Osmon Superhölkkä 2017

Varsinaisen triathlonkauden päättyessä jää joskus...tai no...yleensä päälle vielä sellainen tekemisen meininki, ettei oikein meinaisi vielä malttaa rauhoittua viettämään ylimenokautta. Kunto on ollut nyt parina syksynä pitkän matkan kisan jälkeen kohdallaan ja kisajalkaakin on vielä sopivasti vipattanut. Tähän on lääkkeeksi löytynyt Pieksämäellä pidettävä juoksutapahtuma, Osmon Superhölkkä, johon viime vuonna otin osaa ensimmäistä kertaa kyseisen tapahtuman päämatkalla. Tänäkin vuonna tuo kyseinen kisa oli tähtäimessä mikäli Explore Triathlonista palautuminen hoituu hyvin ja pääsisin sitten keskittymään täysillä juoksuun.


Valmistautuminen

Täyden matkan kisasta palautuminen otti aikansa ja sain sitten vielä kiusakseni jälleen samaisen hengitysvaivan kuin viime syksynä. Onneksi oireet saatiin nopeasti kuriin ja pystyin treenaamaan lähes täysipainoisesti. Toki samaan syssyyn vanha rintarankajumitus alkoi vaivata. Vuodentakaiseen verrattuna tuntui juoksuvauhtia löytyvän nyt enemmän ja ajatukset alkoivat varovaisesti hiipiä ennätystehtailuun. Olihan kesän juoksut (enkat kympillä ja puolikkalla) jo antaneet osviittaa, että paukkuja riittäisi kovaan vauhtiin, jos kaikki menisi nappiin. Koitin pitää kuitenkin mielen kurissa ylilyöntien välttämiseksi ja lähteä tekemään mielummin tasaisen varmaa ja vauhdikasta suoritusta. Alle kolmen tunnin aikaan voisi olla tyytyväinen ja kaikki sen päälle tuleva on plussaa.


Kisa

Aamulla fiilis oli melko hyvä ja tankattu. Hengityskin tuntui varsin avonaiselta. Positiivisella ja rauhallisella fiiliksellä lähdettiin Tompan kanssa ajelemaan aamulla kohti Pieksämäkeä. Keli oli raikas 5-6´C ja vettä tihkutteli satunnaisesti pitkin ajomatkaa. Eipähän tulisi ainakaan liian kuuma päivän juoksu-urakasta :D

Perillä kisakansliasta numerolaput haltuun ja sitten kisa-asustetta päälle. Sen verran herkkä olen kylmälle, että laitoin suosiolla pitkää päälle. Kävin nopeasti ottamassa kevyet alkulämmöt ja suuntasin sitten lähtöviivalle. Geeli huiviin, napit korviin ja odottelemaan lähtölaukausta.

"Eyes on the price"

Ready...Set...

...GO!

Matkaan lähdettiin heti vauhdikkaasti. Game plan oli pitää tasaisen kovaa vauhtia yllä koko matkan. Edellisen vuoden harhailut tuli heti mieleen, kun tultiin siihen risteykseen missä tein pummin edellisessä kisassa. Nyt oli reitti takuulla painettu jo hyvin etukäteen mieleen :) Eka kymppi tulikin suunnitelmien mukaisesti 4:08min/km keskivauhdilla ja vauhti tuntui varsin sopivalta.

Tokalle kierrokselle lähtiessä oli jo hyvät lämmöt koneessa ja askel rullasi mainiosti. Sain jopa nostettua toisen kympin keskarit 4:04min/km paikkeille! Tässähän oltiin jo puraisemassa vanhasta ennätyksestä mukavaa siivua irti mikäli ongelmia ei matkalla ilmaantuisi. Kolmannelle kierrokselle lähdettiin hyvällä fiiliksellä.

Kolmas kierros on täällä ollut perinteisesti yksi kisan pahimmista ainakin henkisesti. Pari kovavauhtista kymppiä jo takana ja saman verran vielä edessä. Myös tällä kertaa kolmannella kierroksella alkoi tulla ensimmäisiä rasituksen oireita. Ei kuitenkaan mitään sellaista mihin ei maratoneilla olisi jo tottunut. Askeleen kimmoisuus oli jo hieman kadonnut ja jalkaa piti keskittyä nostamaan paremmin, jotta askel rullasi. Kolmannen kierroksen keskivauhti putosi hieman edellisestä, mutta keskivauhti 4:08min/km kertoi tämänkin kierroksen vievän lähemmäksi ennätystä! Sijoituksesta minulla ei ollut käryä, mutta mukava yllätys odottikin neljännelle kierrokselle lähdettyäni.

Saapuessani taas lähtöalueelle näin kärkipyöräilijöiden odottavan maratonin kärkeä saapuvaksi ja tajusin, että tässähän ollaan ennätyksen lisäksi jahtaamassa tukevasti myös sarjavoittoa :) Siitä saikin ämpärillisen verran adrenaliinia niskaan ja askel keveni kummasti! Matkaa oli kuitenkin jo rapiat kolmekymppiä takana ja napakka kymppi vielä edessä. Tässä vaiheessa ei ollut enää varaa tötöillä. Pidin kiinni tavoitevauhdista ja kieltämättä välillä taisi mennä otsakin jo kurttuun juoksulipan alla. Huomasin vauhdin alkavan jo hieman hiipumaan, mutta yhtään en ajatellut jättää paukkuja käyttämättä. Jalkoja pakotti jo ihan mukavasti, joten hyvästä kivunsietokyvystä on todellakin hyötyä aina viimeisellä kympillä. Vilkuilin myös tasaisesti taaksepäin, josko herra numero 2 olisi päättänyt säästää ässän hihaan mieletöntä loppukiriään varten. Viimeistään rantatiellä juostessani aloin jo uskomaan, ettei sieltä taida enää ketään ohitseni tulla :) Loppu tuli hyvällä jalalla maaliin saakka ja kello pysähtyi aikaan 2.54.27,1! Ennätykseen on mahtava lopettaa tämä kausi!

 
Loppumietelmät

Tällä kertaa oma juoksu ei onneksi jättänyt jossittelun varaa, vaan kaikki osui kohdalleen. Vuodessa olin oppinut jopa suunnistamaankin sen verran hyvin, etten eksynyt radalta :) Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että varpaan luun katkeamisen jälkeen sai viilattua itsensä lopulta ennätyskuntoon tällä kaudella. Kaikilla matkoilla, joiden ennätyksiä lähdettiin rikkomaan, onnistuttiin. Enkat tuli tauluun niin kympillä, puolimaratonilla kuin maratonilla. Tästä isot kiitokset koutsi-Mikalle!

Suuret kiitokset myös tukijoille/kannustajille sekä myös raivokkaasti kannustaville kotijoukoille :)

Kultaa kädessä ja suunpielet messingillä :)

Tapahtumana Osmon Superhölkkä oli jälleen yhtä mukava ja toimiva kuin viime vuonna! Ratamerkinnät olivat myös mielestäni nyt myös selkeämmät. Huoltopisteet pelasivat hyvin ja oikeanlainen juoma napsahti kouraan aina, kun kättä ojensi. Edelleen toiveissa olisi ajanottochipit, mutta toisaalta tällaisen juoksijamäärän maaliintulot saa käsiajanotollakin riittävään tarkkuuteen. Urheilutalo / uimahalli-yhdistelmä toimi jälleen kisakeskuksena todella hyvin. Ens vuonna uudestaan? ;)

Explore Triathlon 2017

Tänä vuonna ei pitänyt laisinkaan vetäistä nimeä täyden matkaan listaan, mutta hyvin menneen Joroisten puolimatkan jälkeen se alkoi vaan pitempikin koitos taas kovasti kuumottaa. Kausi oli jo kuitenkin pitkällä, joten vaihtoehtoja tällä aikataululla oli varsin vähän. Kunto tuntui kuitenkin hyvältä, joten siltä osin täysmatka olisi ihan realistista lähteä kisaamaan. Noin kuukauden täsmällisellä täyteen matkaan tähtäävällä treenillä kondis saataisiin varmasti viimeisteltyä kisaa varten. Tuumasta toimeen :)

(Tee poppareita ja ota mukava asento. Raportti on yhtä pitkä kuin kisapäiväkin)


Valmistautuminen

Kauden pääkisaksi kaavaillun Joroisten puolimatkan jälkeen päätin kuitenkin pitää yllä virettä loppukautta ajatellen. Kisakalenteri oli tyhjä, mutta jotain sinne varmasti vielä ilmaantuisi. Vertaillessani vähäisiä täyden matkan vaihtoehtoja alkoi tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä Explore Triathlon vaikuttamaan mielenkiintoiselta kisalta! Startti Kangasalta, pyöräily Vantaan Kuusijärven kupeeseen ja siitä sitten maraton Otaniemen polkujen kautta kiertäen maaliin Ruoholahden torille. Olisipa ainakin uusi kokemus ja reitiltään täysin erilainen kuin mitä viime vuonna Virossa. Tämä otettiin nyt tähtäimeen ja sitä ajatellen juonittiin Mikan kanssa treenikuviot kuntoon. Nuotit alkoivat olla selkeät, joten eipä sitä muuta kuin treeneihin käsiksi!

Vaikka treenit lähtivätkin hyvin rullaamaan niin sitkeääkin sitkeämpi räkätauti vaivasi. Hyvät lämmöt kun sai koneeseen, niin kyllähän se henkikin alkoi kulkea ja pääsin treenaamaan lähes täysipainoisesti. Ongelmia oli kuitenkin pitkien uintitreenien jälkeen, jolloin röörit muurautuivat välillä täysin umpeen. Ei ihan optimaalista meininkiä, mutta näillä mennään. Kuukausi meni nopeasti ja kunnon osalta olin vähintäänkin viime vuoden tasolla. Luottavaisin mielin lähdetään viivalle!

Kisaa edeltävänä iltana ajeltiin yöpymään Pälkäneelle. Siitä olisi aamulla sopivan lyhyt ajomatka T1:lle, jossa kisainfo pidettäisiin kello 7:00 launtaiaamuna. Kisa-aamuna kello herätteli 5:45, jonka jälkeen siirryttiin jo valmiiksi hiilari- ja nestetankkauksesta pöhöttyneenä vielä puurolautasen ääreen. Lapioituani aamupalat huiviin oli aika laittaa kimpsut ja kampsut kasaan ja siirtyä kohti kisainfoa.

Ennen kisainfoa ehdin laittaa vaihtokamat ja pyörän paikoilleen. T1-, T2- ja maaliintulopussit laitettiin kaikki samaan isoon muovilaatikkoon, joka kulkeutuisi järjestäjän toimesta sitten kisan aikana paikasta toiseen. Kisainfossa käytiin reitit ja kisan vaiheet läpi. Vaikka homma vaikutti "paperilla" selkeältä niin minulla oli jotenkin hieman rauhaton olo. Uintireitti oli varsin selkeä, mutta pyöräreitin alkukiemurat sekä juoksureitin lukuisat risteyskohdat aiheuttivat epäilyksiä. Saas nähdä.

Fillarin katsastusta Kangasalla. Starttiin vajaa tunti. (Kuva: Sari Jäntti)

Kisainfon jälkeen oli edessä siirtyminen uinnin starttipaikalle. Tarjolla oli järjestäjän puolesta joko autokyyti tai sitten pienimuotoinen sisävesiristeily uintireittiä pitkin. Veneet olivat nopeasti täynnä, joten hyppäsin auton kyytiin. Ihan hyvä vaihtoehto, koska ulkona oli alkanut sataa vettä. Tietysti, koska Suomen triathlonkesä :D Vesi oli kuitenkin miellyttävän lämpöistä ollen n. 18-19´C asteista.
Lähtöpaikalle saapuessani huomasin nestetankkauksen olleen kohdallaan ja vielä kertaalleen täytyi juosta rakkoa tyhjentämään. Sitten märkkäri niskaan ja ottamaan parit verryttelyvedot veteen.

Uinti 3,8 km

Rannalla oli vielä viime hetken härväämistä ja lähtöä päätettiin siirtää 10 minuutilla. Tunnelma oli rento ja porukalla tuntui olevan tihkusateesta huolimatta hymy naamalla. Ehdin vielä ottaa muutaman vedon vedessä verryttelyksi. Hyvältä tuntui. Pitemmät uinnit olivat tulleet tutuiksi lähikuukauden aikana, joten vauhdinjakoa oli koitettu katsella kohdalleen täyttä matkaa ajatellen. Treeneissä 4km uintilenkkejä olin mennyt jopa alle 1:13:00, joten luottavaisin mielin lähdettiin taittamaan ekaa lajia!

Lähtöön aikaa viisi minuuttia! (Kuva: Explore Triathlon)

Kymmenen yli kahdeksen torvi sitten törähti lähettäen kisaajat matkaan! Uinnin alkupätkä uitiin pienen nimennokan (Levonkärjen) ympäri, joka jälkeen päästiin varsinaiselle suoralle osuudelle. Uintireitti oli suora ja selkeä. Poijuja oli 500m välein, mutta aallokko teki välillä poijujen bongaamisen hankalaksi. Aallokkoa oli sen verran, että meinasi lähteä välillä uimalakkikin päästä. Rantaa myötäilevä reitti kuitenkin helpotti suunnistamista. Vaikka uinti sujui muutoin rennosti, niin käytin aivan liikaa energiaa suunnistamiseen ja mahdollisimman suoralla linjalla pysymiseen. Aallokossa suunnistaminen ei enää onnistunutkaan pelkästään rennosti katsetta nostamalla, vaan jouduin nostamaan asentoa kokonaan pystympään. Tämä puolestaan aiheutti joka kerran rasitusta takareisiin. Koska jalkakrampit ei olisi toivottuja, niin pakko oli koittaa vaan pitää meno rentona. Jouduin hieman himmaamaan tahtia.

Uinnin viimeisellä kilsalla alkoi tulla porukkaa ohitse ja aloin miettimään, että olin tainnut ehkä varmistella sittenkin liikaa. Tultiin aikalailla samaa tahtia pienen porukan kanssa viimeiset 750 metriä. Rannassa olo oli hyvä, mutta uintiaika oli pettymys. Tavoite oli uida lähemmäksi 1:10:00 kuin 1:15:00 ja nyt ekaan lajiin tuhraantui 1:16:32... No, eipähän näitä kisoja ole ennenkään ratkaistu vielä uinnissa.

Eka laji takana ja juoksujalkaa vaihtoon

Porukka tuntui ottavan T1:n melko rennosti, mutta itse menin rannasta noin 175m matkan juoksujalkaa vaihtopaikalle. Märkkäri lähti tällä kertaa melko liukkaasti pois päältä. Keli ei näyttänyt olevan ainakaan paranemaan päin, joten päätin kietaista irtohihat käsiin. Tuollaisen kireän vaatekappaleen pujottaminen märkään käsivarteen ei ole ihan salamannopeaa touhua, joten aikaa paloi. Eka vaihto jäi taakse Garminin mukaan ajassa 4:26. Ihan ok, mutta puolisen minuuttia olisi voinut olla nopeampikin.



Pyörä 180km + T2

Pyörän päälle päästyäni huomasin niskojen olevan uinnin jäljiltä hieman jumissa ja pää tuntui vielä keinuvan aaltojen tahdissa. Ajoin alun tarkkaavaisesti, etten olisi adrenaliinihöyryissä ajanut vahingossa opasteiden ohi väärälle tielle. Hyvien opasteiden ja liikenteenohjaajien toimesta talojen väliköistä selvittiin pikaisesti väljemmille teille ja sitten saikin etsiä jo hieman aerodynaamisempaa ajoasentoa. Vatupassi päässäni alkoi myös tässä vaiheessa jo asettumaan uuden lajin pariin eikä enää keinuttanut. Otin yhden geelin ja aloin sitten nostaa tehoja tavoitevauhdin saavuttamiseksi.

Pyöräreitin alussa tehtiin pieni maaseutukierros (Herttuala - Jokioinen - Tiihala) ennen kuin päästiin ajamaan sitten pitempi siivu 12-tielle. Heti isolle tielle käännyttyäeni vastatuuli tervehti ilkeästi vasten kasvoja ja ei aikaakaan kun esteri avasi hanat. Vettä tuli välillä kuin saavista kaatamalla. Onneksi keli oli kuitenkin melko lämmin. Sain pidettyä tavoitevauhdin yllä noin 40 kilometriin saakka kunnes mäkinen reitti haastavine luonnonoikkuineen sai pudottamaan harkitusti tehoja. Tässä vaiheessa kävi jo selväksi, ettei tänään oltu ennätysjahdissa. Toinen täysimatka oli kuitenkin päätetty runnoa maaliin saakka, joten kampea käännettiin ahkerasti.

