perjantai 20. tammikuuta 2012

Saksassa (Päivä 3)

Kolmas aamu olikin jo rutinoitunutta meininkiä. Tosin heti aamupalan jälkeen ei lähdettykään oitis tehtaalle, vaan tehtiin tovi hommia hotellin aulassa (jossa wlan). Langaton verkko oli ilmainen, mutta pirullisesti kantama loppui juuri minun hotellihuoneen ovea. Koodailut joutui siis nakuttamaan loungessa.

Pienen suunnittelubreikin jälkeen lähdettiin ajelemaan tehtaalle. Päivän epistolana oli kuvata lisää sekä ottaa mittoja. Uuden rakentaminen vanhaan tehtaaseen on suunnittelutyön osalta tietenkin haastavampaa, koska lähtötiedot ovat yleensä mitä on. Piirustuksiin ei ole merkattu pieniä muutoksia, jotka kuitenkin voivat olla ratkaisevia uuden rakentelun kannalta.



Kelin suosiessa päätin kahvipaussilla kiivetä kattilalaitoksen katolle kuvaamaan maisemia. 63.5 metriä korkea rakennuksen päältä aukesi vaikuttavat maisevat Blankensteinin kylään ja ympäristöön.





Sattuipa viimeisenä työpäivänä kattilan alla pieni äksidenttikin...


;)

Päivä oli jälleen pitkä ja ilta meni vielä töiden parissa hotellilla. Päivän kuvat on hyvä käydä mahdollisimman pian läpi ja nimetä, koska asiat ovat vielä tuoreemmassa muistissa. Hommat alkoi meidän osalta olla nipussa Saksan maalla ja myöhäisilta menikin laukkuja pakatessa. Aamulla odotti (taas) aikainen herätys.

Ei kommentteja: