perjantai 1. helmikuuta 2013

Oikealla ammatillisella tiellä?

Tein tuossa huvikseni HS.fi:sta löytyvän ammatinvalintatestin ja tulos oli onneksi ihan mieluinen. Testissä on siis 28 kohtaa, joihin naukutellaan oma mieltymys. Testin tulos kertoo sinulle 291 ammattia soveltuvuusjärjestyksessä. Omalla kohdalla listan kärkipää näyttää tältä. Listassa korostettuina näkyy tämän hetkiset ammatit.
 


Tähän astisen työelämän aikana on tullut tehtyä vaikka minkälaista hommaa. Mukava kuitenkin huomata, että nykyiset työni ovat listan paremmassa päässä ja vastaavat suurin piirtein sitä mitä lähdin hakemaan työuralta. Tosin ainahan niitä hetkiä tulee, jolloin työ alkaa tuntumaan puulta ja silloin on tärkeää saada hommiin vaihtelua.

Itse olen huomannut, että mieli pysyy töissä virkeämpänä, jos projektit eivät ole liian pitkiä. Hommia saa tasaista tahtia tehtyä valmiiksi saakka ja pääsee sitten taas uuden homman pariin. Ikuisuudelta tuntuvat hommat / liukuhihnatyö / saman toistaminen saavat meikäläisen uuvahtamaan.

Jatketaas tästä taas kohti uusia haasteita ;)



Ei kommentteja: