keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Raw-kuvat asiakkaalle?

Minulta on usein tiedusteltu kuvausten jälkeen, että olisiko mahdollista saada kaikki keikalla kuvatut kuvat RAW-muodossa eli siis "kuvanraakileet" suoraan kamerasta. Kuten usea kollegani myös minä en suostu toimittamaan kuviani tässä muodossa. Miksikö? Avataas hieman aihetta ja perustellaan vastaus.

Käytetään tässä esimerkkinä taas kuvitteellista "kokkivertausta" :) (En tiedä miksi vertaan usein valokuvaajia kokkeihin?! Ehkä luomisprosessissa on jotain samaa.).

Oman alansa ammattilainen Hans Välimäki on luvannut tarjota teille ruuaksi kalaa kesämökillään ja kehunut eritoten nostavansa vonkaleet omin kätösin läheisestä järvestä. Perunat ja yrtit hän hakee tietysti hyvin hoidetulta kasvimaaltaan. Tällä tavoin hän pystyy takaamaan raaka-aineiden laatutason ja valikoimaan sadon seasta parhaat työstettäväksi ja sitten tarjoiltavaksi. Kuka tahansa pystyy tietysti nostamaan perunat penkistä, taittamaan yrtin oksan poikki tai onkimaan pari herkullista affenta, mutta juttu onkin siinä kuka niille tekee ja mitä. Tuskin Hans tarjoilee raaka-aineitaan suoraan maasta/järvestä lautaselle. Sätkivää kalaa höystettynä multaisilla perunoilla. En usko. Hän tekee raaka-aineiden kanssa taikojaan ja loihtii niistä maittavan ruoan. Hänen tapansa tehdä juttuja oman ammattinsa puitteissa on tehnyt hänestä halutun herran keittiössä.

Ajattelen myös valokuvauksen lopputuotetta eli valmista valokuvaa samalta kantilta. Jos annat raaka-aineesi eli kuvaamasi raw-tiedostot asiakkaalle, niin pahimmillaan asiakas voi alkaa säätämään kuvia päin honkia ja julkaista ne sitten somessa kuvatekstin kera missä sinut mainitaan kuvaajaksi. Se tuskin toimii kovinkaan hyvänä mainoksena. Kuvaajana haluat aina säilyttää parhaan mahdollisen laatutason ja nimenomaan oman tyylisi tehdä kuvia. Todella usein asiakkaat valitsevat kuvaajat heidän työnäytteidensä perusteella. Toki asiakas pystyy halutessaan säätää valmiita jpg-muotoisia kuvia, mutta miksi hän sitä tekisi, jos kuvat on säädetty ammattikuvaajan toimesta upeiksi ja sellaisiksi mitä he ovat nähneet kuvaajan portfoliossa. Lisäksi sopimuksissani kielletään kuvatiedostojen muokkaus jälkikäteen, joka jo omalta osaltaan vahvasti estää kuvien vääränlaisen käytön.

Usein ihmetellään myös sitä, että kuvaaja ottaa 100 kuvaa asiakkaasta ja koevedoksia tulee sitten nähtäväksi 50 kappaletta. "Mutta sinähän kuvasit paljon enemmän?". Jep niin tein, mutta toimenkuvaani kuuluu myös karsia sellaiset kuvat pois joissa on jotain vikaa kuten:

-Pään tai kropan asento väärä.
-Ilme huono tai asiakkaan kannalta muutoin epäedullinen.
-Valaistus huono (esim. studiossa valo ei välähdäkään jostain syystä)
-Häiritsevä elementti kuvassa (esim. kuvassa metsää taustalla ja oksa tulee asiakkaan "korvasta ulos" tai roskia kennolla/linssissä joita ei saa editoitua kuvasta pois)
-Tekninen vika (kuvatiedosto vioittunut)
-Asetukset väärät (Tätäkin käy joskus kiireessä tai ihan puhtaasti vahingossa)
-OOF (Out of focus)

Huonot kuvat saavat siis suoraan roskakorituomion eikä niistä tarvitse murehtia sen enempää.

Siinä hieman omia ajatuksia aiheesta. Voit lukaista myös alla olevan linkin takaa artikkelin samasta aiheesta ja miettiä kuinka haluat itse toimia.

This is why I wont give raw files

2 kommenttia:

Jore Puusa kirjoitti...

Luettelet useita vikoja, joita kuvissa on ja kerrot että karsit niitä kuvia pois. Nyt en oikein ymmärrä, miksi pitää ollenkaan kuvata sellaisia kuvia, joissa on mainitsemiasi vikoja. Kun itse kuvaan esim henkilökuvan, en koskaan chimppaa ja otan vain ehkä 5-10 framea. Tiedän etukäteen miltä ne jokainen näyttävät. Onko näin valtava ero vanhan liiton kuvaajien ja nuorten välillä?

Oskari- kirjoitti...

Hyvä pointti. Perustelen vähän tuota omaa tekstiä.

Jos kuvaan sen ikäistä mallia, joka osaa toimia kuvaajan ohjeiden mukaan, niin kuvista tulee juuri sellaisia kuin olin ajatellutkin. Näin ollen koevedoksia tulee tottakai huomattavasti vähemmän.

Tätä tekstiä kirjoitellessa olin juuri tehnyt paljon kuvauksia pienten lasten (ikähaitari 0,5-3 vuotta) parissa. Useimmat eivät jaksa olla viiden ekan ruudun jälkeen hetkeäkään paikallaan ja ilmeet voivat olla "puolittaisia" / epäedullisia. Samoiten tarkkennus ei välttämättä osu kohdalleen, koska en yleensä käytä studiossa servoa ja impulsiivisesti keikkuvaan malliin voi olla vaikea osua :) Lemmikkien kanssa on studiossa joskus aika samanlaista meininkiä. En siis tarkoituksen mukaisesti kuvaa epäonnistuneita kuvia, vaan pyrin naulaamaan jokaisen kuvan kohdalleen.

Häiritsevä asia taustalla (esim. oksa) voi jäädä huonolla sommittelulla kuvaan esim. tiukalla aikataululla varustetuissa häissä. Hääpari on vaikkapa varannut kuvauksille aikaa 30min kesken hääjuhlan ja toiveissa ainakin 5 eri lokaatiota. Siinä kun juostaan paikasta toiseen niin tälläistä saattaa käydä. Joskus saatan tälläisessä tilanteessa käyttää harkitusti "otetaan se editissä pois"-korttia. Tosin olen pyrkinyt pääsemään tästä satunnaisesti käytetystä tavasta jo eroon. Jos puolestaan kuvaan henkilökuvia kaikessa rauhassa, niin teen sen toki tekniikan ja sommittelun puolesta aina suunnitellun mukaiseksi.

Tekniset viat puolestaan valaistuksessa, kamerassa ja muussa kalustossa koskettaa sekä vanhan, että uuden liiton kuvaajaa :)

Kerrottaanko vielä, että kuvaan itsekin vielä jonkin verran filmille, mutta suosiolla jätän vauhdikkaammat kuvaukset digipuolelle. Juurikin siitä syystä, että digikuvia on helppo ottaa em. kuvauksissa tarpeeksi ja poimia sieltä sitten ne parhaat asiakkaalle.