lauantai 24. joulukuuta 2011

2011

Taas vuoden vaihduttua on aika katsella kuinkas se edeltävä vuosi menikään. Vuosi 2011 jää varmasti mieleen yhtenä elämäni muistorikkaimmista vuosista! Isoja asioita tapahtui niin siviili- kuin työelämässäkin.

Perhe


Ensiksi on tottakai mainittava oman pojan syntymä. Eipä parempaa oltaisi voitu toivoa :) Tuukka on vallannut oman perheensä lisäksi myös muiden ystävien, sukulaisten ja kavereiden sydämet. Pienestä ihmisen alusta on kasvanut jo muutamassa kuukaudessa kovasti touhuava pieni mies! Peetukin on ottanut "veljensä" hyvin vastaan ja pojat viihtyvät välillä oikein hyvin vierekkäin samalla leikkimatolla. Pientä itsekurin kasvatusta on joutunut Peetukin tekemään lähinnä Tuukan lelujen osalta :)



Asuminen

Kuopioon muutto vuoden (2010) joulukuussa oli meille iso juttu. Etelä-Karjala jäi taakse ja oli aika palata (lähes) juurilleen. Vuosi 2011 menikin tutustuessa uuteen kotikaupunkiin. Tai onhan paikka jo ennestään tuttu siellä aikoinaan rellestäneelle opiskelijalle, mutta silloin tuli tutustuttua enemmän viihdetarjontaan kuin kaupunkimiljööseen. Nykyään sitä mielummin tutustuu kaupungin ravintolatarjontaan hyvien sapuskojen merkeissä. Tai no...ettei nyt ihan valehteluksi menisi, niin löytyy kaupungista hyvät terassitkin ;)

Nyky-Kuopio on kaupunkina mukava ja kehittyvä paikka. Kaikkea löytyy mitä tarvitsee ja uutta rakennetaan koko ajan. Edullisista sisustusjutuista ja suomen halvimmasta lihapulla-ateriasta tykkääville löytyy Kuopiosta myös kohta Keski-Suomen ainoa Ikea. Itseä taas enemmän kiinnostaa mitä kaikkea uusitulle Torille tulee. Uutta leffateatteria ollaan kaavailemassa myös jonnekin päin keskustaa, joka on kyllä hyvä juttu leffojen ystäville.



Urheilu

Menneenä vuonna otin pitkästä aikaa hieman rennommin urheilun kanssa. Toki liikuntaa täytyy saada sellainen hyvältä tuntuva määrä, mutta kilpailuissa juoksemiset jätin suosiolla pois. Liikuntamahdollisuuksia Kuopiossa on paljon. Itseä kiinnostaa uudet polut ja paikat, jossa maastopyörää voi ulkoiluttaa tai käydä juoksemassa. Jynkän vuori ja Neulamäki onkin tullut jo melko tutuksi Kuopiossa jo pitempään asuneiden ysävien opastuksella. Laskettelukeskuksia löytyy myös lähialueelta useampikin (Tahko, Kasurila, Antikkala, Vatuski), mutta tämä talvi antoi odottaa kauden aloittamista viime viikonloppuun saakka.



Työt

Työrintamalla on tapahtunut myös isoja muutoksia. Perustin oman yritykseni kesällä ja toiminta onkin lähtenyt mukavasti käyntiin. Ihan vielä en uskaltanu hypätä päätyöni parista pois, vaan toimin sivutoimisena yrittäjänä. Uusia asiakkaita/yhteistyökumppani on tullut vuoden aikana paljon ja siihen olen todella tyytyväinen.



Inssihommien saralla sain jo 2,5 vuotta kestäneen lomautuspeikon pois selästä ja hommaa riittää nyt mukavasti.


Näkymää toimiston ikkunasta Varkaudessa.

Sellaista ja paljon muutakin piti viime vuosi sisällään noin pikaisesti läpikäytynä. Toivottavasti alkanut vuosi toisi tulleessaan kaikkea mukavaa :)

Joulutervehdys

Rauhallista Joulua ja onnellista alkavaa vuotta 2012 :)

torstai 15. joulukuuta 2011

SixthSense technology

Maailma kehittyy huimaa vauhtia ja oikein syyhyttää nähdä mitä kaikkea lahjakkaat ihmiset ovat saaneet rakennettua normaalin kuluttajan saataville. Jos olet kiinnostunut (tieto)tekniikasta ja uusista keksinnöistä, niin kannattaa ehdottomasti tsekata tämä pätkä. Ollaan selkeästi menossa oikeaan suuntaan kehityksen polulla.








torstai 8. joulukuuta 2011

Bone5 - From the ashes

Savosta kajahtaa uutukaista rokkia kansan kuultavaksi, kun Bone5 julkaisi vastikään uutukaisen levynsä uusitulla kokoonpanolla. Täytyy sanoa, että omaan korvaan uusi matsku kuulostaa aivan pirun hyvältä!



Jos bändi on sinulle uusi tuttavuus niin tässä pari linkkiä mitä tutkimalla pääset jyvällä minkälaisesta orkesterista on kyse:

BONE5 - Wikipedia
BONE5 - Homepages

Uuden levyn vois tilata TÄÄLTÄ.

Miksi maksaa?

Ei voi muuta sanoa kuin, että on kyllä aikamoista toimintaa laadukkaina pidetyiltä julkaisijoilta. Siinä taas nähdään valokuvaajan ja hänen työnsä arvostus.

TSEKKAA JUTTU TÄSTÄ.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Eizo kokemuksia, osa 3

Ei mennytkään hommat niinkuin Strömsössä.

UPS kiikutti jälleen uuden näytön perille. Jouduin tilaamaan sen suoraan työpaikalle, kun en olisi ollut päivällä sitä vastaanottamassa kotona. Kiireisen työpäivän keskellä juoksin entisen näytön kanssa toimistotalon ala-aulaan ja vaihdettiin paketteja lähetin kanssa. Avasin uuden paketin ja poimin päältä paperit palautusta varten. Minulla ei ollut mahdollisuutta alkaa tarkastelemaan pakettia tarkemmin, vaan kuittasin paketin saaduksi ja painelin takaisin töiden pariin.



Kotiin päästyäni aloin purkaa pakettia...paketissa oli PELKÄSTÄÄN uusi näyttöpaneli. Ei kaukosäädintä, ei ohjeita, ei piuhoja...Vaikka pakettiin oli merkitty mahdollisuus tarkastaa uusi näyttö ennen vanhan palautusta, niin en sitä kuitenkaan pystynyt tekemään. Toki olisin voinut tarkastaa paketin samalla kun otin palautuspaperit. Tunnustelin vaan fyllien päältä, että näyttö siellä on, mutten tullut tsekanneeksi näyttöpaneelin alle. Eli toisaalta siis omakin moka. Toki Eizon porukkakin olisi voinut sanoa etukäteen, että älä palauta muuta kuin pelkkä paneli. No eipä tässä tullut oikeastaan kuin ehkä viikon viivästys ennenkuin sain uuden näytön toimintaan.



Muuten olen kyllä tyytyväinen sekä itse näyttöön, että Eizon aspaan. Hommat hoitui (tuota em. hommaa lukuun ottamatta) ripeästi ja mukisematta.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Movember 2011

Movember teki taas paljon hyvää edistääkseen miesten terveyttä ja ekaa kertaa tuli nyt otettua osaa kyseiseen juttuun. Jos koko homma on mennyt sinulta ohi, niin tässäpä idea pähkinänkuoressa. Eli hommahan on simppeli.

- Avaat profiilin MOVEMBER SUOMI-sivustolle.
- Kasvatat itsellesi viiksiä marraskuun ajan.
- Hankit toiminnallasi lahjoittajia, joiden antamat varat käytetään miesten terveyden parantamiseen.

Täytyy sanoa, että ihan hyvä että kuukausi taas vaihtui, että sai taas itsensä ihmisen näköiseksi :) Ensi vuonna kuitenkin ehdottomasti uusiksi!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Firmware

Milloin olet viimeksi päivittänyt runkosi firmwaren? Vai oletko päivittänyt koskaan?



Tuo juttu nimittäin unohtuu melko helposti ja veikkaanpa ettei sitä kovinkaan moni kuvaaja muista/osaa/katso tarpeelliseksi päivittää. Voi olla ettei monikaan digikameran omistaja edes tiedä, että tuollaista on tarjolla. Uusiin firmisjulkaisuihin on kuitenkin syynsä. Tuoreemmalla versiolla korjataan aiemman puutteet/viat sekä tuodaan uusia ominaisuuksia kameraan. Firmisjulkaisujen yhteydessä kerrotaan aina mitä päivitys pitää sisällään.

Tiedän myös, että fanaattisimmat koodin roplaajat ottavat yleensä varaslähdön ennen kuin johonkin tiettyyn kameramallin ohjelmistoon on tullut päivitystä. Esim. Canon 500D:stä uupuu muutamia ominaisuuksia, jotka ovat saatavilla sitten puolestaan 550D:ssä ja 7D:ssä. Koodarit ovat purkaneet kaikkien noiden firmwaret ja koittavat sitten leipoa niistä sopivaa pakettia ajettavaksi viissatasen sisuksiin. En ainakaan vielä löytänyt juttua missä toi olisi onnistunut. Canoniltakaan ei tuohon 500D:hen ole tullut päivitystä ja liekkö tuleekaan.

Tässäpä linkkejä muutamien yleisimpien kameravalmistajien firmwarepäivityksiin:


Canon


Nikon


Olympus

Pentax

Sony

Leica

Kodak

Phase One

Hasselblad

Konica Minolta


Panasonic


Fujifilm

Ricoh

Päivitellään!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Scoopshot

Mobiililaitteisiin rantautunut kuvapalvelu Scoopshot tarjoaa kelle tahansa kuvaajalle helpon keinon ansaita rahaa. Tarvitset kuvausintosi lisäksi vain kosketusnäytöllisen matkapuhelimen (Iphone/iOS tai Android), josta löytyy kamera.

Rekisteröidyttyäsi palveluun saat Scoopshotilta tehtäviä, joita voit halutessasi suorittaa tai sitten voit lähettää vaikkapa kiinnostavia uutiskuvia palveluun. Lehdet yms. ostavat kuvia sitten suoraan Scoopshotilta ja sinun kassaasi kilahtaa euroja myydyistä kuvista. Otetaanpa tämä testiin!

Rekisteröinti palveluun kävi helposti ja tili aukesi samantien. Sain yhdeksi tehtäväksi kuvata yritysten julkisivuja, joita kuvailinkin sitten aina ohi mennen kaupungilla käydessäni. Nämä tuntuivatkin menevän kaupaksi aika rivakkaan. Satuin useamman kerran myös kolaripaikalle, josta nappasin uutiskuvan. En muista kyllä, että yhtään uutiskuvaa olisi mennyt kaupaksi. Uutiskuvat poikkeavat tehtäväkuvista siinä määrin, että niille saa itse määrittää hinnaksi 9,29,49,199 tai 999 euroa (yksinoikeus 90,290,490,1990,9990 euroa).





Kun rahaa on karttunu tilillesi (muistaakseni min. 50 euroa), niin voit kotiuttaa ne. Koska kyseessä on lain mukaan verotettava tulo, niin sinun täytyy hommata kotiutettavaa summaa varten verokortti. Pyydät verottajalta siis käyttökorvausverokortin esim. 100 euron summaa varten. Jos et jaksa säätää verokorttien kanssa, niin voit kotiuttaa rahat käyttäen maksimiprosenttia (60%). Itse hommasin kortin, skannasin sen ja pistin sähköpostilla Scoopshottiin. Rahat tuli tilille samantien.

Scoopshot-yhteenveto:

+ Mukava uusi palvelu valokuvauksen maailmassa.
+ Selkeä käyttöliittymä ja käytettävyys muutenkin.
+ Ilmainen.
+ Luotettavuus.

- Kuvien myyntiajat venyvät joskus aika pitkiksi.
- Tehtäväkuvien hinnat saisivat olla hieman paremmat. Esim. Yrityskuvista saatava 1,5 euroa/kuva on aivan pilkkahinta, mutta toisaalta vapaaehtoinen palveluhan tämä on.
- Yhteensopivuus vain iPhonelle ja Androidille.

Eizo kokemuksia, osa 2

Tähän aamuun mennessä ei Eizolta ollut kuulunut vielä mitään. Laitoin jälleen kyselyä heille, että mikä mahtaa olla tilanne, kun luvattuun viikon käsittelyaikaan ei tapahtunut mitään. Aspa toimii ainakin rivakkaan ja sainkin taas pikaisen vastauksen:

"We will ship a replacement unit today. It will be shipped to your address as defined in the service request below. You will get an e-mail from UPS when it is booked."

Uutta odotellessa olen tehnyt hommia tällä pikselivikaisella yksilöllä. Näyttö on ollut mukava ja helppo käyttää. Posti kiikutti jo viime viikolla Spyder3Pro:n ja sain ruuvattua näytöstä värit kohdalleen. Spyder on todella helppokäyttöinen ja näytön kalibrointi käy sutjakkaan.



To be continued...

perjantai 4. marraskuuta 2011

Eizo Foris FS2332 kokemuksia, osa 1

Toimitus ja paketin purkaminen

Näyttö saapui perille hyvin pakattuna ja itse näytön kasaaminen kävi todella helposti. Vain yksi veikeä siipimutteri, jolla kiinnitetään jalusta kiinni näyttöön, piuhat kiinni ja valmista tuli. Näytön perussäädöt hoidetaan pääosin kaukosäätimellä, mutta itse näytöstä löytyy myös pari nappia kontrastin ja kirkkauden säätöön.

Ensipuraisu

Kytkiessäni näytön päälle huomasin sivusilmällä keskellä näyttöä valkoisen pisteen mustaa taustaa vasten, mutta luulin sen kaukaa katsottuna olleen hiiren kursori. Jäin kuitenkin heti kuvan ilmaannuttua tarkastelemaan sävyjä, joten em. tapaus unohui sen siliän tien. Värit ja itse kuva näyttää vanhaan näyttöön verrattuna todella hyvältä. Näytön perusasetuksissa oli automaattisesti päällä "EcoView", joka siis säätää kirkkautta vallitsevan valon mukaan. Todella jees jos teet esim. kirjoitustyötä tai vastaavaa. Silmät lepää hieman himmeämmässä näytössä, mutta kuvankäsittelyssä tuosta ei kyllä ainakaan hyötyä ole. Otinpa tuon siis heti pois päältä. Ensimmäisen kokeilukerran päätteeksi fiksailin erään asiakkaan kuvia, jonka jälkeen suljin näytön.

Ongelmia


Seuraavana päivänä huomasin taas samaisen valkoisen pisteen, kun käynnistin näyttöä ja tarkemman tarkastelun jälkeen se olikin viallinen pikseli. Per*ele. Heitin mustan taustan näytölle ja aloin tutkimaan näyttöä tarkemmin...Reippaat kymmenen pikseliä oli jollain tapaa viallisia ja ne sijaitsivat ympäri näyttöä. Hieno juttu...

Reklamointia

Otin heti yhteyttä myyjään ja sieltä pahoiteltiinkin kovasti aiheutunutta harmia. He pyysivät ottamaan yhteyttä suoraan valmistajaan vikailmoituslomakkeen kautta. Täytin lomakkeen ja jäin odottamaan vastausta. Parin päivän päästä Eizolta otettiin yhteyttä ja he halusivat varmistaa kuinka haluaisin toimia huollon suhteen. Valitsin vaihtoehdon "Single Swap" eli uusi näyttö tuotaisiin minulle kotiin ja saisin tarkistaa tuotteen ennen käyttöönottoa toimivaksi. Sitten vanha näyttö pakettiin ja kohti huoltoa/romuttamoa tms. Jäämme odottelemaan kuinka tilanne etenee...

tiistai 1. marraskuuta 2011

Julkaistuja fotoja

Asiakkaani Pertemet Oy valittiin vuoden 2011 yritykseksi Leppävirralla Savon sydämessä. Luonnollisesti tapaus sai huomiota myös Savon alueen paikallislehdissä. Kävin kuvaamassa viime viikolla yrityksestä melko laajan kuvapaketin ja tuon kuvauspäivän kuvia oli käytetty myös lehtijulkaisuissa.



Kuvaukset toteutettiin yhteistyössä SPYM:in (Suomen Pienyrittäjäin Mainostoimiston) kanssa.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Eizo

Olikin jo aika siirtää vanha näyttöni muuhun käyttöön kuin kuvankäsittelyyn. Tarkastellessani näyttöjen markkinoita oikeastaan kaksi ehdokasta nousi hintansa/suorituskykynsä puolesta potentiaalisiksi vaihtoehdoiksi.

EIZO FORIS FS2332



Tekniset tiedot:

Paneeli: IPS
Resoluutio: 1920 x 1080 FULL HD
Kontrasti: 1000:1
Kirkkaus: 250 cd/m2
Vasteaika: 6 ms
Katselukulmat: 178°/178°
Pisteväli: 0.2655 mm
Kaiuttimet: 2 x 0.5 W
Liitännät: VGA, DVI, 2 x HDMI
Mitat: 549 x 403 x 212 mm
Paino: 6.9 kg

LG IPS236V-PN



Tekniset tiedot:

Paneeli: IPS
Taustavalo: LED
Resoluutio: 1920 x 1080 Full HD
Kontrasti: dynaaminen 5 000 000:1
Kirkkaus: 250 cd/m2
Vasteaika: 5 ms
Katselukulmat: 178°/178°
Säädettävyys: kallistus -5° - 15°
Liitännät: VGA, DVI-D (HDCP), HDMI
Kulutus: 36 W tyypillinen
Mitat: -
Paino: 3.98 kg


LG on ulkonäöllisesti "karkimpi" ja Eizo puolestaan edustaa kulmikkaampaa ja karumpaa suunnittelua. Tällä seikalla ei minulle hirveemmin ole merkitystä, vaan suorituskyky painaa vaakakupissa enemmän. LG:tä olisi ollut saatavilla nopeasti Kuopiostakin ja lähellä oli etten hakenut sellaista itselleni. Hinta oli halvempi ja saatavuus huomattavasti parempi kuin Eizolla. Eizoa ei ollut kellään valmiina hyllyssä ja muutamalla kauppiaalla toimitusajaksi oli merkattu 5-7 viikkoa. Päätin vielä jättää asian muhimaan.

Käyttäjien käyttökokemukset kuitenkin saivat pään kääntymään taas Eizon puoleen. Kuvanlaadultaanhan nuo ovat melko samalla viivalla, mutta LG:ssä oli ollut muutamia hämäriä vikoja. Täällä lisää juttua noista vioista -->

LG:N KUVAONGELMA

Lisäksi Eizo on hitusen nopeampi näyttö, joskaan se ominaisuus ei minulle niin tärkeä ole. Toisaalta eihän sitä tiedä miten sitä taas innostuu pelaamaan ja silloin on aina parempi, jos näyttö lagaa mahdollisimman vähän.

Pienen venttailun jälkeen Eizo FS2332:ia alkoi ilmaantua tilattavaksi useamman paikan kautta ja samalla hinta putosi. Valinta oli tehty :) Eizo tilaukseen! Kauppias heitti vielä hyvän tarjouksen Eizon omasta Easypix-kalibrointilaitteesta, joten otin vielä sellaisenkin. Jälkikäteen selvisi tosin, ettei kyseinen kalibrointilaite olekaan yhteensopiva Mac:ien kanssa ja kauppias lupasi lähettää korvaavan laitteen tilalle. Ylläri olikin kun tilalle tarjottiin Spyder 3:sta! En pistänyt hanttiin ;)



Näyttö saapui 9 arkipäivän odottelun jälkeen. Täytyy sanoa, että näin ensipuraisulta näyttö tuntuu laadukkaalta. Kunhan saan Spyderin hyppysiini ja kalibroitua näytön, niin laitan sitten käyttökokemuksista hieman lisää tarinaa.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Nimi pienelle miehelle

Viikonloppuna vietettiin meidän juniorin ristijäisiä ja suvun nuorin Jäntti sai nimeksi Tuukka Noel Oskari. Pojan nimi oli jo päätetty ennen syntymää ja jännitettiin kovasti olisiko poika laisinkaan Tuukan näköinen. No olihan se :)

torstai 27. lokakuuta 2011

Erilaista kameraa etsiville kuvaajille

Markkinoille pukkaa jos vaikka millaista uutta keksintöä kamerarintamalla. Ideat on ihan hauskoja ja monin paikoin käyttökelpoisiakin. Kuvanlaatu ei ihan natsaa ammattikuvaajan tarpeisiin, mutta tuskin näitä suoranaisesti sille kohderyhmälle on suunnattukaan.

Heitettävä panoraamapallokamera





Veikeä toteutus ja panoraamakuvaamisen helppous viehättää varmasti monia tässä kamerakeksinnössä. Heität boltsin taivaalle ja kun se saavuttaa korkeimman pisteensä, *Räps*. Sitten vaan jälkikäsittelyssä kuvat nippuun ja hoblaa...360 asteinen panoramakuva on hyppysissä.

Lytro



Lytron kamerassa on todellakin jotain uutta annettavaa. "Unohda tarkennus. Paina vain nappia ja säädä loput jälkikäteen". Siinä se pähkinänkuoressa. Lisäksi designi on simppelin moderni ja erittäin helppokäyttöinen. Video kertokoon enemmän:



Tässäkään tapauksessa kuvanlaatu ei päätä huimaa, mutta varmasti kiva lelu perinteisten kameroiden rinnalla.

Lopuksi hypätään nykyhetkestä menneeseen aikaan ja tsekkaillaan millaisia innovaatioita on saatu toteutettua aikojen saatossa:

11 Weird and unusual camera designs

tiistai 25. lokakuuta 2011

Omenauutisia

STEVE JOBS (1955-2011)

5.10.2011 maailmaa kosketti suru-uutinen, kun Omenan luoja Steve Jobs siirtyi ajasta ikuisuuteen...R.I.P. Omppumiehen innovatiivisuus oli vertaansa vailla ja nähtäväksi jää mitä kaikkea hän jätti muhimaan tulevaisuutta varten. Veikkaan, että tullaan näkemään vielä kaikenlaista uutta keksintöä, jonka ideoinnissa Jobsilla on osansa. Toivottavasti Apple porskuttaa vielä teknologian harjalla pitkään. Noin isoihin saappaisiin voi olla vaikea löytää korvaajaa, mutta toivotaan että Tim Hook on mies paikallaan.

APPLEN RANTAUTUMINEN SUOMEEN

Silmään osui myös mielenkiintoinen artikkeli Applesta Savon Sanomissa. Juttu kertoi ensimmäisten Maccien rantautumisesta Suomeen. Yllätyksenä ei tullut se missä työssä niitä käytettiin, vaan se mille paikkakunnalle niitä ensimmäisenä hankittiin. Varkauden länsipuolella on suht pieni, mutta virkeä Pieksämäen kaupunki, jossa toimii yritys nimeltään Lehtisepät Oy. Lehtisepät ostivat Apple II+ tietokoneita käyttöönsä 70-80-luvun taitteessa. Huikea 48kb muisti riitti pyörittämään tekstinkäsittelyä jouheasti. Käyttöliittymä oli graafinen ja tekstikomennot korvasi hiiri. Applen koneet mullistivat graafisen alan ja ne nopeuttivat sivunvalmistuksen siirtymistä sähköiseen muotoon. Lehtisepät Oy aloitti myös tiettävästi ensimmäisenä Suomessa Apple-laitehuollon. 80-luvulla Macintoshit eivät nauttineet vielä arvostusta, mutta taaksepäin katsottuna niiden vaikutus alaan on ollut merkittävä.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kalakukon kierros 2011

Vuosittain Kuopiossa järjestettävä maastopyöräilytapahtuma Kalakukon kierros ajettiin 15.10. koleassa syyskelissä. Vaikka mittari olikin vain muutaman asteen plussan puolella, niin paikalle oli kertyny paljon lajin harrastajia.


Kolopallon mittari kertoi kylmästä kelistä


Ajamisen nälkäistä pyöräilykansaa Kuopiohallin parkissa

Allekirjoittanut osallistui tapahtumaan ensimmäistä kertaa ja tuoreena Kuopiolaisena treenikamut ja uusien reittien löytäminen kiinnosti kovasti. Sain mukaan kovakuntoisen treenikaverini ja muutenkin erittäin hyvä ystäväni Ipen, jonka kanssa on kisailtu mtb:ssä jo iät ajat :)


Opa & Ipe


Ipe testailee Pivotin säätöjä hetki ennen starttia.

Matkaan lähdettiin noin kello yhdeksän aikaan Kuopiohallin pihalta ja suuntasimme kohti Neulamäen kivikoita. Neulamäki on todella mahtavaa ulkoilualuetta kunnostettuine reitteineen, mutta kivikkoiset kunnostamattomat polut antavat haastetta varmasti jokaiselle maastopyöräilijälle. Kostea syyskeli teki kivikot/juurakot/pitkospuut aivan järkyttävän liukkaiksi, joka yllätti minut pariinkiin otteeseen. Kerran tangon yli ja pari kertaa aika kovasta vauhdista turvalleen.

Itse en ehtinytkään tempaista porukan mukana kuin aamulenkin (9.00-11.15), mutta kivaa oli. Urhoollisimmat kammenpyörittäjät ajoivat iltaan saakka! Katsotaan josko ensi vuonna ei olisi aikataulu ihan niin kiireellinen, niin ehtisi ajaa Kalakukon kierrosta pidemmänkin lenkin.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lomalla (osa 2)

Ensimmäinen kolmen viikon siivu oli siis virallisesti kesä-/vuosilomaa.Toinen samanlainen pätkä vietettiin sitten isyyslomaa. Vielä kun kyseessä oli esikoisen syntymä, niin kaikki on uutta ja ihmeellistä koko perheelle. Pienen miehen touhuja on tullut seurattua tarkkaan ja varmasti hänkin on alkanut ihmetellä mikä tuo välähtävä kapine iskän kädessä on :) Tuo kasvuvauhti on kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Kolmeen viikkoon kaveri on bulkannut siihen tahtiin, että hän painaa jo nyt saman verran kuin Isänsä puolitoista kuisena :D Hyvähän se on kun ruoka maittaa.


Tuttipullokeittoa


Nannelia

Lomien lopettajaisiksi pidettiin vanhalla ystäväköörillä varpajaiset ja käytiin tsekkaamassa mitä Varkauden yöelämällä on tarjottavana nykyään. Eihän siellä mitään maata mullistavaa ollut tarjolla, mutta tuttuja naamoja on aina tosi mukava nähdä. Illasta teki eritoten nostalgisen se, että vietettiin varpajaisia mun kotipaikalla Varkaudessa. Samassa paikassa on juhlittu nuorempana kaikenlaista juhannuksesta yo-juhliin, josta muistona paljon videomatskua. Tottahan nuo videot (tai ainakin osa niistä) piti katsella läpi illan mittaa, kun paikalle oli kokoontunut iso osa videoilla seikkailleista kavereista! Kiitokset vielä kaikille osanottajille ja anteeksi häiriöistä sivullisille :)


Tälläiset olisi olleet ihan tarpeen varpajaisporukallekin :)

Lomalla tuli myös tehtyä pari pienempää kuvauskeikkaa. Kävin parina päivänä kuvaamassa asiakasyrityksen uutta henkilökuntaa. Perus studiopotrettia kahden valon setillä. Vaikka sitä onkin jo yrittäjänä saanut huomata tekevänsä töitä koko ajan vaivihkaa eteenpäin, niin koitin tosiaan vierottaa itseni pois koneen äärestä.

Vuosilomat olisi taas kuitenkin taputeltu tältä kesältä ja paluu arkeen on koittanut. Mikäs siinä kun ei turhia ressaa :) Eiköhän tässä jakseta talvilomaan asti painaa!


Aamuaurinko morjenstaa aamuvirkkua insinööriä käytävän päästä.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Canon 1DX

Canonin pukkaa markkinoille uusitun lippulaivansa!



Canon EOS-1D X -kameran ominaisuuksia
• 18,1 megapikselin täysikokoinen CMOS-kenno
• Kuvataajuus jopa 12 tai 14 kuvaa/s
• ISO 100–51200, laajennettavissa arvoon H:204800
• 61 pisteen automaattitarkennusjärjestelmä
• 100 000 pikselin RGB-valonmittaus DIGIC 4 -prosessorin avustuksella
• Full HD 1080p -EOS-videokuvaus
• Kaksi DIGIC 5+ -prosessoria
• 1 040 000 pisteen 8,11 cm:n (3,2 tuuman) Clear View II -nestekidenäyttö
• Ethernet-portti
• 3.2" Clear View II nestekidenäyttö

Canon EOS-1D X on saatavilla huhtikuusta 2012 alkaen. Kameran hinta vahvistetaan myöhemmin, alustava svh on 6000 euroa.

Kelpaisko? :)

perjantai 14. lokakuuta 2011

Perjantain pikavinkki

Joskus ja hyvin usein digivalokuviin ilmaantuu värillisiä pisteitä, joka kertoo jumiutuneesta pikselistä kameran kennossa. Monet kuvankäsittelyohjelmat bongaavat nämä pisteet ja poistavat ne kuvista automaattisesti. Vika itsessään jää vielä kuitenkin kameraan. HUOM: Jumiutuneet pikselit ovat värillisiä ja kuolleet pikselit mustia.





Jumiutuneen pikselin voi ainakin Canonin rungoissa fiksata hyvinkin helpolla tavalla. Tämäkään keino ei tosin aina toimi, mutta itselläni se on ainakin toiminut.

-Irroita linssi ja laita linssin suojus kameraan. (En tiedä onko tämä nyt niin pakollista).
-Valitse kameran menusta "kennon puhdistus". (ei siis automaattinen puhdistus vaan manuaalinen)
-Paina laukaisinta (peili lukittuu ylös ja suljin jää auki).
-Odota 30-60s
-Sulje kamerasta virta. (peili palautuu alas).
-Kytke kameraan virta päälle, ota testikuva ja tsekkaa lopputulos. Värilliset pikselit ovat yleensä kadonneet.

Manuaalinen kennon puhdistustoiminto sulkee kennosta virrat puhdistelujen ajaksi, jotta staattinen sähkö saadaan minimoitua. Kun kameraan taas kytketään virrat päälle, niin pikselit kartoitetaan uudelleen ja jumiutuneet pikselit alkavat toimimaan normaalisti.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Lomalla (osa 1)

Kylläpä on muuten loma tehnyt terää. Sitä huomaa kuinka kiireinen rytmi on karissut harteilta, kun on saanut relata oikein olan takaa. Ihan tekemättömänä en kuitenkaan ole osannut olla (kuten tavallisesti) vaan tässä lomaillessa on tullut touhuttua kaikenlaista. Pahoittelut siitä ettei blogiinkaan ole juttua tullut. Nyt on taas aika vähän heräillä arkeen ja aktivoitua :)

Kolme ekaa viikkoa tuli vietettyä ihan virallisesti kesälomaa. Mihinkään kauemmaksi ei päästy luonnollisestikaan lähtemään rouvan ollessa aivan viimeisillään raskaana. Duuniviikkoina saa aina ajella autolla aivan tarpeeksi, joten senkin vuoksi meille teki hyvää olla vaihteeksi hetken verran paikallaan. Ja Kuopiossakin toki riittää tekemistä, jos tylsyys iskee. Harrastusmahdollisuudet on hyvät sekä palveluja löytyy monipuolisesti. Jos kaupungilla pörräillessä iskee makian nälkä ja alkaa kahvituttamaan, niin kannattaa käydä tutustumassa Cafe Houkutukseen!


Makoisaa etelä-amerikkalaista kahvia...


...ja kotimaisia tattusia.

Treenit on alkaneet kulkemaan taas mukavasti, kun on päässyt pois koneen äärestä ja staattinen jännitys käsiin/hartioihin on vähentynyt. Liika vähä liikkuminen on tosiaan pahasta, mutta niin se taitaa olla liikakin. Mukava on käydä kolistelemassa puntteja kun ei tarvitse varoa kättä jatkuvasti. Kahvakuulalla on tullut myös veivattua ahkerammin punttitreenin ohessa.

Fillarireeniä on tullut tehtyä yllättäen enemmän maantiellä kuin maastossa. En ole koskaan ollut mikään kovin innokas välppääjä noiden pyörien kanssa ja rakentelu on jäänyt normaalihuoltoa lukuun ottamatta vähälle. Nyt lomalla kuitenkin iski rakennuskärpänen ja parikin tekelettä on ollut työnalla. Lopputulemaksi pitäisi tulla ensi kesän ajoja varten joko sinkula tai fiksi. Pyörä on jo purettu osiin ja runko etuhaarukoineen hiottu odottamaan maalausta. Vielä pitäis miettiä minkä värinen ajopelistä tulee.



Sattui silmään myös eräs melko erikoinen fillariäksidentti, jossa pukki tyrmää pahaa aavistamattoman maastosingertäjän:




Leffoja on tullut myös katsottua lomalla aika ahkeraan. Heitetääs tähän loppuun muutama pikainen arvostelu.


WORLD INVASION: BATTLE LOS ANGELES


Leffa joka sisältää upeasti toteutettua räiskintää, mutta siihen se sitten jääkin. Juoni on perushuttua, "alienit valtaa maapallon". Juonta on koitettu saada tunteellisemmaksi kovilla ihmiskohtaloilla, mutta ontuvaksi paketiksi jää koko leffa. Sen verran pysyi mielenkiinto yllä tätä katsoessa, että piti ainakin neljään eri kertaan ottaa tämä katsottavaksi, että pääsin lopputeksteille. 6-


PUNAINEN LOHIKÄÄRME


Elokuva täynnä erikoisia murhamysteereitä johon on sekoittuu mukaan myös Hannibal Lecter. Elokuvahan perustuu samannimiseen Novelliin (kirj. Harris), jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Urhilampaita. Tästä Harrisin novellista on tehty jo aiemminkin elokuva "Manhunter", jossa Tohtori Lecteria esitti Brian Cox. Kuitenkin se ainoa oikea Lecter on mielestäni Hopkins, joka vetää jäätävän roolin myös tässä rainassa. Mielenkiintoinen elokuva, jonka helposti yhdeltä istumalta (kuten elokuvia kuuluukin katsoa). Edward Nortonin roolisuorituksen tuella voin helposti suositella tätä elokuvaa katsottavaksi. 7,5

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Poika tuli!

17.9.2011 klo: 03.02 syntyi tomera 3780g poikamme maailmaan! :) On tuossa uuden elämän alussa jotain niin maagista ettei sanat riitä sitä kuvailemaan. Tästä se vauva-arki ja vanhemmuus alkaa! Mahtavaa!



Pari päivää ollaan ehditty jo olla kotosalla harjoittelemassa vauva-arkea. Nykyään kotiutus sairaalasta tapahtuukin jo kahden vuorokauden kuluttua synnytyksestä, jos mitään kummempia ei ilmaannu. Meininki ja tavat ovat muutenkin muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Entisaikaanhan sairaalassa vastasyntyneitä pidettiin omalla osastolla ja äitejä omallaan. Äiti sai lapsen aina sitten, kun oli ruoka-aika. Muuten lastenhoitajat hoitivat lapsosia. Kotiuttaminen tapahtui noin viikon kuluttua syntymästä.

Nykyään vauva viettää ensimmäiset päivänsä äitinsä (ja mahdollisuuksien mukaan myös isänsä) vieressä heti syntymän jälkeen. Vauvanhoito tehdään jo heti alkumetreille tutuksi ja se varmasti auttaa pääsemään helposti arkeen kiinni sitten kotona. Tai näin ainakin toimitaan Kuopiossa :) Iso kiitos vielä sairaalan köörille hyvästä hoidosta ja palvelusta!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Potkunyrkkeilemään Varkaudessa!

Syksyn taas saapuessa on aika järjestää potkunyrkkeilyn alkeiskurssi Varkaudessa. Kaikki 14-vuotta täyttäneet ovat tervetulleita mukaan harrastamaan! Lisätietoja löytyy seuran sivuilta www.varkauskickboxing.cjb.net

perjantai 9. syyskuuta 2011

Abstrakteja mainoskuvia

Harvoin olen käyttänyt kuvissani mitään grafiikoita tai muita värihuiskaisuja mitä nykyään näkee paljon mainoskuvissa. Tämä puute oli korjattava, joten tein yhden setin vähän abstraktimpaa mainoskuvaa. Tarkoituksena oli käyttää paljon kirkkaita värejä ja erilaisia kuvioita/tekstuureja. Muutama kirkas ja "fressi" kuva sekä sitten pari kuvaa tummemmalla taustalla.

Mallina toimi Kaikkosen Sanni, joka on ollut aiemminkin minulla mallina. Sannilla on pitkä kokemus pr- ja kauneusalan hommista ja nykyään hän vetääkin kyseisellä alalla toimivaa yritystä Sunnyone Promotionia. Joten jos olet edustava ja ahkera alalle hakeutuva henkilö, niin kannattaa ottaa yhteyttä --> sanni.kaikkonen(a)gmail.com

Sittenpä kuvia kansalle:









Halusin saada malliin mahdollisimman hyvän ja tehokkaan valon, joten kolmella valolla mentiin kaikissa paitsi hyppykuvassa (korkovalo ei jostain syystä lauennut). Käytin valkoisen varjon läpi ammuttuja salamoita mallin molemmin puolin suht kovilla tehoilla ja sitten suoraan edestä täytin varjokohdat rengassalamalla. Lopputulema oli juuri sellainen mikä oli mielessä.

tiistai 30. elokuuta 2011

Portfolio päivitetty!

Kesän kuvaussatoa on taas aika laittaa näkyville ja portfoliostani löytyykin iso liuta uutta kuvaa. Sen verran tuli fiksattua sivuja ja kuvia, että selkeintä varmasti laittaa hieman listaa mitä on tullut tehtyä.

-Dokumentaarisiin hääkuviin tuli paljon uusia kuvia tältä vuodelta.
-Hääpotretteja lisätty myös tältä vuodelta.
-Muiden gallerioiden kuvakokoja fiksattu isommiksi.
-Muutamia vanhoja kuvia fiksattu paremmiksi. (Silmät alkaa havaita vanhoja käsittelyvirheitä helpommin. Kehitystä tullut? Toivottavasti edes hieman)
-Uusia kuvia lisätty ja siivoiltu vanhoja tekeleitä pois.

Tervetuloa tutustumaan portfoliooni --> www.ollijanttiphoto.tk

Towards future

maanantai 29. elokuuta 2011

Loma!

Enpä muista, että olisin koskaan odottanut näin kovasti lomaa alkavaksi! Tänään se kuitenkin virallisesti alkoi :) Vaikka kalenteri alkaakin kääntyä jo syksyn puolelle, niin kelien puolesta ei ainakaan vielä ole valittamista. Kuusi viikkoa tätä autuutta olisi edessä ja melkoisella tohinalla vietetyn kesän jälkeen on hyvä ottaa lepiä vähän enemmän. Mutta eritoten tästä lomasta ainutlaatuisen tekee tuleva perheenlisäys, jota tässä jo kovasti odotellaan syntyväksi :)

Käytiin perjantaina aloittelemassa lomaa Kuopion Sataman yössä, jossa oli häppeninkiä jos jonkinlaista. Suomen Tivolin lisäksi juhlakansaa viihdytti komia ilotulitus.





Tässä lomaillessa tulee touhuttua kuitenkin kuvaushommien parissa ja uutta matskua tulee ilmoille lähiaikoina. Kuvia voi bongailla blogin lisäksi kohta päivittyvästä portfoliosta sekä mun Flikkeristä (nimim. Oskari-).

Stay tuned! ;)

lauantai 27. elokuuta 2011

Miittiä Kuopiossa

Järjestettiin heinäkuun loppupuolella Kuopiossa pienimuotoinen kuvausmiitti. Kaveri kertoi yhdestä uudesta kuvauspaikasta joka käytiin katsastamassa. Vanha teollisuusmiljöö tarjosi aika mahtavat puitteet valokuvaukselle! Aloin heti mielessäni visioida mahdollisia tulevia bändikuvauksia sinne :) Strobisteltiin tällä kertaa käsisalamoilla varjojen ja softboksien kera.


Käytin tässä kuvassa kahta salamaa. Päävalo mallin edestä heijastettuna hopeisesta varjosta ja sitten laitoin yhden tuikun ilman pehmentimiä ampumaan kellarista ylöspäin, jotta näkyisi paremmin mistä malli on nousemassa ylös.



Kahden valon setti tämäkin. Päävalo 45 asteen kulmassa mallin etuvasemmalta valkoisen varjon läpi ja sitten yksi valo suoraan takaa ilman diffuusereita. Toi takaa suoraan tuleva kova valo toimii mun mielestä aika kivasti pimeähkössä tilassa. Mallin piirteet piirtyy kivasti esiin tummaa taustaa vasten.



Välillä piti käydä hengittämässä raitista ilmaa pihalla ja siitäkös lokit otti nokkiinsa. Ja noita nokkia ne meinasi porata kohti kuvaajan kalloa tehden melko äkäisiä syöksyjä suoraan kohti. Tässä yksi kamikaze droppaa katolta suoraan kohti.


Samaan aikaan paikalle sattui eräs elokuvaa tekevä ryhmä. Seurailtiin siinä sivussa millaista touhua leffan kuvaaminen on. Kuvaaja bongasi meidänkin köörin ja tuli jututtamaan. Hän kertoi vähän tulevasta elokuvasta (Patsaat kuolevat) ja pyysi käymään tutustumassa leffan nettisaittiin www.patsaatkuolevat.fi . Mielenkiintoisen kuuloinen proggis! Tuo olisi kiva nähdä joskus sitten kun valmistuu.