perjantai 30. heinäkuuta 2010

Via Michelin

Eilen (30.7.2010) tuli toteutettua eräs pitkään suunnitelmissa ollut pyöräilyreissu. Lappeenranta-Mikkeli-Varkaus eli Via Michelin. Älä kysy nimestä. On niin heikko aasinsilta, että se petti jo aasinkin alta :)

Kaikki meni nappiin ja reissu oli erittäin mukava, vaikka alkuviikosta ei niin hyvältä näyttänytkään. Ensiksikin huomasin alkuviikon pyörälenkillä jotain omituista Pösössä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että takarenkaan navat alkoi kipeästi kaivata huoltoa. En jaksanut alkaa sitä itse purkamaan, vaan kiikutin kiekon Pyörä Expertille. Homma hoitui totutun sukkelasti ja navat rullasi entiseen malliin. Tein sitten pyörään vielä itse perushuollon. Lisäksi pyöräytin alle uudet Michelinin gummit sekä asensin uuden mittarin, koska vanha sanoi sopimuksen irti. Fillari oli valmis matkaan.

Kuskia valmisteltiin matkaan parin päivän tankkauksella. Eli perinteistä hiilarin mättämistä posket pullollaan. Kunto viimeisteltiin parilla huurteisella Lappeenrannan sataman terasseilla ;)

Kelit puolestaan oli koko viikon kuin suoraan hornasta. Perjantaiksi luvattiin viilenevää, mutta ylläri, että kaupan päälle tulisi myös vettä. Lisää haastetta toi vielä Venäjällä roihuava metsäpalo, joka tuuttasi melkoiset savut itä-Suomeen. Torstai-iltana taivas sitten repesi ja vettä tuli todella reippaasti, kun olin menossa nukkumaan. Noh, ei muuta kuin kello herättämään 4.30 ja silloin tilanteen uudelleen tsekkaus.

Kellon pärähtäessä oli mukava huomata kämpän viilenneen ihmisolennon mieltymyksille sopivaksi. Pihalla ilma oli sateen jäljiltä happirikas ja vain paikoittain näkyi pieniä lammikoita. Jep, matkaan siis lähdetään! Ei muuta kuin puurot naamaan ja ajoasua niskaan.

Ilmassa tuntui vielä olevan ohut savuhuntu, muttei se menoa haitannut. Ekat 65 km piti sisällään paljon sekä nousuja, että alamäkiä jossa nopeus kipusi vajaaseen seitsemään kymppiin. Satasten paukkuessa aikaa oli mennyt vasta 3.09.15, joten matka eteni hyvin.
Matka sujui yllättävänkin sukkelasti ekat 107 kilometriä ja sain ylläpidettyä jopa 32.3km/h keskarit. Pidin ekan stopin Mikkelin ABC:llä. Aluksi meinasin tilata pannupizzan, mutta sitten jäin miettimään sulaisiko iso juustomäärä kovinkaan nopeasti, koska matkaa oli päästävä jatkamaan melko pian. Tässäpä siis pikatankkaus:



Mikkelistä matka jatkui todella nihkeästi. Jatkuvat pitkät nousut ja lyhyet alamäkipätkät eivät antaneet reisille armoa. Jalat oli 136km kohdalla jo aivan tulessa ja pientä krampin alkua oli havaittavissa. Keli oli muuttunut myös viileän pilvisestä auringonpaisteeseen. Ei auttanut kuin kurvata äkkiä Juvan Nesteelle, jossa hutaisin huiviin ison lasin suolavettä, sekä päärynä pingviinituutin sekä minttusuklaa Frezzamokan. Katotaas miten sitten fillari kulkee.

No sehän kulki jo paremmin :) Krampit katosivat ainakin seuraavan 40 kilometrin ajaksi ja sain paahtaa tasaista baanaa niin kovaa kuin sielu sieti (ja jalat kesti). Keskari oli pudonnut jonkin verran (32.3 --> 31.6km/h). Kelin epävakaisuudesta huolimatta onnistuin väistelmään sateita koko aamun ja vasta noin 500m ennen määränpäätä alkoi ripeksia vettä. Perillä Varkauden ABC:lla kello näytti ajoaikaa kuluneen 6h 14min 59s (tauot poislukien). Kokonaisuudessaan reissu meni paremmin kuin osasin odottaa! Ehkä tässä kesän aikana on jotain kehitystäkin sitten tapahtunut :)

Tässäpä vielä insinöörimäinen yhteenveto:

Fillari: 1999 Peugeot Performance
Mittaus: Suunto t3c, Fillarin mittari

Reitti: Lappeenranta (Pikisaari) - Mikkeli - Varkaus (Käpykangas)
Matka: 196km
Aika: 6.14.59
Keskinopeus: 31.36 km/h
Maksiminopeus: 66.3 km/h
Keskisyke: 147 bpm
Maksimisyke: 171 bpm
Kulutus: 4307 kcal

Ajon jälkeen kotipaikalla odottikin perhe ja lämmin ruoka, joka maistui nälkää kasvattaneelle kuskille paremmin kuin hyvin!



Jep, sellainen reissu tällä kertaa! Ensi viikon sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä ajamaan Lappeenrannassa järjestettävä kyläpyöräily. Tässä fiiliksiä viime vuoden tapahtumasta.

Ei kommentteja: