(Tee poppareita ja ota mukava asento. Raportti on yhtä pitkä kuin kisapäiväkin)
Valmistautuminen
Kauden pääkisaksi kaavaillun Joroisten puolimatkan jälkeen päätin kuitenkin pitää yllä virettä loppukautta ajatellen. Kisakalenteri oli tyhjä, mutta jotain sinne varmasti vielä ilmaantuisi. Vertaillessani vähäisiä täyden matkan vaihtoehtoja alkoi tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä Explore Triathlon vaikuttamaan mielenkiintoiselta kisalta! Startti Kangasalta, pyöräily Vantaan Kuusijärven kupeeseen ja siitä sitten maraton Otaniemen polkujen kautta kiertäen maaliin Ruoholahden torille. Olisipa ainakin uusi kokemus ja reitiltään täysin erilainen kuin mitä viime vuonna Virossa. Tämä otettiin nyt tähtäimeen ja sitä ajatellen juonittiin Mikan kanssa treenikuviot kuntoon. Nuotit alkoivat olla selkeät, joten eipä sitä muuta kuin treeneihin käsiksi!
Vaikka treenit lähtivätkin hyvin rullaamaan niin sitkeääkin sitkeämpi räkätauti vaivasi. Hyvät lämmöt kun sai koneeseen, niin kyllähän se henkikin alkoi kulkea ja pääsin treenaamaan lähes täysipainoisesti. Ongelmia oli kuitenkin pitkien uintitreenien jälkeen, jolloin röörit muurautuivat välillä täysin umpeen. Ei ihan optimaalista meininkiä, mutta näillä mennään. Kuukausi meni nopeasti ja kunnon osalta olin vähintäänkin viime vuoden tasolla. Luottavaisin mielin lähdetään viivalle!
Kisaa edeltävänä iltana ajeltiin yöpymään Pälkäneelle. Siitä olisi aamulla sopivan lyhyt ajomatka T1:lle, jossa kisainfo pidettäisiin kello 7:00 launtaiaamuna. Kisa-aamuna kello herätteli 5:45, jonka jälkeen siirryttiin jo valmiiksi hiilari- ja nestetankkauksesta pöhöttyneenä vielä puurolautasen ääreen. Lapioituani aamupalat huiviin oli aika laittaa kimpsut ja kampsut kasaan ja siirtyä kohti kisainfoa.
Ennen kisainfoa ehdin laittaa vaihtokamat ja pyörän paikoilleen. T1-, T2- ja maaliintulopussit laitettiin kaikki samaan isoon muovilaatikkoon, joka kulkeutuisi järjestäjän toimesta sitten kisan aikana paikasta toiseen. Kisainfossa käytiin reitit ja kisan vaiheet läpi. Vaikka homma vaikutti "paperilla" selkeältä niin minulla oli jotenkin hieman rauhaton olo. Uintireitti oli varsin selkeä, mutta pyöräreitin alkukiemurat sekä juoksureitin lukuisat risteyskohdat aiheuttivat epäilyksiä. Saas nähdä.
Fillarin katsastusta Kangasalla. Starttiin vajaa tunti. (Kuva: Sari Jäntti) |
Kisainfon jälkeen oli edessä siirtyminen uinnin starttipaikalle. Tarjolla oli järjestäjän puolesta joko autokyyti tai sitten pienimuotoinen sisävesiristeily uintireittiä pitkin. Veneet olivat nopeasti täynnä, joten hyppäsin auton kyytiin. Ihan hyvä vaihtoehto, koska ulkona oli alkanut sataa vettä. Tietysti, koska Suomen triathlonkesä :D Vesi oli kuitenkin miellyttävän lämpöistä ollen n. 18-19´C asteista.
Lähtöpaikalle saapuessani huomasin nestetankkauksen olleen kohdallaan ja vielä kertaalleen täytyi juosta rakkoa tyhjentämään. Sitten märkkäri niskaan ja ottamaan parit verryttelyvedot veteen.
Uinti 3,8 km
Rannalla oli vielä viime hetken härväämistä ja lähtöä päätettiin siirtää 10 minuutilla. Tunnelma oli rento ja porukalla tuntui olevan tihkusateesta huolimatta hymy naamalla. Ehdin vielä ottaa muutaman vedon vedessä verryttelyksi. Hyvältä tuntui. Pitemmät uinnit olivat tulleet tutuiksi lähikuukauden aikana, joten vauhdinjakoa oli koitettu katsella kohdalleen täyttä matkaa ajatellen. Treeneissä 4km uintilenkkejä olin mennyt jopa alle 1:13:00, joten luottavaisin mielin lähdettiin taittamaan ekaa lajia!
Lähtöön aikaa viisi minuuttia! (Kuva: Explore Triathlon) |
Uinnin viimeisellä kilsalla alkoi tulla porukkaa ohitse ja aloin miettimään, että olin tainnut ehkä varmistella sittenkin liikaa. Tultiin aikalailla samaa tahtia pienen porukan kanssa viimeiset 750 metriä. Rannassa olo oli hyvä, mutta uintiaika oli pettymys. Tavoite oli uida lähemmäksi 1:10:00 kuin 1:15:00 ja nyt ekaan lajiin tuhraantui 1:16:32... No, eipähän näitä kisoja ole ennenkään ratkaistu vielä uinnissa.
Eka laji takana ja juoksujalkaa vaihtoon |
Pyörä 180km + T2
Pyörän päälle päästyäni huomasin niskojen olevan uinnin jäljiltä hieman jumissa ja pää tuntui vielä keinuvan aaltojen tahdissa. Ajoin alun tarkkaavaisesti, etten olisi adrenaliinihöyryissä ajanut vahingossa opasteiden ohi väärälle tielle. Hyvien opasteiden ja liikenteenohjaajien toimesta talojen väliköistä selvittiin pikaisesti väljemmille teille ja sitten saikin etsiä jo hieman aerodynaamisempaa ajoasentoa. Vatupassi päässäni alkoi myös tässä vaiheessa jo asettumaan uuden lajin pariin eikä enää keinuttanut. Otin yhden geelin ja aloin sitten nostaa tehoja tavoitevauhdin saavuttamiseksi.
Pyöräreitin alussa tehtiin pieni maaseutukierros (Herttuala - Jokioinen - Tiihala) ennen kuin päästiin ajamaan sitten pitempi siivu 12-tielle. Heti isolle tielle käännyttyäeni vastatuuli tervehti ilkeästi vasten kasvoja ja ei aikaakaan kun esteri avasi hanat. Vettä tuli välillä kuin saavista kaatamalla. Onneksi keli oli kuitenkin melko lämmin. Sain pidettyä tavoitevauhdin yllä noin 40 kilometriin saakka kunnes mäkinen reitti haastavine luonnonoikkuineen sai pudottamaan harkitusti tehoja. Tässä vaiheessa kävi jo selväksi, ettei tänään oltu ennätysjahdissa. Toinen täysimatka oli kuitenkin päätetty runnoa maaliin saakka, joten kampea käännettiin ahkerasti.
Skippasin 48km kohdalla olleen ekan huollon, koska juomaa oli vielä riittävästi. Mietiskelin, että olinkohan juonut kuitenkin liian vähän? Toisaalta alla oli hyvä nestetankkaus ja olen melkoinen kameli juomisen suhteen pitkilläkin lenkeillä. Luotin omaan tuntemukseen ja jatkoin matkaa sen kummemmin asiaa miettimättä. Haasteita ajamiseen toi vesisateen ja tuulen lisäksi maantien reunalle jyrsityt "täryt", joiden vuoksi meinasin olla pariin kolmeen otteeseen turvallani. Meinasin päästä myös erään kullanvärisen farkkuaudin keulakoristeeksi, kun sellainen tuli sivutieltä kolmion takaa suoraan varomatta melkein kylkeen. Onneksi Feltissä tuntuu olevan pitävät jarrut sateellakin! Reilun parin tunnin ajamisen jälkeen alkoi rakko olla jo aikamoisen täynnä ja jouduin tekemään pikaisen pitstopin tiensivuun. Matka jatkui huomattavasti kevyemmällä ololla.
En kuitenkaan muistanut ihan tarkkaan oliko toinen huolto myös 12-tien varrella vai Kärkölään vievällä tiellä? Hetken jo mietin, että olinkohan ajanut Kärkölän risteyksen ohi? Onneksi toinen huolto tuli lopulta vastaan n. 85km kohdalla. Huokaisin helpotuksesta ja nappasin lennosta pullollisen juomaa. Pian kakkoshuollon perään tulikin jo Kärkölän risteys. Kurvasin sinne ja myhäilin mielessäni, että onneksi nyt tuuli ei tule aivan suoraan edestä. Turha oli toivoa helpotusta tuulen suhteen, vaan se tuntui vaan edelleen puhaltavan suoraan edestä...Hapokasta etten sanoisi.
Piiskaava vesisade ja kova tuuli. Lovin' it! (kuva: Explore Triathlon) |
Kärkölän tuntumassa sai taas jälleen huomata, ettei pyöräily tiensivussa vaan taida istua suomalaiseen autoilukulttuuriin. Erityisen lämpimät terveiset hopeisen Toyota Celican kuskille, joka päätti ohittaa minut tyhjällä tiellä tööttiä apuna käyttäen. Onneksi olin käynyt juuri helpottamassa oloa tai rakko olisi varmasti tyhjentynyt pelkästä säikähdyksestä. Kärköläntie muutamine napakoine nousuineen tultiin tehojen kannalta melko maltillisesti ajaen ja kohta päästiinkin kiinni pyöräilyn viimeisen etapin pariin tielle 140, jossa ajettiin n. 60km matka T2:lle. Tuuli alkoi onneksi alkoi hellittämään ja reitin profiili tasoittumaan. Vettä tietysti alkoi jälleen satamaan, joten liian helpoksi hommaa ei kuitenkaan mennyt. Jaloista alkoi olla paras terä jo pois, mutta paukkuja olisi ollut jäljellä huomattavasti vähemmän mikäli en olisi pudottanut tehoja.
