torstai 7. heinäkuuta 2016

Tour de Tahko 2016

Tour de Tahko toimi viime vuonna hyvänä kauden avauksena sekä valmistavana ajona kesän koitoksia varten. Ajattelin myös tänäkin vuonna lähteä Tahkolle polkaisemaan pitemmän matkan (207km) kuntosarjassa. Suunnitelmissa oli myös tehdä lyhyt juoksu heti pyöräilyn perään, jotta saisin vähän tuntumaa siihen miltä juoksu tuntuu pitkän kampien pyörittelyn päätteeksi. Pyöräilyn osalta tavoitteena oli pysyä kärkiporukan kyydissä sekä parantaa viime vuoden aikaa.


Valmistautuminen

Perinteiseen tapaan tankkasin topakasti kroppaan energiaa lauantaita varten ja puunasin maantiepyörän ajokuntoon. Kevään treenejä on tullut ajettua aika paljon nyt triathlonpyörällä, mutta ryhmässä ajaessa ajan mielummin maantiefillarilla ihan jo turvallisuuden takia. Vihoitellut polvi asettui myös kuluneella viikolla eikä viikonloppuna siitä ollut enää pahemmin haittaa.

Vaikka polven kolottelut helpottivat niin lauantaiaamu alkoi taas tuttuun tapaan aivan helkkarin kovalla päänsäryllä. Aamupuuron kaveriksi sai siis ottaa Buranaa ja vähän vahvempaa kahvia. Onneksi päänsärky alkoi helpottamaan ennen lähtöä ja Tahkolle päästyäni siitä ei ollut enää tietoakaan.

Radon is ready

Kasin aikaan köllötteli aurinkokin vielä taivaalla.



Tompan kanssa lähtötunnelmissa

207km

Pitkämatkalaiset (sekä kisa- että kuntosarja) starttasivat matkaan kello 8.00 aikaan raikkaassa n. +12´C aurinkoisessa ja lähes tuulettomassa kelissä. Meitä kuntosarjalaisia lähti matkaan kaiken kaikkiaan 10 kuskia. Alkumatka (n.10km) ajettiin tuttuun tapaan huoltoauton perässä ja sitten tie oli vapaa. Tässä vaiheessa aurinkoinen sää oli muuttunut pilviseksi ja aloin jo miettimään, että ropsauttaakohan se sittenkin vettä. Ajettiin yhdessä porukassa noin vajaan 40 kilometrin tietämille saakka ennen kuin ensimmäinen kuski tippui letkasta pois. Tästä eteenpäin ajettiin hyvin tasaisella vauhdilla. Ekalla huoltopisteellä Juankoskella (66.3km) tehtiin pikainen stoppi, jossa itse oikeastaan vaihdoin vain tyhjän urheilujuomapullon täyteen.

Pyöräjuna liikkui varmaa tahtia vetovuoroja vaihdellen eikä sateestakaan ollut tietoa. Energiaa tuntui olevan varastossa hyvin ja lastukosken huoltopiste (96km) tulikin nopeasti vastaan. Ajoaikaa oli tässä vaiheessa mennyt 03:02:47. Nappasin huollosta hieman energiaa sekä täyden pullon telineeseen. Koitettiin tehdä muutamien kuskien kanssa parikin irtiottoa matkan varrella, mutta erittäin napakka tuuli vesitti ne yritykset nopeasti. Keli parani koko ajan entisestään ja naatiskelin ajamisesta.

Rautavaaran huollon (137,5km) jälkeen alkoi mäet tuntua jo enemmän mäiltä ja kammen kääntöön sai laittaa yritystä jo vähän enemmän. Nappailin aina tasaisin väliajoin geeliä ja glukoosia, sekä pidin huolen hyvästä nesteytyksestä. Kuumeneva keli muistutti hyvin nopeasti juomatarpeesta ja sai jopa huonon juomarin tarttumaan pulloon useammin. Ennen viimeistä huoltoa Varpaisjärvellä (181,5km) alkoi reisissä tuntumaan jo työpäivän pituus, mutta pyörä liikkui vielä kuitenkin aika mukavasti. Viimeisen tankkauksen jälkeen olikin enää loppurutistuksen aika ja muutaman mäet valloitettavana. Oltiin ajettu pitkän matkaa kahdeksan kuskin porukalla, mutta loppua kohti neljä kuskia tippui letkasta. Vedettiin neljän kuskin junalla hyvällä sykkeellä aika viimeiselle pitkälle suoralle saakka, jossa viime vuoden tapaan keskarit nousi hetkessä yli neljäänkymppiin. Se puolestaan enteili pientä loppukirittelyä :) Ratilaisen Kallella oli parempi jalka tänään ja jouduin taipumaan hiuksen hienolla marginaalilla toiselle sijalle jakaen saman ajan sarjaykkösen kanssa (6:34:28).

Suorituksesta jäi kaiken kaikkiaan posivitiivinen fiilis ja maalissa olo oli edelliseen vuoteen verrattuna paljon virkeämpi. Vielä kun myös aika parani edellisvuodesta noin neljä minuuttia voidaan todeta  kehityssuunnan olevan oikealla polulla!

Päivän pitkä pyöräsiivu tehty. Sitten lenkkaria jalkaan!

Juoksu

Tämän hetkisen pyöräilykunnon tsekkauksen lisäksi halusin kokeilla myös juoksemista heti ajon perään. Aiemmat yhdistelmätreenit ovat pitäneet sisällään lyhyempiä pyöräosuuksia, joten nyt oli hyvä tilaisuus kokeilla juoksutuntumaa esim. tulevaisuudessa siintävää triathlonin täyttä matkaa ajatellen. Maaliin tulon jälkeen nakkasin pyörän pikaisesti auton katolle ja vetäisin Salmingit jalkaan.

Juoksu lähti liikkeelle todella jäykällä lantiolla ja touhu näytti varmasti aika koomiselta. Viereisen golf-kentän pelaajat katsoivat varmasti, että nyt on tämä lenkkeilijä myöhästynyt vessareissulta ja koittaa epätoivoisena juosta mökille piiloon. :D Reilun kilometrin jälkeen kroppa alkoi löytämään rennommat liikeradat ja tuttu tahti löytyi sitten helposti. Juoksin suhteellisen rennolla askeleella 5,5km lenkin 4.32min/km vauhdilla, joka alkaa olla sitä tasoa mitä haettiinkin.




Palautteet ja fiilikset

Tour de Tahko oli jälleen kerran laadukkaasti järjestetty ja hyvin toimiva tapahtuma. Sinänsä harmi, ettei osanottajamäärä ollut tänä vuonna kovinkaan runsas. En tiedä sitten eikö maantiepyöräily vedä ihmisiä puoleensa maastopyöräilyn lailla, koska TahkoMTB:n osallistujamäärä on puolestaan massiivinen. Sijaintikaan siis ei voi olla syynä. Tämäpä ei kuitenkaan oman päivän tekemiseen vaikuttanut, koska ajoporukkaa oli riittävästi pitämään vetovuorot sopivan pituisina, joka tekee ajamisesti tuulisella säällä huomattavasti mukavampaa.

Kisan aikana huolto pelasi mainiosti huoltopisteillä ja kiitokset kaikille niillä puuhastelleille henkilöille. Kisan jälkeiset palvelut (sauna, kylpylä ja ruoka) oli jälleen viimeisen päälle ja kotiin sai lähteä hyvin huollettuna :)

Ajon ja juoksun jälkeisen kalorivajeen paikkaamisoperaatio.

Kiitokset

-Kannustusjoukot :)
-Mika Martikainen / Murtokohta hyvästä valmennuksesta!
-Henri Huttunen / Onnisport, varusteet kisailuun, palautumiseen ja lihashuoltoon
-Finntriathlon, Aina osaava tapahtumanjärjestäjä!

Ei kommentteja: