keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Näkyy, ei näy

Joskus kuvatessa on sen verran kiire, ettei ole yksinkertaisesti aikaa/mahdollisuutta siirtää turhia juttuja pois edestä ja sitten ne tulevat mukaan kuvaan. Tämä tarkoittaa puolestaan sitä, että ne on poistettava jälkikäsittelyssä. Joskus homma voi olla todella työlästä/aikaa vievää ja siksi pyrinkin aina laittamaan taustat sun muut kuntoon jo kuvaushetkellä.

Tässäpä pari esimerkkiä:

Tätä hääkuvaa otettaessa keli oli todella vilpoinen ja räntääkin satoi välillä. Eli pihalla ei juhlatamineissa kovinkaan mielellään pitkään viihtynyt. Mieleeni tuli idea, jossa sulhanen vetää morsianta äestämiseen(?) tarkoitetussa vempeleessä. Erään vieraan auto oli jäänyt ikävästi juuri vempeleen taakse, mutta ajattelin ottaa kuvat silti. Auton pois ottamisessa olikin melkoinen duuni. En ole käyttänyt yhteenkään hääkuvaan niin paljon aikaa kuin tähän.


Alkuperäinen otos.


Valmis & käsitelty versio.

Lapset on helppo saada hymyilemään antamalle heidän käsiinsä jotain mitä pyöritellä. Tämä pieni neiti saatiin hyvälle tuulelle isänsä avainnipun avulla. Avaimet eivät kuitenkaan näyttäneet hyvälle lopullisissa kuvissa, joten taas piti tehdä taikatemppuja photoshopin puolella.


Käsittelemätön kuva, jossa avaimet käsissä.


Valmis kuva, josta avaimet otettu pois.

Kaiken ylimääräisen poistaminen kuvasta uskottavasti osaa olla välillä todella haastavaa. Tietysti pienessä koossa julkaistaviin/printattaviin kuviin käsittelyn ei tarvitse olla pikselitasolla tehtyä, mutta itse pyrin aina tekemään käsittelyn niin huolellisesti ettei sitä (ainakaan pahasti) huomaa isommastakaan vedoksesta.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Golffaajan viimeiset poikamiespäivät

Viikonlopuksi karautimme Tampereen suuntaan, jossa pahaa aavistamaton ystävämme tulisi viettämään polttareitaan :) Sulho yllätettiin kotoaan perheensä parista ja ennenkuin hän ehti kissaa sanoa olimme jo matkalla kohti tuntematonta määränpäätä. Ensimmäinen pysähdys oli Pirkkalan lentokenttä, johon lentäjäkaverimme oli järjestänyt 152 Cessnan pilotteineen. Luvassa oli siis lentelyä pienine kieputteluineen. Vaikka polttarisankari ei ollut moisen laitteen kyydissä ennen ollutkaan, niin selvisi hän silti lentomatkasta suvereenisti.



Päivä jatkui värikuulasodalla, jossa osumilta ei säästynyt yksikään taistelija. Sota-arpia lähdimme sitten vertailemaan Tampereen ytimessä sijaitseviin saunatiloihin. Ennen varsinaista saunomista oli polttaripojun tehtävä muodonmuutos normaalista perheenisästä hieman homoeroottis-/ranskalais-/turistigolffaajaksi :)



Ilta jatkui tovin MM-futiksen, saunan ja pokeriturnauksen parissa. Kun Espanjalle oli taputeltu maailmanmestaruus ja pelimerkit pelattu alkoi temmellys Mansen ytimessä. Tuleva aviomies väläytteli mm. laulutaitojaan karaokelavalla sekä kävi rohkeasti hakemassa puhelinnumeron käsivarteen homobaari Mixeistä :)

Nyt on varmasti juhlittu viimeistä iltaa naimattomana miehenä tarpeeksi huolellisesti, joten kelpaa kaverin astella tulevan rouvansa kanssa alttarille.

Loistava reissu!

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Tahko MTB 2010

Taas on Tahkosta otettu mittaa! Tämän vuoden Tahko oli jälleen isompi kuin koskaan sekä osallistujien että matkojen pituuksien suhteen. Reilut 1600 maastopyöräilijää seikkailivat Tahkon poluilla ja osa hurjista polki jopa 240km startaten 0.00. Hulluista hulluimmat väänsivät tuon matkan vielä sinkulalla! Käsittämätöntä sitkeyttä.

Oma valmistautuminen tuntui osuneen nappiin tänä vuonna. Ajo tuntui pääosin mielekkäältä...paitsi Kinahmeilla I & II :) Noiden mäkien luoma tuska tosin kuuluu lajin ja varsinkin Tahko MTB:n luonteeseen. Pienten loukkaantumisten takia koitin ajaa kisan läpi turhia repimättä, mutta tasaisen vauhdikkaasti kuitenkin. Taktiikka tuntui toimivan ja voimia piisasi vielä El Grandellakin. Ensimmäistä kertaa Tahkolla vältyin kokonaan Krampeilta. Pientä kiristelyä tuntui reisissä viimeisissä nousuissa, mutteivat onneksi pahemmaksi menneet. Fiilis oli jälleen loistava, kun näköpiiriin ilmaantui tuolihissin yläasema kisan viimeisillä kilometreillä. Loppulaskussa meinasi tulla erään kanssapyöräilijän kanssa todella ahdasta ja ajolinjat hipoi pöpelikön reunoja vauhdin ollessa rapiat 60km/h. Maaliviivalle selvittiin kuitenkin kunnialla! Yllätyksekseni huomasin parantaneeni edellisvuoden aikaa 18min, vaikka ajo tuntui välillä liian varovaiselta ja hitaalta. Kello pysähtyi kuitenkin aikaan 3h26min kun ylitin maaliviivan. Kalusto kesti myös hyvin ja tulipa BeOne:n plakkariin jo kuudes Tahkon 60km:n lenkki. Tästä on taas hyvä jatkaa!





Saunan ja Piazzan maukkaan lihapulla-aterian jälkeen karistimme Tahkon pölyt kirjaimellisesti jaloistamme ja suuntasimme Kuopioon, jossa ilta jatkui perinteisesti viinijuhlien merkeissä. Kiitokset vielä kaikille!



P.S: Ainiin, Tahkon yhteyteen näyttää muodostuneen jo toinenkin perinne. Viime vuonna Tompalle ja Anulle syntyi esikoinen Tahkon kisojen jälkeen. Tänä vuonna vuorossa oli Tarja ja Eero, joiden tyttölapsi näki päivän valon kisojen jälkeen! Onnea :)

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Hääkuvia

Viimein sain avattua portfoliooni hääkuvagallerian. Moni sitä jo kyselikin ja sellainen löytyy nyt osoitteesta www.ollijanttiphoto.tk --> Galleria --> Häät.

Kesän/syksyn aikana hääkuvauksia tulee lisää, joten sitä mukaa häägalleriaan ilmestyy uusia kuvia. Stay tuned!

Lisäsin myös uuden linkin sivun oikeaan laitaan (www.villekiljunen.com). Ville on juontaja, näyttelijä, ohjaaja yms. joka omalla hauskalla tavallaan vetää läpi työn kuin työn. Monelle kyseinen herra voikin olla jo tuttu Pikku kakkosesta, salkkareista sekä lukuisista näytelmistä. Jos kaipaat juontajaa tai haluat uuden nimen näyttelijäkaartiisi, niin suosittelen ottamaan Villeen yhteyttä!

torstai 24. kesäkuuta 2010

Provinssirock 2010

Ajeltiin mamman kanssa sunnuntaiksi Provinssirockiin oikeastaan vain yhden oskesterin vuoksi. Festarit päättävää Rammsteinia varten tuli hankittua liput jo varmasti puoli vuotta sitten. Kertaakaan en ole kyseistä pumppua nähnyt ja olikin jo aika paikata tämä aukko musiikillisessa sivistyksessä. Myöskään Provinssirockissa en ollut aiemmin käynyt.

Saavuimme alueelle sen verran ajoissa, että ehdittiin nähdä paljon muutakin. Tsekattiin mm. Stam1na, Bullet for my Valentine, Lapko, Manna ja Jenni Vartiainen. Tosin jokaista esiintyjää ei jaksettu katsoa loppuun asti, vaan kierreltiin Törnävänsaarta ympäri.

Kellon lyödessä 22.00 alkoi porukka (rapiat 20000 ihmistä) olla jo asemissa päälavan edustalla. Päälavahan oli tuotu Tanskasta saakka, koska Provinssin oma päälava ei ollut kelvannut Rammsteinille. Jättilavan peitteenä ollut musta verho antoi odottaa putoamistaan hieman yli kymmeneen saakka. Kun verho putosi, niin siitä alkoi n. 1,5h kestänyt tykitys. Vaikka odotukset lavashowsta oli kovat, niin kyllä antoi saksalaiset vastinetta koko rahan edestä! Lavarakennelma kaikkine rojuineen oli kyllä komeimpia mitä olen nähnyt. Liekkejä ei säästelty ja Pussy-biisin aikana yleisö sai myös vaahtoa niskaan isolla tykillä. Biisikattaus sisälsi paljon hittejä kuten Feuer frei, Rammlied, Pussy, Du hast, Sonne, Ich Will jne. Uuden levyn materiaalia myös tuli jonkun verran. Hieno keikka kaikinpuolin!

Tsekkaa keikan aloitus TÄSTÄ

Tiukka linja järjestelmäkameroiden suhteen tuntui olevan käytössä täälläkin. Lisäksi sään oli ennustettu olevan epävakaista, joten en jaksanut edes yrittää mukaan järkkää alueelle. Pokkari ja iFööni sai kelvata.


Päälava oli kyllä aikamoisen iso!


Yhtyeen nokkamies Till Lindemann


Feuer frei!


Yhtyeen perustaja ja kitaristi Richard Kruspe


Festarimättöä Intialaisesta ruokakojusta. Garam masala-kanaa mmmmm...

Jep, taas ollaan kokemusta rikkaampia! Tälle kesälle alkaa olla musiikin suurnimet nähty. Festareita on vielä kuitenkin tulossa ja saa nähdä jaksaisiko vielä käydä jotain musiikkitarjontaa katselemassa.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Big Body

Ei, en ole lihonut tai saanut lihasmassaa lisää (valitettavasti), vaan hommasin itselleni Canon 1D:n toimittamaan vararungon tehtävää. Aika tiukassa tuntui olevan näiden tarjonta eikä monikaan 1D:n omistaja halunnut luopua omastaan. Sain kuitenkin lopulta suostuteltua erään kuvaajan tekemään kaupat.


(Kuva: www.dpreview.com)

Miksi sitten tälläinen kameroiden vanha "sotanorsu"? Runko on topakasti kasattu, sekä sääsuojaus on erinomainen. Tarkennuspisteitä löytyy 45 kappaletta sekä sarjatulta voi ampua 8 ruutua sekunnissa. Kamera istuu hanskaan todella hyvin ja iso runko mahdollistaa paremman pystykuvauksen. Lopuksi sitten hinta :) Huokeaan hintaan sisältyi runko, hihna, laturi, 3 akkua, piuhat ja asennuslevyt.

Ettei nyt menisi pelkäksi hehkutukseksi niin ynnätääs niitä varjopuoliakin. Ekana "miinuksena" tulee tietysti ekana mieleen pikselimäärä. Mutta tarvitsenko ampua tällä rungolla kuvia, joista vedostetaan mainoslakanoita. En. Tämän rungon pikselimäärällä saa vedostettua valokuvatarkkuudella 28,5cm x 42,8cm kokoisia kuvia, joka riittää vallan mainiosti. Sommitteluun täytyy kiinnittää huomiota, koska rajausvaraa on luonnollisesti vähemmän. Toiseksi sitten täytyy kiinnittää huomiota ISO-arvoon. Vanhassa pelissä ei parane enää puskea ISO1600:aan saakka, vaan suosiolla pitää 800 ylärajana.

1D pääsi heti testiin studiossa, jossa tehtiin "Per-Erik Stjärnan" promokuvaukset :)



sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

KISS

24 vuoden fanitus sai lisää nostetta, kun pääsin vihdoin näkemään maskinaamat livenä Tampereella 10.6.2010 Sauna Open Air-festarien avauspäivänä! Porukkaa oli kertynyt paikalle noin 15000 henkeä ja kelit sattui passelisti kohdalleen. Päivä/alkuilta pohjustettiin tulevaa keikkaa ystäväpariskunnan luona Tammelassa katsellen KISS-dvd:ltä vanhoja keikkoja, saunoen ja syöden isännän väsäämää maukasta pizzaa :)

Keikka alkoi kerrankin etuajassa. Kello 19.51 rokki rämähti soimaan ja sarjakuvamaiset hahmot laskeutuivat päälavalle. Yleisö oli välittömästi mukana ja siitä alkoi parituntia kestänyt rockspektaakkeli! Biisilista oli erittäin kova. Bändi veti mm. seuraavat veisut: Deuce, 100000 years, Kissing time, I was made for loving you, Beth, God gave rock´n´roll, Shout it out loud, Detroit rock city ja monta muuta. Deuce on itselle se biisi, joka kolahti ekan kerran kaikkein kovimpaan.

Kiss on tunnettu varsinkin esiintymistaidoistaan ja kuten Gene joskus on sanonutkin "Kun ei taidot riitä soittamiseen, niin täytyy shown olla näyttävä ja kovaääninen!" :) Täytyy kyllä myöntää ettei lavashow:ssa oltu paljoa kursailtu. Pyrotekniikkaa oli käytössä lähes joka biisissä. Paul liihotteli yleisön yllä vaijereita pitkin, Gene keikkui lavarakennelman kattopalkeissa, Eric nousi rumpukorokkeineen ilmaan jne. Lopun kruunasi vielä paperisilppusade sekä ilotulitus. Kerrassaan mahtavaa!

Alueelle ei saanut viedä järjestelmäkameroita, joten taas oli tyydyttävä räpsimään pokkarilla. Olisipa tullut hyviä ruutuja, jos olisi saanut telellä läiskiä kuvia ;) Noh, tärkeintä oli kuitenkin päästä näkemään keikka.

Kiitokset vielä Makelle ja Silvalle, sekä kaikille muille kavereille/tutuille loistavasta reissusta!