T2:n tullessa näköpiiriin energiatasoihin tuli melkoinen nosto! Pitkän pyöräilysiivun jyystäminen huonossa kelissä alkaa reisien lisäksi puuduttamaan myös pääkoppaa. Pyöräosuus jäi taakse ajassa 5:27 (32.4km/h). Vähän harmitti, mutta minkäs teet, kun kelit ei osu kohdalleen.
Juoksu 42,2 km
Toinen vaihto meni kohtuu nopeasti (1:28), vaikka vaihdoin vielä kuivat tai no, ainakin kuivemmat sukat jalkaan. Enpä olisi uskonut miten hyvältä tuntui päästä pyöräilyn jälkeen juoksemaan! Sen verran maltillisesti olin tullut pyöräilyn, että pääsin nopeasti hyvään vauhtiin kiinni. Askellus tuntui hyvältä ja meno varmasti näyttikin juoksulta eikä sellaiselta Aku Ankka-taaperrukselta miltä touhua yleensä näyttää pitkän pyöräreissun jälkeen.
Otin T2:lta mukaan palkkarin, jota siemailin sitten ekojen kilometrien aikana. Ekalla vitosella keskitahti oli 4:24min/km, joten juoksu kulki mainiosti! Otin ekoilta huoltopisteiltä vain huikan vettä tai urheilujuomaa, koska geelejä oli mukana riittävästi. Reitti näytti olevan hyvin merkattu (kyltit, merkkinauhat ja maalatut nuolet tiessä). Toisella vitosella vauhti putosi aavistuksen (4:27min/km), mutta edelleen meno oli vahvaa. Vettä alkoi sataa jälleen todella kovaa, muttei se fiilistä latistanut. Ilma oli lämmin, joten sateella oli oikeastaan vain piristävä vaikutus.
Kolmatta vitosta puskiessa vauhti oli edelleen hieman pudonnut (4:40min/km), mutta edelleen oltiin tavoitevauhdin (4:45min/km) edellä. Fiilis oli hyvä ja matka eteni mukavasti aina 16.5km huoltoon saakka. Kysyin ohimennen huoltopisteen porukalta, että oliko tietoa paljonko porukkaa oli mennyt jo ohi? Kuulin olevani neljäs huollon ohittanut kisaaja! Oho, ilmeisesti porukkaa oli pudonnut kisasta rankan pyöräilyn jälkeen? Tässähän saatettaisiin olla jopa mitalinsyrjässä kiinni! Lähdin hyvillä fiiliksillä ja kepeällä askeleellä jatkamaan matkaa, mutten päässyt kuin pari kilometriä eteenpäin kun ongelmat alkoivat. Omassa kondiksessa ei niinkään ollut vikaa, vaan yhden äkin reittimerkinnät katosivat?! Havahduin siihen kun Aqua Plus Triathlon- joukkueen juoksijan juoksi minua vastaan kysellen reittiä. (Hokasin tässä vaiheessa olevani kisan kolmantena, koska yksi huollon ohittaneista oli tämä kyseinen joukkuekisaaja). Oltiin molemmat siinä aika ihmeissään. Olin noudattanut järjestäjän ohjetta noudattaa edellistä opastetta. Edellinen opaste oli ohjannut minut suoralle tielle eikä kylttejä ollut ohjaamassa sivuteille. Olinko sittenkin epähuomiossa ohittanut jonkin opasteen?
Harmitus alkoi hiipimään lipan alle. Juostiin takaisin edellisen opasteen luo. Lähdettiin sitten sen ohjaamana eteenpäin ja päädyttiin samaan paikkaan kuin äsken. Ei näkynyt opasteita mailla ei halmeilla. Piti arpoa mihin suuntaan lähdetään. Lähdettiin tietysti väärään. Harhailua tuli lisää. Aikaa kului. Hermot alkoi olla jo aika tiukilla. Kyseltiin ohimeneviltä ihmisiltä oliko tiellä näkynyt muita juoksijoita. Eipä ollut... Lopulta pysäytin erään koiraa ulkoiluttaneen naisen ja pyysin kohteliaasti häntä näyttämään kännykkänsä karttapalvelusta missä oikein olimme. Tunnistin kartalta "mätäojan" jonka vierellä muistin reitin kulkevan. Otin suoran suunnan sitä kohti ja koitin lähteä samalla taas hakemaan vauhtia juoksemiseen. Nihkeetä oli. Hyvin nihkeetä. Kroppa oli ehtinyt jo viilentyä ja juoksurytmi oli mennyt sekaisin.
Juoksuvauhti kiikkui siinä viiden minuutin kilometrivauhdin molemmin puolin. Ajattelin, että viimeisetkin mahdollisuudet hyvään sijoitukseen menivät äskeiseen harhailuun. Kyllä söi miestä. Seuraavalla huollolla yllätys olikin suuri, kun sijoitus ei ollutkaan muuttunut! Olin edelleen kolmantena. Vaikkei tässä nyt ennätyksiä rikottaisi, niin podium-sijoitus maistuisi aina. Siitä pidettäisiin kiinni nyt loppuun saakka! Otin huollosta juoman lisäksi ottaa vähän kiinteämpää evästä (banaania ja suolakurkkuja) ja lähdin tikkaamaan jäljellä olevaa puolikasta maratonia..
Kilometrit taipuivat tasaisen hidasta tahtia. Koko ajan oli pieni pelko päällä uudelleen harhaan juoksemisesta ja sekin paikoittain pudotti vauhtia. Koitin olla nyt erityisen skarppina ja ottaa kaiken varman päälle. Onneksi reittimerkkejä ilmaantui näköpiiriin tasaisen epäsäännöllisin välein ja kohta olinkin jo viimeisellä huoltopisteellä (39km) Lahnalahdentiellä Länsiväylän alikulun vieressä. Pieni sekava hetki tuli, kun huoltopisteeltä ei ollut opasteita mihin suuntaan reitti jatkuu?! Myöskään huoltopisteellä olleet henkilöt eivät osanneet neuvoa.
Tähän väliin on pakko esittää anteeksipyyntö kyseisen huoltopisteen porukalle. Tässä vaiheessa kisaa alkoi matka jo painamaan ja kaikki se turhautuminen juoksureitin merkkien puuttumiseen alkoi tulla korvista ulos. Saatoin ehkä hieman painokkaasti ilmaista mielipiteeni reittimerkinnöistä. Toivottavasti ymmärrätte myös kisaajan näkökulman. Pahoittelut.
Vaihtoehtoja etenemiseen oli kaksi. Joko Länsiväylän alikulun kautta Lauttasaarentielle tai sitten rantaa pitkin menevää hiekkatietä pitkin. Hetken arvottuani päätin lähteä juoksemaan hiekkatietä pitkin ja oli kyllä helpotus nähdä jokusen sadan metrin päässä reittimerkinnät. Vielä kun viimeisillä kilometreillä olisi vetäissyt harhaan niin olisin todennäköisesti juossut sitten seuraavaksi suoraan mereen :D Loppukiristä ei voi oikein puhua, vaan kyllä se taisi pikemminkin laahustamiseksi mennä. Vaikka tunnelmat kisasta oli erittäin ristiriitaiset, niin kyllä se maalinviivan ylitys vaan tuntui hienolta! Kolmas sija pysyi loppuun saakka! :)
Tässä vaiheessa kisaa oli maali jo näköpiirissä ja juoksua takana karvan alta 50km! |
Olipa reissu, mutta tulipahan tehtyä!
Lajinsa ensimmäisestä Explore Triathlonista tuli pronssia kaulaan! |
Jälkimietteet ja palautteet
Ideana kisa oli mielenkiintoinen ja sellaiseksi se lopulta muodostuikin. Reitit poikkesivat mukavalla tavalla totutusta kierrosten ajamisesta. Kuitenkin pyöräreitin sijoittaminen yleisille teille aiheutti omat haasteensa. Myös liikennevaloristeysten läpi ajaminen muun liikenteen seassa toi omat jännityksensä. Juoksureitti oli myös profiililtaan hyvä, mutta tässä kohtaa järjestelyt ontuivat. Alussa reitti oli erinomaisesti merkitty, mutta juuri tuossa kohtaa, josta kyltit oli revitty irti, olisi pitänyt olla myös maalatut nuolet kadussa. Reitille olisi pitänyt myös ehdottomasti lähteä kärkipyöräilijä, joka olisi korjannut / merkannut puuttuvat reittimerkinnät tarvittaessa. Parannusehdotuksia tuleville vuosille.
Kisan jälkeiset suihkut, saunat ja sapuskat Radisson Blue Seasidessa oli kyllä erinomaiset rankan päivän päätteeksi! Tästä iso plussa +
Kiitokset Sarille ja muulle kotiväelle kannustuksesta ja tuesta! Martikaisen Mikalle jälleen kiitos ja kumarrus hyvästä valmennuksesta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti