tiistai 8. kesäkuuta 2010

Uutuuksia uutuuksia

Taas on maailmalla julkistusten aika ja monia siistejä juttuja usealta eri alan valmistajalta on putkahdellut markkinoille. Tässäpä pari itseä kuumottavaa uutta julkaisua.

iPhone 4G



(Kuva: www.apple.com)

Omenanpurijoiden päiväuni sai on ensikosketuksen julkisuuteen jo jokin aika sitten kun San Fransiscolaisen baarin lattialta löydettiin kyseisen kapulan proto. Kuten arvata saattaa tästä aiheutui alkoi aivan mieletön kuhina. Odotukset palkittiin eilen 7.6, kun uusi neljännen sukupolven iPhone julkistettiin. Nyt on tarjolla moniajoa, 5mpix kameraa, OS4-käyttistä, HD-videota, iMovie suoraan puhelimessa, parempi akun kesto ymsyms.

Käy tutustumassa tarkemmin osoitteessa http://www.apple.com/iphone/

HUOM! Vanhoille iPhonen omistajillekin on tulossa herkkuja uuden käyttiksen muodossa 21.6. Tsekkailkaa päivitystä.


Lightroom 3



(Kuva: www.adobe.com)

Uunituore Lightroom 3 on myös julkaistu. Beta-versiot antoivat jo osviittaa uudesta LR:sta, jossa on paljon hyviä uudistuksia. Itse olen beta2-versiota käyttänyt kone savuten ja todella tyytyväinen olen ollut. Luminance-kohinan poisto on omasta mielestäni yksi parhaista ominaisuuksista. Nyt voi huolettomammin runtata korkemmat ISO:t hämärässä kuvatessa ja sitten poistaa kohinat valohuoneen puolella. Suosittelen!

Jos et ole vielä uutta LR:a päässyt käpistelemään, niin lataa tästä 30-päivän kokeiluversio (PC/MAC)


100-400mm

Ei niinkään tuoteuutuus, mutta uusi kapine omassa kameralaukussa. Tein erään Lappeenrantalaisen valokuvaajan kanssa kaupat lähes käyttämättömästä Soligorin 100-400mmm pumppuzoomista. Sain vielä kaupantekijäisiksi mukaan Kenkon (Pro1 Digital) pyöröpolarisaatiosuotimen. Kiitokset vielä reilulle kauppakumppanille!

Lisäpituus linssivalikoimassa tulikin tarpeeseen, koska usein kuvatessa tapahtumia, koiranäyttelyitä, elämiä, urheilua yms. sitä huomaa tarvitsevansa lisää pituutta kakkulaan. Joskus ei vaan yksinkertaisesti pääse tarpeeksi lähelle kuvaamaan ja joutuu sitten takarivistä kurkottelemaan, että edes jotain näkisi.


Tykkään varsinkin tämän linssin pehmeästä bokehista. (330mm, 1/400, f8, ISO800)


Muita juttuja

Sen verran mukavasti olen saanut komeroita tyhjennettyä Huuto.netin kautta, että laitoin niistä saadut rahuskit heti kiertoon :) Yllätys ei liene suuri, että jotain kuvaamiseen liittyvää pakettia saa taas posteljooni kiikuttaa kohti meidän osoitetta. Niistä sitten myöhemmin lisää. ;)

Ei kommentteja: