esiin tummaa taustaa vasten.



Välillä piti käydä hengittämässä raitista ilmaa pihalla ja siitäkös lokit otti nokkiinsa. Ja noita nokkia ne meinasi porata kohti kuvaajan kalloa tehden melko äkäisiä syöksyjä suoraan kohti. Tässä yksi kamikaze droppaa katolta suoraan kohti.


Samaan aikaan paikalle sattui eräs elokuvaa tekevä ryhmä. Seurailtiin siinä sivussa millaista touhua leffan kuvaaminen on. Kuvaaja bongasi meidänkin köörin ja tuli jututtamaan. Hän kertoi vähän tulevasta elokuvasta (Patsaat kuolevat) ja pyysi käymään tutustumassa leffan nettisaittiin www.patsaatkuolevat.fi . Mielenkiintoisen kuuloinen proggis! Tuo olisi kiva nähdä joskus sitten kun valmistuu.



torstai 25. elokuuta 2011

Kuvauksia

Kesän intensiivisin hääkuvauskausi alkaa kääntyä jo ehtoopuolelle ja taas on aika palata muiden projektien pariin. Mukavaa päästä vaihteeksi kuvaamaan erilaisia juttuja vaikka ihmiset ovatkin pääosissa näissäkin kuvissa. On tullut myös liikuttua enemmän luonnossa kuvaamassa kaikenlaista. Niistä varmasti tulee juttua sitten myöhemmin. Tässäpä kuitenkin muutama kuva viimeisimmistä kuvauksista:

IITA

Ystäväpariskunnan Iita-tyttö vietti juuri yksivuotissyntymäpäiviään ja kävin häntä kuvaamassa. Jotenkin on alkanut taas tökkiä perus studiopönötykset joten ideoitiin kuvaukset pidettäväksi luonnollisessa ympäristössä eli kotona/pihamaalla. Pihalla valaistuksena oli aurinko + iso refla. Sisällä mentiin yhdellä katosta heijastetulla salamalla.








ENTISAJAN MAALAISPERHE


Sain mielenkiintoisen kuvauskeikan kaverilta, joka halusi perheestään vanhoja kuvia talonpoikaishengen mukaisesti. Käytin pääosin luonnonvaloa, mutta parissa kuvassa täytyi ampua valkoisen varjon läpi hieman filliä, että kuvista tuli tasapainoisemmat.




OMA KUVA


Tulipa otettua pitkästä aikaa kuvaa itsestäkin. Nappasin kuvan erään studiokuvaustuokion päätteeksi, kun harvemmin pääsee/joutuu kameran eteen. Peruspotrettia mustavalkoiseksi muokattuna.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Vanhoilla kulmilla

Pari viikonloppua sitten tuli vietettyä pari päivää vanhoissa kotimaisemissa eli Lappeenrannassa. Tehtiin sellainen yhdistetty työ-/huvireissu koko perheen voimin. Minulla oli sovittu hääkuvaukset lauantaille ja sunnuntaille oli suunnitteilla vaan rentoilua.

Varattiin hotelli pariksi yöksi ja suunnattiin Etelä-Karjalaan jo hyvissä ajoin perjantaina. Ajeltiin ensin Savosta Puumalan kautta Imatralle moikkaamaan kummityttöä perheineen. Täytyisi koittaa päästä vierailemaan useimminkin, kun nuo lapset tuntuu kasvavan silmissä! Mutta onneksi me "vanhat" ei ikäännytä laisinkaan ;) Visiitin jälkeen suunnattiin Lappeenrannan Cumulukseen.

Seuraava päivä alkoi treeneillä vanhalla kotisalilla Lehmuksella, joka sijaitsee näppärästi Cumuluksen tuntumassa. Salilta tultua vetäistiin tukevat tankkaukset päivää varten hotellin aamiaisella, jonka jälkeen saikin heittää jo juhlarensselit päälle.

Päivä oli hiostavan kuuma ja vasta illansuussa alkoi lämpötilat tippua inhimillisemmälle tasolle. Päivä sujui kaikenpuolin mukavasti ja saatiin taas tehtyä paljon hääkuvia pariskunnalle katseltavaksi!



Sunnuntaina jäi sitten aikaa lomailuun ja käytiin tsekkaamassa mm. hiekkalinna, jossa tänä vuonna oli teemana sirkus.







Hiekkalinnan pyörimisen jälkeen mentiin syömään entiseen vakkaripaikkaan Tang Capitaliin. Seisova pöytä oli uudistunut ja tarjolla oli entistä runsaampi kattaus kaikenlaista herkkua. Jos olet vierailulla Lappeessa, niin suosittelen ehdottomasti käymään kyseisessä Kiinalaisessa!


Ekaa lautasta aloitellaan :) Kuva ei todellakaan tee oikeutta itse annokselle.

perjantai 5. elokuuta 2011

Sähköposti

Mailiosoite muuttuu! Eli vanha osoite ollijantti@netti.fi poistuu käytöstä ja tilalle tulee --> ollijantti@gmail.com

Ihme miten pitkään sitä jaksoikin siivota 10Mt kokoista postilootaa :) Vaikka gmailissa onkin omat puutteensa, niin se oli melko selkeä valinta, kun on jo niin monta palvelua keskittänyt isoon Geehen.