Skippasin 48km kohdalla olleen ekan huollon, koska juomaa oli vielä riittävästi. Mietiskelin, että olinkohan juonut kuitenkin liian vähän? Toisaalta alla oli hyvä nestetankkaus ja olen melkoinen kameli juomisen suhteen pitkilläkin lenkeillä. Luotin omaan tuntemukseen ja jatkoin matkaa sen kummemmin asiaa miettimättä. Haasteita ajamiseen toi vesisateen ja tuulen lisäksi maantien reunalle jyrsityt "täryt", joiden vuoksi meinasin olla pariin kolmeen otteeseen turvallani. Meinasin päästä myös erään kullanvärisen farkkuaudin keulakoristeeksi, kun sellainen tuli sivutieltä kolmion takaa suoraan varomatta melkein kylkeen. Onneksi Feltissä tuntuu olevan pitävät jarrut sateellakin! Reilun parin tunnin ajamisen jälkeen alkoi rakko olla jo aikamoisen täynnä ja jouduin tekemään pikaisen pitstopin tiensivuun. Matka jatkui huomattavasti kevyemmällä ololla.

En kuitenkaan muistanut ihan tarkkaan oliko toinen huolto myös 12-tien varrella vai Kärkölään vievällä tiellä? Hetken jo mietin, että olinkohan ajanut Kärkölän risteyksen ohi? Onneksi toinen huolto tuli lopulta vastaan n. 85km kohdalla. Huokaisin helpotuksesta ja nappasin lennosta pullollisen juomaa. Pian kakkoshuollon perään tulikin jo Kärkölän risteys. Kurvasin sinne ja myhäilin mielessäni, että onneksi nyt tuuli ei tule aivan suoraan edestä. Turha oli toivoa helpotusta tuulen suhteen, vaan se tuntui vaan edelleen puhaltavan suoraan edestä...Hapokasta etten sanoisi.

Piiskaava vesisade ja kova tuuli. Lovin' it! (kuva: Explore Triathlon)

Kärkölän tuntumassa sai taas jälleen huomata, ettei pyöräily tiensivussa vaan taida istua suomalaiseen autoilukulttuuriin. Erityisen lämpimät terveiset hopeisen Toyota Celican kuskille, joka päätti ohittaa minut tyhjällä tiellä tööttiä apuna käyttäen. Onneksi olin käynyt juuri helpottamassa oloa tai rakko olisi varmasti tyhjentynyt pelkästä säikähdyksestä. Kärköläntie muutamine napakoine nousuineen tultiin tehojen kannalta melko maltillisesti ajaen ja kohta päästiinkin kiinni pyöräilyn viimeisen etapin pariin tielle 140, jossa ajettiin n. 60km matka T2:lle. Tuuli alkoi onneksi alkoi hellittämään ja reitin profiili tasoittumaan. Vettä tietysti alkoi jälleen satamaan, joten liian helpoksi hommaa ei kuitenkaan mennyt. Jaloista alkoi olla paras terä jo pois, mutta paukkuja olisi ollut jäljellä huomattavasti vähemmän mikäli en olisi pudottanut tehoja.

T2:n tullessa näköpiiriin energiatasoihin tuli melkoinen nosto! Pitkän pyöräilysiivun jyystäminen huonossa kelissä alkaa reisien lisäksi puuduttamaan myös pääkoppaa. Pyöräosuus jäi taakse ajassa 5:27 (32.4km/h). Vähän harmitti, mutta minkäs teet, kun kelit ei osu kohdalleen.


Juoksu 42,2 km

Toinen vaihto meni kohtuu nopeasti (1:28), vaikka vaihdoin vielä kuivat tai no, ainakin kuivemmat sukat jalkaan. Enpä olisi uskonut miten hyvältä tuntui päästä pyöräilyn jälkeen juoksemaan! Sen verran maltillisesti olin tullut pyöräilyn, että pääsin nopeasti hyvään vauhtiin kiinni. Askellus tuntui hyvältä ja meno varmasti näyttikin juoksulta eikä sellaiselta Aku Ankka-taaperrukselta miltä touhua yleensä näyttää pitkän pyöräreissun jälkeen.

Otin T2:lta mukaan palkkarin, jota siemailin sitten ekojen kilometrien aikana. Ekalla vitosella keskitahti oli 4:24min/km, joten juoksu kulki mainiosti! Otin ekoilta huoltopisteiltä vain huikan vettä tai urheilujuomaa, koska geelejä oli mukana riittävästi. Reitti näytti olevan hyvin merkattu (kyltit, merkkinauhat ja maalatut nuolet tiessä). Toisella vitosella vauhti putosi aavistuksen (4:27min/km), mutta edelleen meno oli vahvaa. Vettä alkoi sataa jälleen todella kovaa, muttei se fiilistä latistanut. Ilma oli lämmin, joten sateella oli oikeastaan vain piristävä vaikutus.

Kolmatta vitosta puskiessa vauhti oli edelleen hieman pudonnut (4:40min/km), mutta edelleen oltiin tavoitevauhdin (4:45min/km) edellä. Fiilis oli hyvä ja matka eteni mukavasti aina 16.5km huoltoon saakka. Kysyin ohimennen huoltopisteen porukalta, että oliko tietoa paljonko porukkaa oli mennyt jo ohi? Kuulin olevani neljäs huollon ohittanut kisaaja! Oho, ilmeisesti porukkaa oli pudonnut kisasta rankan pyöräilyn jälkeen? Tässähän saatettaisiin olla jopa mitalinsyrjässä kiinni! Lähdin hyvillä fiiliksillä ja kepeällä askeleellä jatkamaan matkaa, mutten päässyt kuin pari kilometriä eteenpäin kun ongelmat alkoivat. Omassa kondiksessa ei niinkään ollut vikaa, vaan yhden äkin reittimerkinnät katosivat?! Havahduin siihen kun Aqua Plus Triathlon- joukkueen juoksijan juoksi minua vastaan kysellen reittiä. (Hokasin tässä vaiheessa olevani kisan kolmantena, koska yksi huollon ohittaneista oli tämä kyseinen joukkuekisaaja). Oltiin molemmat siinä aika ihmeissään. Olin noudattanut järjestäjän ohjetta noudattaa edellistä opastetta. Edellinen opaste oli ohjannut minut suoralle tielle eikä kylttejä ollut ohjaamassa sivuteille. Olinko sittenkin epähuomiossa ohittanut jonkin opasteen?

Harmitus alkoi hiipimään lipan alle. Juostiin takaisin edellisen opasteen luo. Lähdettiin sitten sen ohjaamana eteenpäin ja päädyttiin samaan paikkaan kuin äsken. Ei näkynyt opasteita mailla ei halmeilla. Piti arpoa mihin suuntaan lähdetään. Lähdettiin tietysti väärään. Harhailua tuli lisää. Aikaa kului. Hermot alkoi olla jo aika tiukilla. Kyseltiin ohimeneviltä ihmisiltä oliko tiellä näkynyt muita juoksijoita. Eipä ollut... Lopulta pysäytin erään koiraa ulkoiluttaneen naisen ja pyysin kohteliaasti häntä näyttämään kännykkänsä karttapalvelusta missä oikein olimme. Tunnistin kartalta "mätäojan" jonka vierellä muistin reitin kulkevan. Otin suoran suunnan sitä kohti ja koitin lähteä samalla taas hakemaan vauhtia juoksemiseen. Nihkeetä oli. Hyvin nihkeetä. Kroppa oli ehtinyt jo viilentyä ja juoksurytmi oli mennyt sekaisin.

Juoksuvauhti kiikkui siinä viiden minuutin kilometrivauhdin molemmin puolin. Ajattelin, että viimeisetkin mahdollisuudet hyvään sijoitukseen menivät äskeiseen harhailuun. Kyllä söi miestä. Seuraavalla huollolla yllätys olikin suuri, kun sijoitus ei ollutkaan muuttunut! Olin edelleen kolmantena. Vaikkei tässä nyt ennätyksiä rikottaisi, niin podium-sijoitus maistuisi aina. Siitä pidettäisiin kiinni nyt loppuun saakka! Otin huollosta juoman lisäksi ottaa vähän kiinteämpää evästä (banaania ja suolakurkkuja) ja lähdin tikkaamaan jäljellä olevaa puolikasta maratonia..

Kilometrit taipuivat tasaisen hidasta tahtia. Koko ajan oli pieni pelko päällä uudelleen harhaan juoksemisesta ja sekin paikoittain pudotti vauhtia. Koitin olla nyt erityisen skarppina ja ottaa kaiken varman päälle. Onneksi reittimerkkejä ilmaantui näköpiiriin tasaisen epäsäännöllisin välein ja kohta olinkin jo viimeisellä huoltopisteellä (39km) Lahnalahdentiellä Länsiväylän alikulun vieressä. Pieni sekava hetki tuli, kun huoltopisteeltä ei ollut opasteita mihin suuntaan reitti jatkuu?! Myöskään huoltopisteellä olleet henkilöt eivät osanneet neuvoa.

Tähän väliin on pakko esittää anteeksipyyntö kyseisen huoltopisteen porukalle. Tässä vaiheessa kisaa alkoi matka jo painamaan ja kaikki se turhautuminen juoksureitin merkkien puuttumiseen alkoi tulla korvista ulos. Saatoin ehkä hieman painokkaasti ilmaista mielipiteeni reittimerkinnöistä. Toivottavasti ymmärrätte myös kisaajan näkökulman. Pahoittelut.

Vaihtoehtoja etenemiseen oli kaksi. Joko Länsiväylän alikulun kautta Lauttasaarentielle tai sitten rantaa pitkin menevää hiekkatietä pitkin. Hetken arvottuani päätin lähteä juoksemaan hiekkatietä pitkin ja oli kyllä helpotus nähdä jokusen sadan metrin päässä reittimerkinnät. Vielä kun viimeisillä kilometreillä olisi vetäissyt harhaan niin olisin todennäköisesti juossut sitten seuraavaksi suoraan mereen :D Loppukiristä ei voi oikein puhua, vaan kyllä se taisi pikemminkin laahustamiseksi mennä. Vaikka tunnelmat kisasta oli erittäin ristiriitaiset, niin kyllä se maalinviivan ylitys vaan tuntui hienolta! Kolmas sija pysyi loppuun saakka! :)

Tässä vaiheessa kisaa oli maali jo näköpiirissä ja juoksua takana karvan alta 50km!

Maalissa kuulin järjestäjiltä, että reittimerkintöjä oltiin käyty sabotoimassa Kannelmäen kohdalla. Sain lopulta 40 minuutin aikahyvityksen juoksuosuudelta, jolloin vertailukelpoiseksi täyden matkan ajaksi tuli 10:24:13. Ei ihan sitä mitä lähdettiin hakemaan, mutta ihan ok aika verrattuna raskaaseen päivään. Ja täysmatka on kuitenkin aina täysmatka, joten erittäin mielelläni otan yhden kunnialla loppuun asti vedetyn kisan "sulkana hattuun".

Olipa reissu, mutta tulipahan tehtyä!

Lajinsa ensimmäisestä Explore Triathlonista tuli pronssia kaulaan!

Jälkimietteet ja palautteet

Ideana kisa oli mielenkiintoinen ja sellaiseksi se lopulta muodostuikin. Reitit poikkesivat mukavalla tavalla totutusta kierrosten ajamisesta. Kuitenkin pyöräreitin sijoittaminen yleisille teille aiheutti omat haasteensa. Myös liikennevaloristeysten läpi ajaminen muun liikenteen seassa toi omat jännityksensä. Juoksureitti oli myös profiililtaan hyvä, mutta tässä kohtaa järjestelyt ontuivat. Alussa reitti oli erinomaisesti merkitty, mutta juuri tuossa kohtaa, josta kyltit oli revitty irti, olisi pitänyt olla myös maalatut nuolet kadussa. Reitille olisi pitänyt myös ehdottomasti lähteä kärkipyöräilijä, joka olisi korjannut / merkannut puuttuvat reittimerkinnät tarvittaessa. Parannusehdotuksia tuleville vuosille.

Kisan jälkeiset suihkut, saunat ja sapuskat Radisson Blue Seasidessa oli kyllä erinomaiset rankan päivän päätteeksi! Tästä iso plussa +

Kiitokset Sarille ja muulle kotiväelle kannustuksesta ja tuesta! Martikaisen Mikalle jälleen kiitos ja kumarrus hyvästä valmennuksesta! :)

Finntriathlon Joroinen 2017

Yksi kilpailukesän ehdottomista kohokohdista oli jälleen käsillä! Suomen Hawaiji eli Joroisten puolimatka oli otettu tähtäimeen jo edeltävänä syksynä, joten se ainakin toimi hyvänä treenimotivaattorina pitkän talven huonoinakin treenipäivinä :) Nyt olisi jälleen aika lähteä "kotikonnuille" katsomaan mihin paukut riittää tällä kertaa.


Valmistautuminen

Vierumäen virheiden jälkeen oli jälleen työmaata edessä, kun kuntoa koitettiin hioa paremmaksi Joroista varten. Tai itseasiassa kunto oli ihan ok, mutta tankkaukseen ja kisan aikaiseen enegiansaantiin oli nyt paneuduttava huomattavasti paremmin. Sen verran tuoreessa muistissa oli edelleen ne Vierumäen golfkentän takasuoralla iskeneet repivät takareisikrampit, että ne tultaisiin välttämään nyt kaikin keinoin.

Kisaa edeltävänä päivänä olo oli hyvin tankattu (+2 kg) ja orastava lenssukin tuntui väistyneen. Siltä osin homma alkoi näyttämään hyvältä. Hoidin perjantaina kisa-infon ja pyörän katsastuksen pois alta, niin voisin ottaa sitten rennommin. Kisa-aamuna fiilis olikin hyvä ja rennohko. No, ainahan se tietty vähän jännittää, mutta ehkä "odottava" on kuvaavampi sana sille olotilalle. Pääsispä jo pulahtamaan Valvatukseen!

Infohetki urheilutalolla

T1 alkaa täyttyä fillareista

Feltti laitettu uinumaan yön ajaksi Valvatukselle. Aamulla sitä odottaa astetta räväkämpi herätys ;)

T2 ilta-auringossa

Valvatukselle saavuttuani siellä oli perinteisesti melkoinen kuhina päällä. Hoidin rutiniinomaisesti lähtöä edeltävät toimenpiteet. Pullot ja mittari pyörään, paineet renkaisiin, verryttelyt ja nopea pulahdus järveen. Vesi oli noin 18´C -asteista eli märkkäritouhuille juuri sopivaa. Verryttelyjen jälkeen lähdin kohti rolling startin lähtökarsinaa. Olin ottanut itselleni punaisen uimalakin eli arvioin uintiaikani osuvan 30-34 minuutin aikasektoriin. Vierumäellä olin mennyt karsinassa ryhmäni keulille, mutta nyt tiesin etten ainakaan tulisi uimaan punalakkisten kärkipäässä. Jäin siis maltillisesti hieman taaemmaksi. Karsinassa olikin monta tuttua hahmoa ja siinä ehdittiin vielä vaihdella kuulumiset ja viime hetken strategiat päivän kisaa varten. Kohta mennään!

Kisa-aamuna kello 10:04 alkoi Valvatuksella olla jo suurta urheilujuhlan tuntua!

Uinti 1,9km + T1

Pro-sarjojen miehet läks matkaan tasan kello 11:00 ja naiset sitten viisi minuuttia heidän perään. Ikäryhmien rullaavan startin vuoro oli sitten 11:10. Minuutit menivät nopeasti ja sittenpä lähtikin jo mustapukuisten triatleettien muodostama letka liikkumaan kohti ajanottomattoa. Askel maton yli, kellosta monilaji käyntiin ja menoksi!

Lähdin rennon vauhdikkaasti liikkeelle. Kuitenkin huomattavasti maltillisemmin kuin pari viikkoa aiemmin. Koitin ottaa linjan poijujen mukaisesti. Tämä on aiemmin toiminut hyvin, mutta nyt tuntui monella muullakin olevan sama reittivalinta mielessä. Ahdasta oli. Edessä oli hitaampia ja takana nopeampia. Porukka ui vähän myös ristiin, joten välit kapenivat välillä todella ahtaiksi. Katkonaisesta etenemisestä johtuen en meinannut saada passattua vauhtia kohdalleen. Meno meinasi alkaa jo tuntumaan pahalta, mutta sain pidettyä keskittymisen kasassa. Lähtösuoran puolen välin jälkeen alkoikin jo helpottamaan. Ekan kulmapoijun jälkeen alkoi meno tuntua jo paremmalta. Tunnustelin vauhtia ja mietin, että säästelenkö liikaa? Vedot tuntuivat kuitenkin napakoilta ja vauhti sopivalta, joten en lähtenyt turhia höntyilemään. Viimeisellä suoralla ehtisi kyllä vielä kiristellä tahtia mikäli siltä tuntuisi. Tulin kuitenkin lopun turhia höntyilemättä ottaen varman päälle, etten saisi mitään kramppia aikaiseksi loppumetreillä.

Arvio uintiajasta oli aika hyvin linjassaan ja eka osuus oli taputeltu aikaan 33:42. Ei ihan parasta suorittamista, mutta kohtuu hyvä aika mulle. Tällä kertaa vauhdinjakokin oli paremmin kohdallaan ja olo täysin erilainen kuin Vierumäen uintiosuuden jälkeen.

Vaihto oli hidas. Kädet oli hieman uinnin jäljiltä tönköt enkä tavoittanut märkkärin vetoketjun narua mitenkään. Kankeuden lisäksi rähmäkäpäläisen tekniikan syyksikin sen voi helposti laittaa. Sen kanssa sählätessä meni aikaa hukkaan ja muutoinkin vaihto meni jotenkin köpötellen. Vaihtoon meni aikaa 3:44...työsarkaa riittää siis jatkossa eritoten T1:ssa. Kohtuu hyvä uinti kuitenkin alla, joten ihan hyvällä fiiliksellä pääsi lähtemään pyörän päälle.


Pyöräily 90km + T2


Pyörällä lähdettiin matkaan myös maltilla ja Joroista kohti mentiin vauhtia tunnustellen. Teboilin kääntöpaikalta eteenpäin aloin laittaa reittä enemmän peliin. Rantasalmelle päin puhalsi mukava myötätuuli ja vauhdit oli myös sen mukaiset. Pääsin ohittelemaan jälleen minua nopeampia uimareita pyörällä, mutta kyllä sieltä takaa tuli porukkaa ohikin. Koitin välttää parhaani mukaan peesaukset ja polkaisin aina porukasta ohi, jos alkoi näyttämään siltä, että eteen alkaa kerääntymään jengiä. Rantasalmen kääntöön tullessa keskarit olivat ennätysluokkaa (40,9km/h).

Totuus alkoi taas valjeta heti kääntöpaikan jälkeen :D Vastatuuli hönki päin kasvoja ja watit alkoivat nousta, kun keskaria koitti pitää korkealla. Vauhtien pudotessa porukkaa alkoi pakkaantumaan letkoihin. Pidin kiinni 10m säännöstä ja koitin ajaa aina mielummin letkan ekana kuin jossain siellä välissä. Kyllähän siellä myös näki aika räikeää peesaustakin (välit koko ajan 1-3m). Peesivalvontaa oli reitillä runsaasti ja prätkät ajelivat ohitse useampaan otteeseen. Tänä vuonna oli ekaa kertaa Joroisten kisassa käytössä myös kiinteät valvontapisteet, joten oli selvää että nyt tultaisiin rankkuja jakamaan entistä enemmän.

Haitariliikkeen lailla tultiin Rantasalmelta kohti vanhaa vitostietä. Olin letkan keulilla tielle tultaessa ja silloin alkoikin pilli soida. Koko porukalle läpsähti stop&go-rangaistus! Kyllähän se harmitti, mutta minkäs teet. Seuraavalle levikkeelle noin 30-40 hengen letka seis ja siitä sitten sopivin välein yksittäisille kisaajille lupa jatkaa matkaa. Onneksi olin porukan kärkipäässä niin taisin päästä siitä viidentenä takaisin pyörän päälle. Aikaa meni kokonaisuudessaan ehkä 1-1:30 minuuttia hukkaan.

Loppumatkalla koitin ottaa hieman vahinkoa takaisin, mutta pitää huolen myös siitä, etteivät kintut ottaisi liikaa itseensä. Pyörä kulki lopun hyvin ja huvittavasti ajoin jälleen saman ajan kuin kahtena edellisenäkin vuotena eli 2h 22min. Vauhti oli siis stop&go:sta huolimatta ihan hyvää luokkaa ja olo viime vuotta freesimpi lähteä juoksemaan. Olin saanut noustua pyöräilyssä sijalta 35 sijalle 16. Tänä kesänä juoksu on kulkenut ennätysvauhtia, joten mielenkiintoista oli nähdä miten juoksu kulkisi Joroisten reitillä.

Toinen vaihto meni huomattavasti nopeammin suhteessa ekaan ja pyöräilykamat vaihtui juoksuvermeisiin tasan kahdessa minuutissa. 


Juoksu 21,1 km

Otin nyt juoksun alkupätkän napsun verran aiempaa iisimmin, ettei jalat olisi heti aivan tukossa. Juoksu tuntui suht kevyelle ja eka kierros tultiin ajassa 30:35 (4:22min/km). Aiemmin ongelmia jalkoihin on alkanut ilmaantua viimeistään tokan kierroksen alkupuolelle, mutta nyt meno tuntui jopa hyvältä. Tai no niin hyvältä kuin lihaskivun siivittämä juoksu voi tuntua, mutta sehän nyt kuuluu lajin luonteeseen.

Pidin nyt myös tarkemmin huolta, ettei Vierumäen kramppitalkoot toistuisi. Napsin tasaisin väliajoin suolaa ja koppasin jokaisesta huollosta mukin juomaa. Tuntui toimivan ja juoksu eteni hyvin. Joroisten loistava kisahenki kukoisti jälleen kylällä ja kannustus oli kovaa! Vanhainkodin pihassa oli meno ylimmillään, rummut soivat erään talon pihassa ja lapset jakelivat femmoja kädet ojossa. Aivan mahtavaa! Nyt taaimmainen nousu pururadalla tuli ekaa kierrosta hitaammin ylös, mutta kokonaisuudessaan tokan kierroksen vauhti putosi vain hieman kierrosajan ollessa 30:59 (4:25/km). Vielä yksi kierros ja se on siinä!

Yläfemmat perheen pienimmän kanssa. Nämä ovat aina niitä "Power up"-hetkiä kisan loppumetreillä :)

Viimeisellä kierroksella alkoi jo hieman tossu painaa ja lyhyt nousu kentältä urheilutielle tuntui pahemmalta. Vauhti hiipui hetkeksi, mutta sain kasattua sitten taas juoksun kasaan. Tieosuudet kylällä tulivat tasaisen varmasti, mutta vielä olisi yksi paha nousu selätettävä ennen maalia. Otin nyt tuon pururadan pisimmän nousun tasaisemmin ja se nousikin itseasiassa kohtuu hyvin ylös, jolloin jäi vielä paukkuja loppukiriä varten. Viimeinen kilometri tulikin juostua vielä noin neljän minuutin pintaan, joten vauhdinjako juoksussa oli osunut hyvin kohdalleen. Juoksun kokonaisajaksi tuli 1:33:40, joka on paras puolimaraton aikani triathlonissa ja yli kaksi minuuttia edellisvuotta parempi!

Maaliviivan ylittyessä myös paukkui myös puolimatkan ennätys ja uusi enkka lyödään tuloskirjoihin nyt ajalla 4:35:31 :)

Kädet ilmaan ja enkat tauluun!

Jarkon kanssa jälleen tiukka kisa! Hymystä päätellen miehellä kulki tänä vuonna muutamaa minuuttia kovempaa kuin itsellä. Revanssia odotellessa ;)

Team Jäntin pienimmät, mutta takuulla kovaäänisimmät kannattajat!

Jälkimainingit ja -meiningit

Vaikka sijoituksellisesti tultiin edellisvuotta kolme sijaa alaspäin, niin päivän suoritukseen täytyy olla tyytyväinen! Kunnon osalta ollaan päästy jo sellaiselle tasolle, että ennätysten rikkominen vaatii paljon töitä. Toki koskaan ei tule valmiiksi, joten motivaatio parantaa omaa tekemistä on kova.

Joroisten kisajärjestelyt ja tunnelma eivät pettäneet tänä(kään) vuonna! Siinä on vaan sitä jotain mikä pitää itse kokea. Vaikka maalintulon jälkeen piti hetki vetää happea, niin sitähän vertyi vielä tanssikuntoon illan juhlia varten :) Tanssiaskeleilla oli selkeästi palauttava vaikutus ja taisi siinä mennä muutama muki luonnolliseen janoon ja nestevajauksen korjaamiseen. Joroisten kisojen aikaan kylälle kerääntyy myös paljon kavereita ja tuttuja joiden kanssa ehtii sitten illalla vaihdella kuulumisia.

Teris-jatkoilla rokattiin puujaloilla ja hyvällä mielellä :)

Kiitokset

-Sarille + lapsille, mummoille ja ukeille, kavereille, tutuille sekä tuntemattomille tuesta ja kannustuksesta!
-Finntriathlonin porukalle hyvästä duunista
-Kuvaajille kattavasta kuvatarjonnasta
-Koutsi-Mikalle iso peukku valmennuksesta

Finntriathlon Vierumäki 2017

Viime vuoden kisasta Vierumäeltä jäi sen verran mukavat fiilikset, että tämän vuoden karkeloihin raapaisin nimen listaan jo hyvissä ajoin. Mielenkiintoinen uintireitti kahdessa eri järvessä, suht haastava ja mäkinen pyöräreitti sekä monipuolinen juoksureitti (asfaltti, hiekka, rata) urheiluopiston ympäristössä. Tämä pitää kokea uudestaan!

Valmistautuminen

Varvas ei enää pahemmin vaivannut ja pystyin tekemään viimeistelyt tähän kisaan ilman jalkakipuja. Perheen pienimmissä oli vaan pyörinyt kevään aikana useampi räkätautiaalto ja varmasti jollain lievemmällä tasolla se vaivasi itseänikin. Ennen kisaa kunto tuntui olevan suht hyvällä mallilla, mutta yleisvointi oli ollut vähän valju ja palautuminen treeneistä tuntui olevan hitaampaa. Ei kuitenkaan mitään kovin huolestuttavaa. Olo ei ollut kuitenkaan ihan niin "ladattu" kuin normaalisti ennen kisaa. Oliko sitten joku pöpö kierrossa vai enkö ollut keventänyt harjoittelua tarpeeksi? Intoa kuitenkin piisasi kesän ekaan triathlonkisaan, joten hyvillä fiiliksillä lähdettiin kokeilemaan mihin paukut riittää!

Ajeltiin edeltävänä iltana kohti Vierumäkeä ja tuttuun tapaan majoittauduttiin Scandicissa, joka on kätevästi kisakeskuksen ytimessä. Tällä kertaa päästiinkin viettämään vaimon kanssa viikonloppua kahdestaan Vierumäelle lasten jäädessä mummolaan kannustamaan.

Kisa-aamuna fiilis oli hieman jännittynyt ja meinasipa tuttu jännityspäänsärkykin hiipiä takaraivoon. Maittavan aamupalan jälkeen venyttelin huolellisesti ja rullailin niskaa/kallonpohjaa Blackrollin pallolla. Sain orastavan nuppikivun asettumaan ja kohtahan se olikin jo aika suunnata kohti kello kymmenen kisainfoa. Kisainfon jälkeen hoidin pyörän ja varusteet vaihtoalueelle sekä ehdin vielä syömään kevyesti. Aamu meni nopeasti ja olikin aika vedellä kisa-asua niskaan.

Tankkaushommia!

Vaihtoalue vielä autiona hetken aikaa.

Tuttuun tapaan kisakanslia löytyi urheiluhallin radalta.

Pöhinää kisainfossa urheiluhallin auditoriossa.

Keli hellii :)

Uinti

Valkjärven rantaa kohti astellessani huomasin, että sinnepä olikin jo kerääntynyt kiitettävästi porukkaa katsomaan starttia. Vetäisin märkkärin päälle ja kävin pulahtamassa noin 16-asteiseen veteen. Raikasta, muttei tuntunut epämiellyttävän kylmältä. Suurjärven puolella oli puolestaan luvassa noin pari astetta lämpimämpää vettä. 18-asteinen vesi oli Suomen kesäkuussa jo luksusta :)

Vartti starttiin!

Lyhyen alkuverryttelyn jälkeen asettauduin sitten (ehkä hieman liiankin itsevarmasti) alle 25 minuutin tavoiteaikaa tavoittelevien porukkaan. Kyllähän se hyvänä päivänä meneekin ehkä tuota tahtia, mutta nyt olisi kannattanut käyttää harkintakykyä. Olo oli kuitenkin yllättävän rentoa ja päätin kokeilla lähteä matkaan suht reipasta tahtia.

12:45 paukahti lähtölaukaus ja rolling start lähti rullaamaan kohti laiturin päätä. Porukka liikkui rauhallisesti ja kohta oltiinkin jo starttimaton kohdalla. Sit mentiin! Hyppäsin jalat edellä veteen, koska halusin taata lasien pysymisen päässä. Rauhallisuus jäi laiturilla ja vedessä oltiin jo kisamodessa. Lähdin aivan liian reippaasti matkaan ja vauhti oli liian kovaa Valkjärven ekalla osuudella. Yläkroppa oli jo melko hyvin jumitettu Suurjärveen siirryttäessä ja huonon vauhdinjaon seuraukset alkoivat tuntua... Seuraavat 500m mentiinkin hengitystä, sykettä, tahtia ja oloa tasaillessa. Vauhti putosi vähän liiaksikin ja meinasi alkaa jo harmittamaan. Sain kuitenkin kasattua itseni ja tasattua tahdin jokseenkin siedettävälle tasolle. Meno tuntui kuitenkin melkoisen epämiellyttävältä. Valkjärven viimeinen osuus tultiin hieman vajailla tehoilla ja uinnin aika oli vajaan minuutin edellisvuotta hitaampi.

T1 ja pyörä

Järvestä noustuani olin melkoisen hengästynyt ja sykkeet olivat edelleen aivan liian korkealla. Rannasta vaihtoalueelle menevä jyrkkä nousu tuntui edellisvuotta jyrkemmältä ja vaihtoon tuhraantui puoli minuuttia aiempaa enemmän aikaa. Uinti oli rokottanut vähän liiaksikin voimia.

Pyörälle päästyäni olo alkoi kuitenkin tasottua ja vauhtia sai heti kelattua hyvin ylös. Ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu! Mäkinen pyöräreitti oli jäänyt mieleen ja tiesin seuraavan neljänkymmenen kilometrin sisältävän myös jonkin verran ylämäkijumppaa. Mäet nousivat kuitenkin ihan mallikkaasti ylös ja sain pidettyä tavoitevauhdista aika hyvin kiinni. Tämä nosti fiiliksiä, koska nyt keväällä juoksukunnon nostamisen ollessa pääsijalla kovemmat pyörätreenit olivat jäänyt hieman vähemmälle. Uinti oli kuitenkin selkeästi syönyt voimia ja pyörän loppu tuli vähän nihkeästi. Pyöräilyn aika oli lopulta vajaat puoli minuuttia edellisvuotta huonompi. Ihan ok kuitenkin.

T2 ja juoksu

Vaihdossa nappasi ekan kerran kramppi kiinni pohkeesta, mutta ajattelin sen kyllä sulavan pois kunhan pääsen juoksemaan. Pari kymmentä sekuntia tuli taas vaihdossa takkiin edellisvuoteen verrattuna. Ihme hidastelua.

Juoksuun lähdettiin vauhdikkaasti liikkeelle ja eka kilometri tulikin 4:14/min vauhtia. Noin 1,5km kohdalla tuntui sitten kuin joku olisi lyönyt puukot takareisiin. Aivan jäätävät krampit! Täytyi laittaa homma täysin seis. Ei puhettakaan, että olisi nostanut edes jalkaa maasta. Kovat krampit helpottivat vasta noin puolentoista minuutin ja muutaman kymmenen p*rkeleen jälkeen. Lähdin varovasti liikkeelle ja koitin alkaa hiljalleen saada juoksua kohdalleen. Jokunen kilometri siihen meni, mutta kuin ihmeen kaupalla pääsin vielä lähes alun vauhteihin kiinni! Eka kierros tuli 4:28/min keskivauhtia ja päätin koittaa ottaa vielä tokalla vitosen lenkillä takaisin sen mitä otettavissa oli. Sain pidettyä lopulta 4:19/min vauhdit ja kuroin itseni vielä viidennelle sijalle (loppuaika 2:22:43)!

Pahimmat krampit selätetty ja jäljellä vielä toinen vitosen lenkki!

 

Maalissa oli tärkein kannustaja vastassa (sydän) :)

 

Palautumista käyntiin terveellisellä tavalla...

 

...ja vähemmän terveellisellä! Rommirusina on kyllä kestosuosikki :P

 

Kesken kisan tuli mieleen, että ihan kuin jotain olis unohtunut... Aurinkorasva!

Jälkipuinti

Vaikeaan päivään verrattuna sijoitus oli hyvä. Toki tietysti harmittaa pirusti, että jäin nelosesta vain 16 sekuntia ja kolmosesta 1:40 minuuttia. Ilman jalkakramppeja pronssista oltaisiin oltu varmasti taistelemassa. Välillä sattuu huonojakin päiviä kisoissa ja analysoitavaa riittää. Etenkin uinnin vauhdinjaon sekä kisaan valmistautumisen puolesta. Ehkä jännitystä ja "höyryä" oli miehessä liikaa talven jäljiltä ja nyt kauden ekassa kisassa ne sitten häiritsivät liikaa. Tästä opitaan ja korjataan virheet seuraavaa kisaa varten.

Kiitokset 

-Kotiväelle tuesta ja kannustuksesta
-Koutsille vahvasta valmennustyöstä
-Finntriathlonille hienon kisan järjestämisestä
-Valokuvaajille tapahtuman ikuistamisesta
-Scandic Vierumäelle mukavasta majoituksesta sekä maistuvasta ruuasta

Varkaus Puolikas 2017

Valmistautuminen

Jalkavamman jälkeen takaraivossa kolkutteli eniten juoksukunnon tilanne. Kun pääsin taas kuuden viikon paussin jälkeen juoksemaan niin koutsi-Mika sorvasi treeniohjelmaa sille mallille, että saataisiin muutettua hidas könkkäävä askellus pikaisesti juoksua näyttävälle tekemiselle. Haastavaksi tilanteen teki tietysti se, että kisakausi oli aluillaan, aikaa kuntoutua oli suht vähän, kovaa pitäisi treenata ja varvasta pitäisi edelleen varoa. Treenit menivät aluksi vielä varmuuden vuoksi varvas teipattuna ja osittain särkylääkkeidenkin avulla. Aluksi haastetta oli saada huonoksi mennyt askellus paremmaksi ja lisätä juoksuvauhtia. Onneksi takapakkeja ei tullut ja treenit alkoivat kulkemaan paremmin ja paremmin. Omituisia rasituskipuja kuitenkin tuntui toispuoleisesti kehossa. Vaikka mielestään sitä varasi jalalle jo täydellä painolla ja juoksi olevinaan tasapainoisesti niin jotainhan siellä vielä mätti. Noh, eiköhän se fiksulla treenillä ja hyvällä lihashuollolla ala asettumaan.

Hieman itsenikin yllättäen päätinkin aloittaa kisakauteni juoksukisalla Varkaus Puolikkaalla 10.6. Jo varpaan vuoksi en kuvitellut todellakaan kisaavani kauden alkuun puhtaasti juoksemalla. Varvas kuitenkin parani sen verran hyvin, että sain tehtyä hyvää treeniä riittävästi pohjille ennen tätä kisaa.

Suomen kesä on jälleen näyttänyt kylmää ja kosteaa huumoriaan piiskaamalla taivaalta alas jos vaikka minkälaista märkää tavaraa. Jos ei vettä, niin tokihan sitä nyt voi kesäkuussa vielä lunta vähän tupsauttaa. Koska kauden avaus oli tarkoitus tehdä Savossa, niin en ollut lainkaan huolissani. Savoon on aina tilattu kisapäiviksi hyvät kelit...paitsi viime vuonna Joroisissa. No, ei nyt muistella enää sitä. Kuinka ollakaan kisapäivän lähestyessä alkoi säätiedotuksiin ilmaantumaan pilvien ja vesipisaroiden tilalle auringon mollukkaa ja jopa yli +20´C lämpöasteita!

Kisa


Kisapäivänä aurinko tosiaan paistoi aamusta alkaen! Saavuin Päiviönsaareen jo hyvissä ajoin, jotta ennätin tehdä riittävät alkuverryttelyt pohjille. Olo tuntui hyvältä ja jos mitään ihmeellistä ei sattuisi kisassa niin tavoiteaika 1:27:xx olisi varsin mahdollinen. Suunnitelma kisaa oli hyvin yksinkertainen. Kun hyvät lämmöt oli otettu jo pohjille, niin ajattelin nostaa heti paukusta vauhdin vähintään 4:00- 4:10/km välimaastoon ja (koittaa) pitää sen siinä tasaisesti koko kisan ajan sen kummempaa repimättä.

Kellon lyödessä 12:00 päästiin sitten matkaan! Vauhti oli suunnitelman mukaisesti heti vauhdikasta. Ekan kilometri meni hieman kovempaa, mutta sitten vauhti tasaantui. Juoksu tuntui hyvältä. Vatuskin hiekkatienousussa piti vähän irvistää, mutta Osmajoentielle päästessä olo tasoittui nopeasti. Loput ekasta kierroksesta tultiin hyvällä jalalla Päikkäriin. Puoliaika näytti 42:33, joten tässähän oltiin jopa ennätysvauhdissa! Nappaisin yhden geelin tokan kierroksen alkuun, jotta paukkuja riittäisi vielä toiselle puolikkaalle.

Hyvä keli, hyvä fiilis :) Kilsat taittui vauhdikkaasti ja rantasuoralla heiteltiin kannustusjoukkkojen kanssa vitosia!

Toisella kierroksella vauhti pysyi edelleen yllä, mutta keskisykkeiden ollessa yli 170 alkoi kropassa jo vähän tuntua. Matka eteni kuitenkin hyvin. Ekan kierroksen tapaan Vatuskin nousi tuntui yhtä pahalta. Sen selätettyäni päätin laittaa pökköä pesään ja loppumatkan reilusta kolmen kilometristä jokainen kellottui joko tasan neljään minuuttiin tai alle. Loppukirin jälkeen jalat oli tyhjät ja kaikki jäi matkalle. Se näkyi myös loppuajassa (1:25:34), joka oli oma ennätys puolimaratonilla! Sen lisäksi kotiin viemisiksi tuli kilpasarjan hopeaa :) Voittajalle hävisin lopulta vain 46 sekuntia. Enpä olisi todellakaan uskonut vielä reilu kuukausi takaperin pääseväni heti kauden ekaan kisaan ennätysjuoksukuntoon! Kaikkea voi näköjään tapahtua, kun motivaatio on kohdallaan ja treenaaminen on fiksua.

Nämä pienet kannustajat pitivät jälleen ääntä reitin varrella ihan kiitettävästi :)

Kisan jälkeiset mietteet ja kiitokset sanat

Tämän kisan onnistumisen avain löytyy ehdottomasti vauhdinjaosta. Tässäpä vielä kisan kilometriajat jaoteltuna:

3:54 - 4:00 - 3:59 - 4:03 - 4:07 - 4:03 - 4:09 - 4:07 - 3:57 - 4:02 - 4:00 - 3:57 - 4:04 - 4:06 - 4:07 - 4:02 - 4:10 - 4:17 - 3:58 - 3:59 - 4:00 - 3:18 (Viimeinen 100m)

Vaikka kisa meni varpaan osalta hyvin eikä kipua ollut häiritsevästi, niin illalla se muistutti lähinnä  oliivia. Pysyi se kuitenkin kiinni, joten ehkä se kestää mukana muissakin kesän karkeloissa :D

Kiitokset jälleen kisan järjestäjille! Varkauden reitti on todettu aiemminkin hyväksi ja sitä se oli jälleen. Kaupungissa kiertävä reitti on myös varsin katsojaystävällinen. Huolto toimi reitin varrella mallikkaasti ja järjestelyt olivat muutoinkin erinomaiset. Ilopisara myös toimii hyvänä kisakeskuksena ja uintimahdollisuus kisan jälkeen on todella hyvä juttu. Kisaruokailut hoituvat myös kätevästi uimahallin välittömässä läheisyydessä olevassa Ravintola Tyyskänhovissa. Kokonaisuutena siis erinomainen paketti.

Kausi on nyt siis avattu! Jatketaan treenejä ja tavataan jälleen viivalla :)

Kiitokset kotijoukoille kannustuksesta, sekä myös koutsille (Mika Martikainen) askelmerkkien kohdalleen asettamisesta :)

Telakalla

(15.3.2017) Kolaus. Silmissä välähtää. Sattuu niin perkuleesti. Mitä hittoa just tapahtui? Vasen pikkuvarvas näyttää normaalista asennosta poiketen 45-astetta sivullepäin. Ilmoille pääsee melkoisen painokas veellä alkava viiskirjaminen sekä spontaanisti pari muuta voimasanaa kauneimpien suomalaisten kirosanojen kirjastosta. Vaikka viime syksynä tulikin plakkariin teräsmies-titteli, niin silti mies (ja luut) on ihan paperia, kun otat punttisalilla puolihuolimattoman törmäystestin varpaallasi vinopenkin jalkaan...Poikkihan se meni.Varvas siis. Vinopenkkejä ei vahingoitettu tässä episodissa.

Könkkäsin uudelleen muotoillun varpaani kanssa pikaisesti samassa rakennuskompleksissa sijaitsevaan Terveystaloon, josta sitten sain lähetteen asemakadun toimipisteeseen. Muutaman eri lääkärin tutkimuksen, röntgenkuvauksien ja ortopedin lausunnon jälkeen päästiinkin sitten ottamaan kirjaimellisesti hikeä pintaan varpaan suoristamisoperaation muodossa. Topakka juuripuudutus, topakampi ote jalasta/varpaasta ja sitten vetämällä kokeilemaan miten pienen luunpäät osuisivat kohdalleen. Tarkoitus oli saada 45-asteen kulma lähelle nollaa. Onneksi puudutus ja lääkitys oli "heitä huolesi pois"-luokkaa, joten homma onneksi vaan näytti pahemmalta kuin miltä tuntui. Puudutuksen voimin menisi tämä päivä helposti, mutta tulevia viikkoja varten sain lääkäriltä mukaan ostoslistan farmasian karkkikauppaan.

Kun varvas oli oikaistu parhaiden yritysten mukaan ja kapaloitu pysymään aloillaan, niin oli aika hengähtää ja mietiskellä vähän tulevien viikkojen kuvioita uusiksi. Sain mielestäni melko pitkän parin viikon sairasloman, mutta palasin töihin jo kahden saikkupäivän (ja viikonlopun) jälkeen.

Treenien osalta muutoksia tulikin sitten vähän enemmän. Kaikki jalkaterää rasittava treeni (juoksu, pyöräily, tietyt jalkaliikkeet salilla jne.) oli karsittava pois. Ekalla toipilasviikolla panostin eniten uintiin jättäen potkut lähestulkoon kokonaan pois. Muuta aerobista liikuntamuotoa ei oikein pystynyt harrastamaan. Tokalla viikolla otin mukaan kevyttä sisäsoutua ja kolmannella päästiin sitten pyörän selkään. Juoksua pystyi alkuperäisen arvion mukaan harkitsemaan alustavasti neljännellä toipumisviikolla, mutta kontrollikäynnin jälkeen napsahti vielä kaksi viikkoa lisää panttausta juoksun suhteen. Luutuminen oli sikäli mennyt hyvin ilman takapakkeja, mutta koska varpaan luu oli mennyt kokonaan poikki, niin se vaatisi sen 6 viikkoa ollakseen täysin luutunut. Harmittihan tuo, mutta eipä tämän suhteen voinut oikein höntyillä. Pari viikkoa piti mennä vielä edellisviikkojen tapaan ja alkaa sitten vasta varovasti kokeilemaan juoksua.

Kuuden pitkän viikon jälkeen (26.4) pääsin vihdoin vetäisemään juoksukengät jalkaan ja juoksemaan! Hieman kipeetähän se teki ja askellus oli pielessä, mutta kylläpä oli leveä hymy naamalla :) Vielä olisi pitkä matka tästä siihen, että juoksu olisi ennallaan. Paluu on kuitenkin nyt tehty ja motivaatio on ennallaan. Eiköhän tästä vielä sporttikesä tule :)

Määrää vai laatua?

Vuosi 2016 oli blogin puolella hiljaisin vuosi ikinä. (Eikä tämä vuoden 2017 alkukaan ihan niin vauhdikas ole ollut kirjoitusten osalta :) ) Syitä siihen löytyy varmasti useampiakin, mutta päällimmäisenä varmasti on sosiaalisen median palvelujen kasvava suosio...sekä monelle hektistä perhe-elämää elävälle tutuksi tullut fiilis tuntien riittämättömästä määrästä vuorokaudessa.

Uudenlaisia somepalveluja putkahtelee tasaisesti tarjolle kuin puolukoita Puijolle ja usein yksittäinen henkilö käyttääkin usempaa palvelua samanaikaisesti. Itseni mukaan lukien. Viime vuonna omassa somen käytössä nousua oli eniten Twitterin puolella, jonka kautta olen saanut monta uutta tuttavaa, kaveria sekä työhön liittyviä kontakteja. Some on tullut tukevasti osaksi niin ihmisten arkea kuin työtä. Useasti myös jonkun somepalvelun kautta sovitaan ystävien kanssa treenijuttuja, vaihdetaan kuulumisia, lähetetään kuvia yms. Tietysti henkilökohtaisemmat ja kiireisemmät tarkempaa selontekoa vaativat jutut hoidetaan yleensä sitten soittamalla mikäli ei päästä näkemään kasvotusten. Ihmisten kohtaamista nenäkkäin ei tietenkään mikään palvelu korvaa.

Ehkä siitäkin syystä, että Twitter toimii todella tehokkaana, tavoittavana sekä hyödyllisenä mikroblogipalveluna (ja siinä ohella myös Facebook ja Instagram), niin jäi varsinaisen blogin päivitys vähemmälle. Takaraivossa kolkutteli kyllä koko ajan, että "pitäisi sitä varmasti tännekin joskus ehtiä kirjoittamaan", mutta hieman vähälle se jäi. Ja ehkä ihan hyvä niin, jos ei kerran fiksua julkaistavaa tullut mieleen.

Määrää vai laatua?

Somepalvelut ovat luonteeltaan todella nopeita käyttää ja sinne tulee usein heiteltyä juttua/linkkejä/kuvia/videoita yms. ihan spontaanisti hetken mielijohteesta.Varsinkin Instan My Storyyn tulee pudoteltua simppeleitä tilannekuvia ja videoita päivittäin omasta elämästä ja tekemisistä. Twitteriin ja Instagrammiin on helppo jakaa ihan arkipäivisiä juttuja, sekä seurailla mielenkiintoisia henkilöitä ja ilmiöitä.  Somepalvelujen kautta on myös hyvä etsiä vinkkejä, inspiraatiota, motivaatiota omiin tekemisiinsä.

Valokuvaajana olen kuitenkin tottunut noudattamaan periaatetta "panosta enemmän laatuun kuin määrään". Esimerkiksi Instagramin (ei My Story) puolella julkaistaviin kuviin pyrin näkemään hieman enemmän aikaa ja vaivaa, vaikka pääosin ihan kännykällä niitä tuleekin kuvattua ja editoitua. Sama homma pätee omassa blogissa. Pyrin aina näkemään hieman vaivaa julkaistavan tekstin suhteen. Olipa se sitten kisaraportti, lomareissutarina, valokuvausaiheinen linkkivinkki, kuvauskeikkakertomus, treeniaiheinen bloggaus tai mikä vaan asia, niin pyrin kirjoittamaan sen niin, että lukijakin saisi siitä jotain irti. Taso varmasti vaihtelee enkä pyri mikään Ruuneperi olemaankaan.

Vaikka laatu mielestäni korvaakin määrän niin nyt on aika hieman nostaa tämänkin blogin päivitystahtia. Juttujen aiheet tulevat jatkossakin pyörimään perheen, urheilun, valokuvauksen sekä harrastamisen parissa pienellä savolaisella vääräleukaisuudella maustettuna.

Vaikkei tämä bloggaus nyt ehkä tuonutkaan monelle mitään sen kummoista, niin laitetaan tämä vaikka jäykistyneiden blogin kirjoitussormien verryttelyn piikkiin :) Jatketaan!

Tsekkaa:

Instagram: @ollijantti
Twitter: @OlliJantti
Fb: Olli Jäntti Photography