perjantai 5. maaliskuuta 2010

Filmikuvausta vanhalla kalustolla

Aiemmin laitoinkin jo juttua 30-vuotiaasta Zenit EM filmirungosta, jonka löysin pilkkahintaan paikallisesta putiikista. Kamera on pyörinyt aina mukana, muttei sillä ole tullut jostain syystä kuvattua. Viimeinkin ajattelin ottaa asiakseni kuvata ainakin yhden rullan testimielessä kyseisellä kapineella. Ei siis mitään taidokasta kuvaa ollut tarkoitus tehdä, vaan lähinnä kokeilla toimiiko vanha laite vielä. Linssinä nokalla oli Fujinon 35mm f/2.8 sekä Helios 58mm f/2. Filminä Agfaphoto Vista 400.

Teetätin rullan paikallisessa filmipajassa. En ottanut kuvia paperiversioina, vaan pelkästään negat talteen sekä skannit cd:lle. Täytyy kyllä sanoa etten ole kovinkaan tyytyväinen ole tuohon negaskannerin/jonkun softan tuottamaan jälkeen. Näyttäisi ihan kuin kuvat olisi menneet läpi jostain automaattisesta usm/high pass/sharpen-toiminnosta.

Kolme ekaa ruutua on kuvattu 5.3.2010. Keli oli todella aurinkoinen ja aukkoa sai laittaa niin pienelle kuin mahdollista. Rajasin kuvia hieman, mutta muuten ne ovat käsittelemättömiä (ja sen kyllä huomaa...).


Lappeenrannan satamaa ja linnoitusta. 58mm, f16, 1/500.


Sataman rantatie. 58mm, f11, 1/500.


Tykkejä linnoituksella. 58mm, f16, 1/500.

Nämä kolme seuraavaa on kuvattu jo aiemmin. En muista kyllä yhtään millä arvoilla mentiin, mutta tässä kuvat.


Ainonkadulta Kimpisenkadulle nousevat portaat. 35mm. Photarissa siloiteltu ja säädetty.


Kimpisenkadun kupeessa oleva vanha talo sekä sitä sivuava silta. 35mm. Photarissa säädetty.


Tomera pikkumies / Vaimon kummipoika. 58mm. Rajattu, mutta muuten käsittelemätön.

Luulenpa ettei filmille tule kuvattua kovinkaan paljoa, koska digivermeillä kuvien teko on vaan niin pirun paljon nopeampaa. Toki silloin tällöin on mielenkiintoista testailla erilaisia kapineita ja katsoa mitä niillä saa aikaan. Nämä kuvat ei ainakaan laadullisesti vakuuttaneet. Vikaahan voi etsiä monesta eri tekijästä, mutta tekisi mieli testata vielä miltä ne näyttäisi kun itse pääsisi skannaamaan ja käsittelemään ne alusta loppuun. Jep, tälläistä tänään. Katsellaan mitä seuraavaksi keksisi filmivermeiden kanssa.

Ei kommentteja: