lauantai 24. lokakuuta 2009

Omena

Macin hommaaminen on aina satunnaisesti käynyt mielessä, koska aina kavereiden Ompuilla säätäessä huomaa miten näppärä käyttis OSX oikeasti on. Tosin käyttö on ollut suht vähäistä ja satunnaista, joten siinä on voinut vaikuttaa uutuuden viehätyskin. Itse en ole niin fanaattinen näiden vermeiden suhteen enkä ole ottanut kovinkaan hirveästi kantaa tähän ainaiseen Mac vs. PC-väittelyyn. Molemmilla varmasti pärjää ja molemmista löytyy sekä hyviä että huonoja puolia. Pääasia että homma toimii ja käyttäjä on tyytyväinen.

Oma uskollinen pc:ni on toiminut työjuhtana jo 5 vuoden ajan. Siihen on vaihdettu palikkaa jos jonkinlaista aina tarpeen tullen. Hyvin se pöhisee vieläkin, mutta lähiaikoina olen huomannut, että taitaisi olla jo päivittämisen tarve. Mielikuva uudesta koneesta alkoi maistua makialta ja niinpä suuntasin katseen kohti uutta rautaa. Kaveri oli hommanut itselleen Mac Minin ja moinen palikka alkoi kiinnostamaan kovasti. Erittäin pieni, tyylikäs ja hiljainen peli tuntui hyvältä vaihtoehdolta verrattuna isoon humisevaan pömpeliin. Mutta tehokkuus jäi hieman arveluttamaan. Riittäisiköhän tuossa pienessä ihmeessä jerkku pyörittämään esim. photaria ja lightroomia ilman pahempaa lagaamista? Tästä on otettava selvää!

Kotiin päästyäni tsekkailin tietoa ja käyttäjäkokemuksia Mac minin tiimoilta. Kyseistä laitetta onkin tarjolla melko vaihtelevilla specseillä. Moni käyttäjä suositteli hommaamaan sellaisen Mac Minin, jossa näyttiksenä olisi mielummin Geforce 9400m kuin Intel GMA 950, jos on tarvetta tehdä hommia photoshopilla tmv. Lisäksi pistin kriteeriksi, että muistia pitäisi saada vehkeeseen ainakin se 4 gigaa. Vähän taas mutkan kautta bongasinkin kuukauden vanhan laitteen, jossa seuraavanlaiset sisuskalut: Intel Core 2 Duo 2.0GHz, 2 gigaa DDR3, 120Gb kovo, nvidia Geforce 9400m näyttis, superdrive (8x), sekä OS X 10.6 Snow Leopard. Tämä kyseinen malli tukee 4Gigaa DDR3:sta, näyttis juurikin oikea sekä riittävän tehokas prosessori. Kovoksi tuo 120 giganen riittää varmasti itselle hyvin, koska säilytystilaa taitaa löytyä ennestäänkin jo vajaat 1,4 teraa meidän perheestä. Viimeiseksi jäi sitten keskustelu hinnasta :)

Tänään sitten saatiin kauppa tehtyä ja laitteen pitäisi olla Lappeenrannassa tuossa ensi viikolla. Kunhan saan pienen testiajon laitteella tehtyä, niin palataan sitten taas asiaan!


(Kuva: Yugatech.com)

Ei kommentteja: